4 vuotta Twitterissä - kokemuksia ja virran siivousta

Reilu viikko sitten juhlin vuosipäivää: olen ollut 4 vuotta Twitterissä. Liittymispäivämäärän minulle kertoo Tweetian, mobiliisovellus, jolla twiittailen N9:llä. Se kertoo myös, että twiittaan keskimäärin 5 kertaa päivässä.

Olin päässyt mikrobloggailun makuun Nokian sisäverkossa ja se oli todella mielenkiintoista, sitä kautta sai nopeasti vastauksia omiin kysymyksiin ja tutustui mielenkiintoisiin ihmisiin ympäri organisaatiota. Nelisen vuotta sitten olin kuitenkin YT-uutisten myötä havahtunut siihen, että minulla pitäisi olla netissäkin ammatillinen maine. Jos silloin googlasi minua, löysi vain paljon-paljon nukkekotisisältöä, lähinnä blogeistani ja Nukkekotiwikistä.

Nelisen vuotta sitten sosiaalinen media alkoi tulla tiedotusvälineisiin, ja lopullisen kimmokkeen liittyä Twitteriin sain Helene Auramolta, joka hehkutti Ylen puoli 9:n uutisissa sitä, miten Twitter tulee nyt Suomeen. Pakkohan se oli uskoa, mitä uutisissa sanottiin :). Vieläkin saa kyllä kuulla tasaiseen tahtiin, että nyt se Twitter oikeasti lyö läpi Suomessa...

Ja niin alkoi tutustumiseni Twitteriin. Kelasin juuri huvikseni seuraamieni ihmisten listan loppuun. Sen mukaan (lista ei ole ihan luotettava, sillä Twitterissä on bugi, joka saa aikaan sen, että ihmiset lakkaavat tahtomattaan seurata jotain tiliä, ja olen itsekin lakannut seuraamasta jotain tilejä, joita aluksi seurasin) aloin ensimmäiseksi seurata Linus Torvaldsia, sitten Nokialta tuttuja twiittaajia, muualta somesta tuttuja Halo Efektiä, Maurelitaa ja Stelloa, Tim O'Reillyä ja Yle X:ää. Olin YleX:n sadas seuraaja, mistä hyvästä Sippo haastatteli minua :). Seurasin myös Common Craftia (ja miestä sen takana, Lee LeFeveriä), jonka simppeleihin some-videoihin olin kovin ihastunut. Ensimmäinen suomalainen some-guru, jonka olen bongannut on Tuija Aalto. Keväällä 2009 luin Patrick O'Keefen kirjaa yhteisöjen johtamisesta, ja olin kovin iloissani, kun Patrick vastaili minun kysymyksiini Twitterissä.

Pikku hiljaa seurattavieni (ja seuraajieni) määrä kasvoi. Aloin seurata ihmisiä, joiden puheita kuuntelin seminaareissa tai joihin muuten vain tutustuin, ihmisiin, joiden nimiin törmäsin lehdissä tai joita Twitter tai seuraamani ihmiset tavalla tai toisella suosittelivat. Vuonna 2010 tutustuin #taskulounaisiin ja toin konseptin Jyväskyläänkin, esimerkiksi huomenna kokoonnumme #taskujkl-porukalla after work -tapaamiseen.

Minulle on kertynyt hyvin epämääräinen seurattavien joukko, noin 1400 tiliä, joiden twiiteistä vain murto-osan ehdin lukea. Samaa on liikkeellä myös muilla, pari kuukautta sitten nimittäin kysyin, kuinka moni noin 1500 seuraajastani lukee kaikki twiittinsä ja sain vain muutaman vastauksen. He ihmettelivät, että mitä järkeä on seurata jotakuta, jos ei oikeasti seuraa tätä. Hyvä kysymys.

Moni vannoo Twitter-listojen nimeen, ja sanoo, että niiden avulla he voivat erotella jyvät akanoista, mutta minusta on alkanut tuntua, että olisi paljon parempi seurata vain niitä jyviä. Tämän ajattelumallin olen oppinut Pinterestistä, jossa haluan seurata koko virtaani. Pinterest on siitä erikoinen some-palvelu, että siellä saa hyvin vapaasti valita, mitä virtaansa haluaa. Minun ei siis tarvitse seurata jonkun kaverini kaikkia pinnauksia, vaan voin valita seurantaani vain ne taulut, jotka minua kiinnostavat. Se, seuraanko jotakuta kaikissa somepalveluissa ei kerro siitä, olenko hänen kaverinsa vai en, vaan siitä, kiinnostaako minua hänen tuottamansa sisältö ko. palvelussa. Enhän minäkään odota kaikkien kavereideni olevan kiinnostuneita esim. nukkekotiharrastuksesta tai sosiaalisesta mediasta, kaveruus on paljon muutakin kuin toisten seuraamista somessa. Pinterestissä minua kiinnostaa esim. virkkaus, mutta jos johonkin tauluun ilmestyy yhden yön aikana  satakunta virkkauspinnausta, voi olla, että lakkaan seuraamasta sitä, jotta virtaani mahtuisi muutakin.

Olen siis aloittanut taas Twitterin siivoamisen. Aamuisin kelasin pari tuntia taaksepäin ja katsoin mistä asiosta ulkolaiset twiittaajat kirjoittivat, avasin heidän tilinsä ja luin 20 twiittiä taaksepäin ja päätin sitten kannattaako jatkaa seuraamista vai ei. En saa mitään kiksejä siitä, että itselleni vieras ihminen raportoi vaikka lounaspaikkojaan rapakon takana tai siitä, että jonkun tili on muuttunut Paperli-lehtiä suoltavaksi automaatiksi. Taannoin koitin ylläpitää kielitaitoani alkamalla seurata laumaa ruotsalaisia top-twiittaajia, mutta hypin heidän twiittiensä ohi, kun en tiennyt mistä he puhuivat - kymmenen twiittaajaa ei vielä vienyt minua Ruotsin twittauskulttuurin sisälle. Löysin myös monta palvelua, joita olen joskus käyttänyt ja joiden ilmoittelua olin turhaan jäänyt seuraamaan. Seurasin myös Wikipedia-aktiiveja, joita tapasin Wikimania-konferenssissa, mutta siivotessani huomasin heidän puhuvan aiheista, joista en ole innostunut tai käyttävän englantia enemmän muita kieliä, joita en ymmärrä: arabiaa, italiaa, espanjaa... Olen aina itsekin twiitannut kahdella kielellä, mutta nyt tein tietoisen päätöksen siitä, että @piilotettuaarre saa olla suomenkielinen tili ja @jjanhone niin englanninkielinen kuin mahdollista, sillä haluan kommunikoida sen avulla mm. @minitreasures-ihmisten ja ulkolaisten somettajien kanssa. Suomen kieltä voin huoletta käyttää @replyissä.

Kevätsiivouksen myötä Twitter-virrastani on tullut entistä houkuttelevampaa, joten suosittelen virran siivousta muillekin. Se kannattaa aloittaa läheltä: lue viimeiset twiittisi ja mieti, haluaisitko itse seurata vastaavaa sisältöä.