Koulutuksen haasteet

Kuluneen kuun aikana olen joutunut törmäämään kouluttajien pahinpaan painajaiseen. Jouduin pitämään monen tunnin koulutuksen flunssaisena ja niin siinä kävi, että seuraavan päivän työpajaan ei ääntä enää riittänyt, tuntui että multa hävisi joka neljäs sana. Kohtalon ivaa oli se, että myöhemmin samana päivänä musta tehtiin erään kokouksen puheenjohtaja ;). Hoidoksi minulle määrättiin mykkäkoulua, ja sain taas syyn hiljaiseen hihittelyyn, kun äänestin äänettömänä. :D

Mutta ei sekään riitä, että ääni kulkee. Parhaillaan pähkäilen tarjousta, jossa minulta pyydetään kolmen tunnin koulutusta, jossa suurin osa ihmisistä on ympäri maailmaa omilla koneillaan, niin että he näkevät esittämäni kalvot ja kuulevat ääneni.

Nokia-aikana pidin kerran vastaavan koulutuksen: Amerikan mantereella istui kahdessa kaupungissa porukkaa, minä istuin Jyväskylässä ja pidin tunnin verran monologia. Yritin kyllä välillä saada palautetta ihmisiltä kysymällä kysymyksiä, mutta hiljaista oli - emme tunteneet toisiamme entuudestaan, eikä aihekaan ollut heille tuttu, joten vain muutama ihminen uskaltautui ääneen - ja kyse oli sentään aina niin sanavalmiista jenkeistä! Aloinkin miettiä sitä, kuinka moni ihminen oli oikeasti luurin toisessa päässä.

Vähän aikaa sen jälkeen pidin toisen koulutuksen Intiaan ja eroa näillä tilaisuuksilla oli kuin yöllä ja päivällä. Kun aamukahdeksalta napsautin Halo-videoneuvotteluhuoneen päälle, vastassa odotti iso joukko intialaisia, osalla päällään eksoottiset sarit. He olivat joutuneet ahtautumaan neukkariinsa niin tiiviisti, että osa jäi päättömiksi, mutta ainakin he näkivät minut. Ja se, että sain heihin katsekontaktin ja näin kuka puhui oli kyllä todella ylellistä.

Jälkeenpäin huomasin, miten intialaiset ottivat oppini paremmin käyttöön ja kun sain lähtöpassit Nokialta Jyväskylän toimipisteen sulkemisen takia, nämä intialaiset näkivät vaivaa ja lähettivät minulle hienon pöydällä pidettävän sertifikaatin siitä, miten olin muuttanut heidän työtapojaan web2.0-suuntaan. Amerikasta en kuullut mitään.

Pidin videokoulutuksia toki muuallekin, mm. Iso-Britanniaan, ja ihastuin kovasti Halo-systeemiin, tutustuin ihmisiin ihan kuin neukkarissa, vain kahvileipiä emme voineet jakaa. Jälkeenpäin nämä ihmiset, jotka olivat nähneet minut, kysyivät minulta apua chatissa kuin vanhalta tutulta.

Suomalaiset kollegani koulutin paikan päällä, ja sanon että sitä ei voi mikään webinaari korvata ja siksi niitä nykyäänkin suosin. Etäkoulutuksista tykkään silloin, kun vastapuolella on joko korkeintaan muutamia tuttuja tai asiaan hyvin perehtyneitä.

Kun lukee ihmisten ilmeitä ja eleitä, voi koulutuksen kulkua muuttaa lennosta, selittää asioita, jotka näyttävät olevat vieraita, herättää keskustelua tai kertoa vitsejä sopivissa kohdissa niin, etteivät ihmiset pääse nukahtamaan. Välillä koenkin olevani kuin joku stand-up-koomikko, kun yleisön innoittamana jutut menevät turhankin rohkeiksi (ei-ei, en kerro esimerkkejä, eivät ne toimi kuin livenä).

Aloin siis tässä koulutustarjouksen äärellä muistella kommunikointiteorioita, ja tällainen löytyi Googlella:

Nonverbaalinen kommunikaatio on kommunikaatiota, joka ei käytä hyväkseen kielen symbolijärjestelmää. Joidenkin asiantuntijoiden näkemyksen mukaan peräti vain 7-10 % kommunikaatiostamme tulkitaan sanoin ja 90-93 % tulkinnasta perustuu nonverbaaliseen kommunikaatioon eli lähinnä ilmeisiin ja eleisiin. Ilmeisiin ja eleisiin lasketaan myös äänenpainot, jotka edellä mainittujen näkemysten mukaan muodostavat 38% nonverbaalisesta viestinnästä.

Eli nyt jouduitte tyytymään kymmenesosaan kommunikoinnistani, ettekä ehkä ymmärtäneet hymyillä oikeissa kohdissa vitseilleni. Pahoittelen :)