Pages

Wednesday, February 27, 2019

Ammattimaista Wikipedian päivittämistä jo vuodesta 2010


Tässä kuussa tuli kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun saimme kuulla Nokian sulkevan Jyväskylän toimipisteensä. Työskentelin Nokialla sisäisten sosiaalisen median työkalujen pääkäyttäjänä ja kouluttajana ja työkaluista tärkeimpiä olivat wikit. Olin ollut aktiivinen Nokian sisäisissä somepalveluissa, mutta uutisen kuultuani aloin aktivoitua ammattiosaamiseni kanssa myös internetissä (harrastukseni kautta olin ollut aktiivinen). Yksi ensimmäisiä asioita oli Wikipedia-tilin perustaminen. Sitä aiemminkin olin Wikipediaa päivittänyt, mutta anonyymisti ip-osoitteen kautta.

Silloin en kuitenkaan osannut vielä kuvitella, että Wikipedian päivittäminen voisi olla osa työtäni ja kun asiaa, tilattua päivitystä, minulle ensi kertaa ehdotettiin, olin vähän kauhuissani. Eihän Wikipediassa saa mainostaa! No ei niin, mutta kyllä siellä silti yrityksistä voi kertoa.



YT:eiden alkamisen 10-vuotispäivän kunniaksi (olemmekohan ainoita, jotka juhlivat moista asiaa?) kokoonnuimme jälleen kerran yhteen. Tapaamisessa kerroin vanhoille työkavereilleni, mitä yritykseni tekee. Somekoulutukset olivat heille tuttu juttu, osallistuihan osa heistä niihin jo Nokia-vuosinakin, mutta

se, että joku voi tienata Wikipediaa päivittämällä tuntui ihan käsittämättömältä ajatukselta. 

Kuka siitä maksaa? Wikipediako?

No ei, vaan yhteiskunnallisesti merkittävät yritykset ja ihmiset, jotka

a) tahtoisivat, että heistä ylipäätään kerrotaan ainoassa edelleen päivitettävässä tietosanakirjassa

b) tahtovat, että heistä kerrotaan siellä merkittäviä asioita, ei pelkästään jotain yksittäisiä nostoja



Vuosien aikana olen päivittänyt jo yli 700 artikkelia suomenkielisessä Wikipediassa ja englanninkielisessäkin Wikipediassa jo sataa artikkelia. Päivitysten lisäksi opetan ihmisiä myös itse päivittämään Wikipediaa, eettisesti ja järkevästi.

Mutta edelleen yllätyn siitä, miten vähällä huomiolla Wikipedia kokoonsa ja merkittävyyteensä nähden on. Eilen twiittasin:


ja sain yllättävän paljon vastakaikua. Sen sijaan, että hankkeen edistämistä asioista kirjoitetaan vain nettisivuille, joiden ylläpito lopetetaan hankkeen päättyessä ja jotka ajastaan katoavat kokonaan bittiavaruuteen, voisiko osan sisällöntuotantoajasta käyttää Wikipediassa?

Entäs tutkimukset sitten, eikö niitäkin voisi tuoda koko kansan ulottuville Wikipediaan, sen sijaan, että niistä kirjoitetaan vain tiedejulkaisuissa. Kysypä vaikka kymmeneltä vastaantulijalta, ovatko he lukeneet viimeisen vuoden aikana enemmän Wikipediaa vai julkaisuja.

Wikipedian hyödyt pähkinäkuoressa:

1. Wikipedia on ainoa suomenkielinen tietosanakirja, jota edelleen päivitetään. Sitä pidetään puolueettomana alustana ja siihen luotetaan huomattavasti enemmän kuin muihin sosiaalisen median sisältöihin. Hyvä esimerkki luotettavuudesta on, että yritysten Wikipedia-artikkelien kattavuutta selvitellään Comprendin Webranking-tutkimuksessa. Vuodesta 1997 lähtien tehdyssä tutkimuksessa arvioidaan eurooppalaisten korporaatioiden nettisivuja ja muuta näkyvyyttä osakkeenomistajien näkökulmasta.

2. Wikipedia-näkyvyys generoi lisää näkyvyttä. Kiireiset toimittajat käyttävät Wikipediaa taustatietojen hakemiseen, mutta myös tutkijat, opiskelijat ja kirjailijat hyödyntävät sitä. Ehkä myös tubettajat :). Tubettajista puheenollen, olisi kivaa, jos he täydentäisivät YouTuben historia -artikkelia, jonka vähän aikaa sitten aloitin.

3. Wikipedia kuuluu, kuukaudesta vähän riippuen Suomen 5. tai 6. suosituimpien nettisivujen joukkoon. Myös Google arvostaa Wikipedia-sisältöä ja nostaa ne usein ensimmäisten hakutulosten joukkoon, mikä nostaa myös yrityksen uskottavuutta ja löydettävyyttä. Osa asiakkaistani onkin kertonut, että Wikipedia tuo eniten liikennettä heidän verkkosivuilleen.

4. Wikipediaa käytetään päätöstenteon tukena, esimerkiksi kun mietitään lomamatkoja, uutta kotipaikkakuntaa, hankintoja tai sitä, missä yrityksessä haluaa työskennellä tai mihin haluaa sijoittaa.





Jos et tiedä, oletko sinä tai työnantajasi ns. wikimerkittäviä, niin siihen on aika helppo nyrkkisääntö: median kiinnostus. Jos sitä löytyy, mutta Wikipedia-näkyvyys ei ole toivotunlainen, ota yhteyttä, niin katsotaan voinko teitä auttaa.

Lue myös bloggaus: Mitä hyötyä Wikipedia-näkyvyydestä on

Kuvat: instagram.com/jjanhone

PS. Mun verkkokaupasta voi ostaa mm. tällaiset Wikipedia-koulutukset:

Johdatus Wikipediaan (tallenne)
Wikipedia viestinnässä (etäkoulutus verkossa)

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.