Pages

Friday, April 12, 2019

Meillä oli ihan oma "tiimiakatemia"

Muutettuani Jyväskylään olen törmännyt monta monituista kertaa Tiimiakatemiaan ja sen kasvatteihin. Tiimiakatemia on syntynyt JAMKissa vuonna 1993 Timo Partasen aloitteesta, hän lupasi opiskelijoille maailmanympärimatkan ja oppia markkinoinnista. (Ks. lisää)

Osallistuessani tällä viikolla JAMKin Brand builders -opiskelijoiden järjestämään Brand It -tapahtumaan, tajusin väliaikakeskustelussa vihdoin, että hei, minäkin olen käynyt eräänlaisen tiimiakatemian ja mikä hienointa, me opiskelijat järjestimme sen ihan itse itsellemme.

Sivusin asiaa jo viime vuonna Matti Perkkiön LinkedIn-haastattelussa (Somepäälliköiden piilotettu aarre) kertoessani siitä, miten minusta tuli someasiantuntija.

Lukion ja yliopiston välissä vietin pari vuotta (1994-1996) Salon kauppiksessa ulkomaankaupan linjalla (joo-o, laske vaan, olen siis nainen mitä parhaimmassa iässä). Linja oli uusi ja kiinnostava, ja se veti Saloon ihmisiä ympäri Varsinais-Suomea, luokallamme oli ihmisiä ainakin Salosta, Suomusjärveltä, Turusta, Kaarinasta, Somerolta, Perniöstä, Koskelta, Lohjalta ja Raumalta. Luokkamme oli hyvin naisvaltainen, 19 oppilaasta vain 4 oli miestä, ja noin puolet luokkalaisistamme oli tuoreita ylioppilaita. Luokallemme oli vaikea päästä: päästötodistuksemme keskiarvomme olivat korkeita ja meitä yhdisti muun muassa kiinnostus kieliin ja kansainvälisyyteen. Aika moni meistä onkin sittemmin opiskellut tai tehnyt töitä ulkomailla.

Saamamme opetus oli aika perinteistä, mutta luulen, että meillä oli ajankohtaan nähden poikkeuksellisen paljon ryhmätöitä. Teimme ainakin suunnitelmia yrityksen perustamiseen ja markkinointiin liittyen. Ensimmäisen leikkiyrityksemme idea kertonee ajasta ja paikasta: suunnittelimme ylellisiä kännykkäkoteloita, vaikka vasta muutamilla meistä oli omat kännykät.

Yrittäjyyden, kirjanpidon ja markkinoinnin lisäksi tärkeimpiä koulussa oppimiani taitoja oli kuitenkin kymmensormijärjestelmä, siitä on päivittäin iloa vieläkin.

Ryhmätöiden myötä opimme nopeasti tuntemaan toisemme ja aloimme viettää aikaa yhdessä myös vapaa-ajalla. Luokkahengestämme kertoo paljon se, että meillä oli yhteen aikaan luokkabileet joka viikko! Noin kolmannes luokastamme kävi koulun jälkeen myös samassa paikassa töissä: pussitimme ruuveja, joita tarvittiin Nokian matkapuhelinten autotelineiden kiinnitykseen. Oi! Kännyköistä puheenollen, muistan elävästi myös sen, kun luokkamme pojat hankkivat toisen luokan keväällä itselleen vähän paremmat kännykät, siis sellaiset, joilla sai kirjoitettua peräti tekstiviestejä...

Nokia 1610

Luulen, että useimmille luokkalaisilleni koulun piti olla vain välivuosi, mutta mahtavan yhteishengen vuoksi kukaan meistä ei lopettanut opintoja kesken enää ensimmäisen kuukauden jälkeen. 

En enää muista kuka sen keksi ja milloin, mutta ensimmäisten kuukausien aikana meille tuli idea: lähdetään keväällä luokkaretkelle Eurooppaan! Matkakohteiksi valikoitui EU:n alkuvuosiin sopivasti Bryssel ja biletyksestä kiinnostuneille opiskelijoille sopivasti Amsterdam. Ja koska olimme täysi-ikäisiä, meidät päästettiin matkaan ihan ilman opettajia. Nyt uskallan jo kertoa, että opettajille esittelemämme matkasuunnitelma ei ehkä ihan täysin toteutunut, mutta yritysvierailua Heinekenille ei varmaan kukaan jättänyt väliin...

Beer @ Heineken factory @ Schiltigheim @ Strasbourg (45468013502)

Toukokuuhun mennessä keräsimme erilaisilla tempauksilla niin paljon rahaa, että meille oli luokkaretkellämme myös useita satoja markkoja käyttörahaakin. Tempaukset olivat ikimuistoisia ja vaihtelevia: kävimme lobbaamassa Ole Norrbackille moottoritietä, olimme inventoimassa, järjestimme tapahtumia, myimme tietokirjoja, kodinkoneita ja renkaanvaihtoja, ja päätyivätpä eräät luokkalaiseni jopa poreallasmainokseen luokkahengen hyväksi. Hui!

Toisena vuonna meillä ei ollut enää rahankeruupaineita, vaan mietimme lopputyön lisäksi sitä, missä tekisimme 7 viikon työharjoittelumme. En enää muista, kuinka moni meistä teki harjoittelunsa ulkomailla, mutta itse pääsin, Ranskassa asuvan kummisetäni avulla Arlesiin, pieneen Schaumannin myyntikonttoriin. Toimistossa oli vain 3 työntekijää, jotka kummastuksekseni kättelivät toisiaan virallisesti joka aamu ja ilta. Oli minun onneni, että kahden vanhemman herrasmiehen lisäksi toimistossa työskenteli myös minua vain muutaman vuoden vanhempi Cécile, jonka kanssa vietin pitkät ruokatunnit (2 tuntia) ja välillä myös vapaa-aikaa.

France Arles Place Republique
Tällä torilla kävinme usein syömässä Croque Monsieur -leipiä.

Hän ihmetteli, miksi käytän ranskalaisten kanssa ketsuppia ja opetti, että ranskalainen vappu tarkoittaa kielojen myymistä kaupungilla perinteisessä juhla-asussa ja vei minut kaveriporukkansa kanssa leffaan. Hänen lisäkseen vietin aikaa myös Ranskassa au pairina olleen kaverini ja kadulla tapaamani(!) ruotsalaisen valokuvaajaopiskelijan kanssa.

Töissä tutustuin myös ensimmäistä kertaa laitteeseen, jolla pääsi verkkoon. Kyseessä oli Minitel, jolla oli huippuvuonnaan 1993 noin 11 miljoonaa käyttäjää. Joillakin luokkakavereillani oli työpaikalla käytössä sähköposti, mutta itse muistan lähettäneeni vain faxeja Kööpenhaminaan, jossa luokkakaverini oli Nokian palveluksessa.

Minitel 1. Alcatel. France. 1982. Musée des Confluences
Ranskalainen Minitel-laite


Etsiessäni kuvitusta (kuvat: Wikimedia Commons) tähän postaukseen tuli hyvin selväksi, että tosiaankin, me kävimme koulua ennen somea ja ennen internetin yleistymistä, eikä meidän kuviamme löydy verkosta, ja ihan hyvä niin. :) Vuodet kauppiksessa eivät siis valmistaneet minua someasiantuntijaksi, mutta ne opettivat minulle kaupallista ajattelua, yhteishenkeä ja yritteliäisyyttä ja rohkeutta heittäytyä uuteen ympäristöön, josta ei tunne ketään. Nuorena haaveilin kansainvälisestä urasta ja onnekseni olen sellaisen saanutkin, olen ollut töissä Tokiossa ja Grazissa ja nykyään minulla on muutamia asiakkaita ulkomailla. Kauppis opetti sen, että on ryhmän käsissä, mitä opiskeluajasta saa irti, tyytyykö siihen, mitä opettajat keksivät, vai onko myös oma-aloitteinen.

Tällä postauksella kannustankin kaikkia opiskelijoita viettämään aikaa yhdessä, ei sitä koskaan tiedä, millaisia ideoita livenä saatte. Ja opettajia kehotan tarjoamaan mahdollisuuksia ryhmäytymiseen ryhmätöitä teettämällä. Ei kai niitä liikaa voi olla, vaikka se kauppisaikana välillä siltä tuntuikin. Haluan myös rohkaista hakeutumaan uusiin tilanteisiin ja juttelemaan uusien ihmisten kanssa. Tämäkin postaus sai alkunsa siitä, että juttelin väliajalla erään opiskelijatytön kanssa. :)

Uskallatko sinä uuden ihmisen juttusille tänään?

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.