Pages

Friday, January 13, 2017

Yhteisömanagereiden haasteet vuonna 2016

Kerron jo kolmatta kertaa CMADFI-tapahtumassa yhteisömanagerikyselyn tuloksista. Tällä kertaa kyselyyn vastasi 65 vastaajaa, kiitos teille!

Tulokset julkaisin perinteiseen tapaan myös nettisivullani.

Tässä muutama poiminta yhteisömanagereiden haasteista, ajankäytön hallinnan lisäksi siis, joka oli kaikista pahin ongelma.

Miten tavoittaa oikeat ihmiset?
  • Ihmisten vähäinen kiinnostus somen käyttöön työssään
  • Suuret yhteisömassat ovat vaikeasti “hallittavissa” hoksataanko kaikki olennainen viestiä eteenpäin, tietoa on niin paljon 
  • Kuluttajien tavoittaminen, tiedontulvasta erottuminen 
  • Miten rakentaa yhteisöä, johon ihmiset haluavat kuulua ja jossa haluavat toimia. 
Sisällöntuotanto on haastavaa!
  • Haasteena on tuottaa mielenkiintoista sisältöä ja saada yhteisön jäsenet mukaan tuottamaan sisältöjä ja kertomaan meistä eteenpäin. 
  • keskustelujen moderointi ja ideointi 
  • Organisaation ulkopuolisena yhteisömanagerina on haasteellista päästä mukaan organisaation suunnittelemiin tavoitteisiin, mikäli viestintä ei pelaa molempiin suuntiin. 
  • Liikaa töitä, ei ehdi yhtään tekemään sisällöntuotantoa, paljon muitakin isoja tehtäväkokonaisuuksia someasioiden lisäksi 
  • Meillä on valtakunnalliset kanavat, mutta jokainen toimii omalla kanavallaan. Miten saadaan jaettua yhteistä kiinnostavaa tietoa. Jäsenistökin on passiivista sisällön tuottamisessa
  • Olen opettaja, joka kehittää uusia tuotteita yhteisön tuella. Haasteena löytää yhtenäinen ja tunnistettava visuaalinen ja erottuva identiteetti = DNA. 
  • Samaa tehdään monella taholla, pirstaloitunutta, sekavaa 
Miten pysyn ajan tasalla?
  • Pysyä ajan tasalla kaikista sosiaalisen median palveluiden muutoksista sekä uusista sosiaalisen median palveluiden tulokkaista ja poistuvista somepalveluista. 
  • Oikeiden seurantatyökalujen löytäminen, ajallisen resurssit 
  • Seurattava keskusteluita eri puolilla, jotta osaan liittää tavoitteeni ja viestini yhteisöä kiinnostaviin kysymyksiin. 
Eräskin yritys ilmoittaa nettisivuillaan “Liity WhatsApp-listallemme” ja kun lähetin viestin, ei tullut ikinä vastausta. :O
Eikä muutosvastarinnastakaan taida koskaan päästä eroon...
  • Organisaation vastutus 
  • Haastetta on saada asennemuutosta läpi organisaatiossa, jossa uskotaan vanhoihin juurtuneisiin tapoihin viestiä, toimia ja tehdä töitä. 
  • Johdon sitoutuminen arkipäiväiseen työhön 
  • Työntekijälähettilyyten innostaminen – erityisesti johdon osalta. 
  • Toimijoiden hajanaisuus sekä viestintään sitoutuminen 
  • Aikapula, osaamisen haasteet, työyhteisön heikko sitoutuminen kulttuurin muuttaminen

Kääk! Lue loput täältä

PS. Jos kaipaat apua yhteisömanagerin haasteisiin, apu löytyy läheltä: liity Yhteisömanagerit -Facebook-ryhmään.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.