Pages

Friday, January 20, 2017

Yhteisömanagerit järjestävät itselleen tapahtuman ja sisältöä siihen

Olen toiminut yhteisömanagerina vuodesta 2002 asti, ensin harrastusympyröissä, sitten sisäisenä yhteisömanagerina Nokialla, sitten yritykseni ja mielenkiintoni puitteissa. Tärkein yhteisöni tällä hetkellä on suomalaiset yhteisömanagerit, joiden kanssa järjestän CMADFI-tapahtumaa. Se on vuorossa taas maanantaina, kuudetta kertaa jo. Kylläpä aika rientää!

Jokin aika sitten etsin Twitteristä ensimmäisen twiitin, jossa on käytetty #cmadfi-häsää.

Tässä se on:
Yhdestä twiitistä on siis kasvanut melkoinen ilmiö. Ensimmäiseen CMAD-tapahtumaamme osallistui noin 10-15 henkilöä, ihmisiä tuli ja meni, enkä enää muista tarkkaa määrää, viime vuonna Jyväskylän yliopistolle viidenteen CMADiin kokoontui jo noin 250 yhteisömanageria ja tällä hetkellä Tampereen yliopiston tapahtumaan on ilmoittautunut noin 350 henkilöä (vähän jännittää kuinka monta peruutusta viikonloppu vielä tuo). Joka tapauksessa tapahtuma on kasvanut melkoisesti ja mikäs se oli kasvaessa, kun tilat eivät tällä kertaa rajoittaneet ihmismäärää. :)

Minulla on tapahtumassa kaksi esitystä. Ensin kerron, miten tapahtuma on tällä kertaa syntynyt, ketkä kaikki ovat olleet mukana ja kuka on tehnyt mitäkin.

 
Miten CMADFI 2017 syntyi from Johanna Janhonen

Tammikuisen livetapahtuman lisäksi CMADFI-ilmiöön kuuluu siis myös:
  • yhteisömanageriryhmät Facebookissa ja LinkedInissä
  • #CMADFI-lounastapaamiset eri kaupungeissa
  • #CMADFI-Twitter-chatit kerran kuussa (kuukauden 4. maanantai) sekä
  • #CMKYSELY eli yhteisömanagerikysely
Toinen esitykseni kertookin siitä, mitä kolmannesta yhteisömanagerikyselystä on paljastunut. Yhteisömme siis tuottaa ihan konkreettisesti sisältöä tapahtumaan vastaamalla kyselyymme. :)



Kyselyn innoittamana Mari kirjoitti Grapevinen blogissa yhteisömanagerin tehtävistä:
Visma Solutionsin community manager Teemu Luukkonen kommentoi sekä Marin bloggausta että CMADFI-sisältöjä miettimällä sitä, sotkemmeko me Suomessa liian herkästi keskenään somemanagerit ja yhteisömanagerit. Sitä minä olen tässä hiljaa itsekin miettinyt: kaikki Suomen yhteisömanagerit eivät itse asiassa ole yhteisömanagereita vaan somemanagereita tai sisältömanagereita (kuten Miia Kosonen heitä kutsuu). Yllä olevassa esityksessäni lainasinkin Teemun esittämiä pointteja.

Aihe on vähän herkkä, sillä vaikka CMAD on tarkoitettu yhteisömanagereiden, CM:ien arvostamiseen, en ole koskaan halunnut sulkea asiasta kiinnostuneita tapahtuman ulkopuolelle.

Tässä vielä Miian tekemä vertailu:
Pikaiselle googlaukselle selviää, että osumia
  • yhteisömanagerille tulee 62 000 
  • somemanagerille  2250 ja
  • sisältömanagerille vain 43 (!)
Pitäisi kai olla otettu siitä, että niin moni someammattilainen (526 tulosta) tai someasiantuntija (4700 tulosta) nimeää itsensä juuri yhteisömanageriksi. Ehkä se on osittain juuri CMADFI-tapahtuman ansiota?

Katsotaanpa.



Ainakin hakupiikkejä näkyy samoissa ajankohdissa.

Englanninkielisillä termeillä community manager voittaa kiinnostuksessa social media managerin:



ja siinä missä "community manager" sai 18 miljoonaa Google-osumaa, "social media manager" sai vain 8 miljoonaa osumaa. Tämä on tietysti luonnollista, sillä SMM on roolina tuoreempi kuin CM.

Suomenkielisestä Wikipediasta ei löydy Yhteisömanageri-sivua, englanninkieliseen Wikipediaan sellainen on tehty jo vuonna 2008 (artikkeli sosiaalisen median managerista löytyy muuten vain saksankielisestä Wikipediasta). Nimimerkin Dusty98 kirjoittamassa ensimmäisessä versiossa kerrottiin näin:

"Online community managers are a growing and developing profession, working to build, grow and manage social networks, social media sites and online communities. Working to many of the tenets of community building offline, the role of the Community Manager is to:
  • represent the community members and be their advocates and an advocate for the community as a whole 
  • promote new content in the community and the aims, purpose or goal of the site 
  • manage and moderate the content and comments, organising conversations and moderating comments and members who contravene the house rules 
  • work with the community members to help solve problems and make decisions as may fit the aim or objective of the community 
This is a new but fast growing profession, especially given the growth of branded online communities, online research communities, corporate blogs and other social media marketing and research activities. There is some debate about the term 'manager', with some arguing that a community is not able to be (and shouldn't be) managed. For more detail and to meet other community managers follow one of the external links below."

Vuonna 2008 netti ja some oli hyvin erilainen paikka kuin nykyään, ihmiset viihtyivät erilaisilla foorumeilla ja lukivat myös varmasti paljon enemmän blogeja kuin nykyään. Somen myötä on entistä helpompi tapa ryhtyä sisällöntuottajaksi ja kaikilla on mahdollisuus kerätä oma "yhteisönsä", ihmiset, jotka ovat kiinnostuneet kyseisen ihmisen kuulumisista.

Uusimmassa Wikipedia-artikkelin versiossa noita tehtäviä ei enää noin tarkasti eritellä, todetaan vain, että:
"Early online community managers worked in computer games industry with the advent of MMORPG (Massively Multiplayer Online Role-playing Games) in 1995. Roles have expanded to include a wide variety of responsibilities and skill-sets including social media management, marketing, PR, and customer support. Game community management often includes supporting open communications between the developer and player community."

CMADFI-tapahtuman tavoite on ollut nostaa tietoisuutta yhteisömanagerin roolista ja ehkä meidän olisi jo aika määritellä rooli Wikipediaankin. Kunhan ensin päätetään, onko "yhteisömanageri" jo tarpeeksi vakiintunut käännös nimikkeelle. :)

Oletko sinä törmännyt suomenkielisiin julkaisuihin (=tutkimuksiin, lehtijuttuihin tai kirjoihin), joissa on määritelty yhteisömanagerin, sisältömanagerin tai somemanagerin roolia ja työnkuvaa? Mitkä asiat sinusta erottavat yhteisömanagerin ja some(sisältö)managerin toisistaan?

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.