Pages

Wednesday, January 20, 2021

Nokian asiantuntijasta amatööribrändääjäksi

Etla julkaisi tällä viikolla selvityksen siitä, mitä Nokian vuosina  2009-2014 jättäneille yli 21 300 ihmiselle kuuluu tänään. 

"77 prosenttia on löytänyt uuden työpaikan,
työttömänä on vajaa 10 prosenttia
3 % opiskelee ja 6 % on eläkkeellä."

Mielenkiintoista, mutta yrittäjänä minusta olisi myös hyvin mielenkiintoista tietää, kuinka moni näistä 77 prosentista toimii yrittäjänä!

Nokia valmensi minua moneen, mutta työni yksinyrittäjänä on huomattavasti monipuolisempaa kuin Nokian asiantuntijana.

Yksi hauska asia, jota pääsen tekemään on brändäys. Koulutusta minulla ei siihen ole, vaan olen ns. amatööri, visuaalisuudesta harrastusteni kautta innostunut ihminen. Brändäyksen aloitin jo Nokia-aikana, kun loin brändin intrablogilleni (jonka nimi oli Hidden treasure), Nukkekotiwikille ja Mini treasures wikille. Sittemmin omia ilmeitään ovat saaneet mm. yritykseni Piilotettu aarre, Kiepaus-konsepti ja erinäiset tapahtumat, kuten CMAD.

Puhun aiheesta lisää maanantaina.

Yksi CMAD-brändin erikoisuuksia on nimittäin se, että julkaisemme esitysmateriaalit jo etukäteen. Se auttaa mm. siinä, että ihmisten on helpompi sisäistää päivän aikana sarjatulena satavia uusia ideoita ja ajatuksia: kun esitykset on käynyt etukäteen läpi, osaa olla tarkkana niissä kohdissa, joista on erityisen kiinnostunut.

Ja samalla esityksiin pääsevät käsiksi myös ne, jotka eivät itse tapahtumaan osallistu.

Tässä siis esitykseni:

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.