Pages

Tuesday, July 31, 2018

Tuo teemoja tai rytmiä Instagram-fiidiisi

Viime kerralla esittelin teille Instagramissa pyörittämäni sarjan, joka liittyy henkilöbrändäykseen. Tällä kertaa näytän teille vuorostaan pari poimintaa #piilotettuaarrehyväksyy-häsältä, jota olen käyttänyt pian jo 600 kertaa.

Erilaiset sarjat tuovat Instagram-fiidiin rytmiä ja koko instagrammailuun ryhtiä ja auttavat tuottamaan kohdeyleisölle sopivaa sisältöä säännöllisesti. "Piilotettu aarre hyväksyy" -sarjassa jaan inspiroivia esimerkkejä siitä, miten ihmiset ja organisaatiot käyttävät Instaa. Juuri inspiraatiotahan ihmiset kyselyni mukaan Instasta hakevat.

On olemassa monia tapoja tehdä Instagram-fiidistä uniikki ja virrassa erottuva. Jotkut luottavat väriteemoihin, jotkut aiheisiin, jotkut käyttävät aina samaa filtteriä, toiset vesileimaa. Minä olen käyttänyt jo vuosia aina samaa Instagram-filtteriä (tai lähinnä noita filtterin reunuksia), mutta oppimis- ja inspiraatiomielessä aloin helmikuussa testata muita tapoja fiidin tuunaukseen henkilötililläni @jjanhone.

Helmikuussa käytin Canvassa pohjaa, johon kuului hyvin pastellisävyinen filtteri. Pohjan avulla fontti ja kirjainten koko (tai paikka) säilyy samana, mikä auttaa fiidin säilymistä harmonisena:

A post shared by Johanna Janhonen (@jjanhone) on


Maaliskuussa tein Canva-pohjan, jonka mustavalkoista filtteriä piristin #somepeli-teemastani tutuilla palloilla:


A post shared by Johanna Janhonen (@jjanhone) on


Huhtikuussa demosin sitä, miten fiidiin saa tunnistettavuutta käyttämällä jotain hahmoa eli tililläni seikkaili Pikku Kakkosesta tuttu Nukkumatti. Itse fiidi oli taas hyvin pastellinen:


A post shared by Johanna Janhonen (@jjanhone) on


Toukokuussa oli aika paitsi kirkkaammille väreille myös mustalle pohjalle. Tämän kollaasipohjan tein omalla "salaisella" suosikkiappsillani ja siinä toistui myös #somepelin idea ja sen pyöreät muodot. Pohjan idea oli se, että siitä muodostui suuren suuri palapeli:


A post shared by Johanna Janhonen (@jjanhone) on


Kesäkuussa palasin Canvaan ja tein aiempia rauhallisemman teeman, jossa yläbanneri vaihtoi liukuvasti väriä. Kuun loppupuolella sitten hokasin, että kesäkuu on virallisestikin sateenkaarikuukausi.


A post shared by Johanna Janhonen (@jjanhone) on


Heinäkuussa oli taas villimmän kokeilun vuoro. Huhtikuussa olin opetellut Nukkumatin kanssa Suomi-sabluunan teon GIMPillä ja nyt sille tuli uutta käyttöä This is Finland - sarjassani.


A post shared by Johanna Janhonen (@jjanhone) on



No mitä sitten ovat ne otsikossa lupaamani rytmikkäät tavat muokata Instagram-fiidiä?

Katsotaan!

@Satukyro'n fiidissä vuorottelevat pinkkipohjaiset tekstipäivitykset ja valokuvat, joista myös löytyy aina jotain pinkkiä:


Myös @Thomastakes'in fiidissä vuorottelevat tekstipäivitykset ja kuvat. Joka toinen hänen kuvistaan on muuten selfie, mikä rytmittää myös hyvin fiidiä, johon muodostuu välillä tuollaisia vinoja kolmen suoria:


@naniannette'lla on myös tekstipäivityksiä, mutta huomattavasti vähemmän kuin kahdella edellisellä. Syy siihen on tietysti siinä, että hän on valokuvaaja ja haluaa tuoda koirakuviaan esille. Joka seitsemännellä kerralla tuleva tekstipäivitys koirien joukossa tuo fiidiin kivaa rytmikkyyttä ja valokuvakehyksissä tekstit pääsevät hyvin esiin.



Jos innostuit, tee kuten Piia ja hae lisää Instagram-inspiraatiota tililtäni:





... mutta jos koko fiidin kahlaaminen alkaa väsyttää, pyydä minulta tunnin parin Insta/Canva-sparraus tai omalle tiimillesi suunnattu Instagram/Canva-työpaja. Instagram/Canva-luento taas sopii parhaiten yli 15 henkilön porukalle. Tuotepakettejani olen avannut täällä.

Intoa instailuun ja oman visuaalisen ilmeesi löytämiseen!

Huomenna on muuten taas yhden Instagram-sarjani aika. Keväästä lähtien olen pyörittänyt #kehityinstaajana-haastetta, jossa annetaan ja saadaan vertaispalautetta, yleensä juuri keskiviikkoisin.

Tervetuloa mukaan ja kehittymään!

Tuesday, July 10, 2018

Instagramissa henkilöbrändäämässä

Viime vuosina olen mietiskellyt henkilöbrändäämistä yhä enenevissä määrin. Kun minä olin työnhaussa pitkän Nokia-uran jälkeen vuonna 2009, netti ei tiennyt minun ammatillisesta osaamisesta juuri mitään. Olin kyllä innostunut kuin son...tsa työstäni sisäisen somen kanssa, mutta olin antanut Nokian pelottaa itseni tietoturvaohjeillaan ja katsonut viisaammaksi, ettei työasioista kannata puhua julkisesti.

Olen tekemässä itselleni visuaalista ohjeistusta ja siihen liittyen olen haastanut itseni tekemään vähän uudenlaista, henkilöbrändiin liittyvää, sisältöä someen.

Omia kasvojani olen tähän mennessä tuonut esiin nettisivullani, LinkedInin profiilikuvassa ja visuaalisessa cv:ssäni ja Suur-Jyväskylän kolumnin profiilikuvassa, muissa somepalveluissa mulla on piirretty profiilikuva. Selfiet eivät kuulu minun tyyliini, Facebook-profiilistani löytyy minusta vain yksi valokuva, Viestintä-Pirittan Pirittan joskus CMAD:ssa ottama. Instagramista ja Pinterestistä löytyy joitakin mun kuvia, muttei paljon niistäkään.

Jos siis saisin valita, esiintyisin somessa vain piirrettynä hahmona. Mutta koska minulla on myös sellainen periaate, että pistän itseni likoon koulutuksiani varten, aloin vastikään tehdä uudenlaista sisältöä.


Sain viime vuonna usealta taholta spontaania tunnustusta henkilöbrändini visuaalisesta ilmeestä. Tänä vuonna olen tehnyt asian eteen töitä uudella tavalla ja luonut mm. eri tarkoituksiin erilaisia mallipohjia. Tässä uusin, jossa tulee esiin monia tuttuja elementtejä. Kesän aikana tarkoitukseni on hioa ilmettä lisää, jotta syksyn #henkilöbrändi-koulutuksiin ja -valmennuksiin on taas uutta annettavaa. Koulutan yleensä isojen organisaatioiden kautta, mutta mietin, löytyisikö riittävästi kiinnostusta myös kokonaisuudelle, joka olisi hinnoteltu yksityishenkilölle sopivasti (hinta ois kymppejä, ei satasia). Tiedän, että jonkun verran kiinnostuneita löytyy, mutta onko niin paljon, että koulutus olisi myös mulle kannattavaa? Laita viestiä tai kommenttia, jos olet alustavasti kiinnostunut. Jos päätän alkaa edistää asiaa, kuulet siitä uutiskirjeessäni, joten pistähän se tilaukseen: bit.ly/aarreuutiset . Ja tämä on myös mun #päivänasu-kuva #asunipiilotettuaarre-haasteeseeni. Olen brändännyt itseni tuolla itävaltalaisella huopahatulla, joihin törmää aika harvoin. Hattu taas määrittelee aika paljon mun muuta edustuspukeutumista. Oikeasti olen aika värikäs pukeutuja, mutta työkeikoilla päävärini on usein musta tai harmaa. Tylsää? Ehkä, mutta se on sitä brändäystä, haluan, että ihmisten huomio kiinnittyy itse asiaan. #johannanmatkassa #johannajanhonen #naisyrittäjiensomehaaste #piilotettuaarrehaastaa #somepeli #asiantuntijasome
A post shared by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre) on


Jotta brändini säilyy ehjänä ja tunnistettavana, tein itselleni Canvaan kuvapohjat. Kurkkaa Canvasta lisää kuviani.




Tuntuuko omien kasvojen esille tuominen näin voimakkaasti luontevalta? No ei.

Voiko siihen tottua? Näköjään voi.




Olen siis tekemässä itselleni graafisia ohjeita. Ne ovat aika valmiina päässäni, mutta nyt ajattelin dokumentoida ne myös näkyville.

Oletko sinä tehnyt itsellesi ohjeet? Minne ja millä formaatilla?




Kurvisen Jarkko puhuu usein "epäreilusta kilpailuedusta", jonka itsestään melua pitävät asiantuntijat saavat. He peittoavat usein paremmat, mutta hiljaisemmat kollegansa. Mutta mitä epäreilua itsensä brändäämisessä sitten on? Eikös jokainen voisi sen halutessaan tehdä? Ihmisiä tökkii luultavasti se, että nämä "henkilöbrändit" eivät noudata sosiaalista normia, jonka mukaan omaa häntää ei saa nostaa.

Kirjoitan lisää aiheesta huomisessa Surkkarin kolumnissa, mutta otapa sinä nyt varaslähtö:


Yksi tapa aloittaa #henkilöbrändäys'tä on googlata itsensä. Se kannattaa tehdä ns. incognito-moodissa, eli tilassa, jossa Googlen hakuhistoria ei vaikuta hakuihisi. Kokeile sitä vaikka tuttavan kännykällä tai #Chrome-selaimella valitsemalla "Uusi incognito-ikkuna". Tarkastele sitten osumiasi – ovatko ne sellaisia kuin haluat, vai piilottaisitko mielelläsi osan? Kun minä olin työnhaussa pitkän Nokia-uran jälkeen vuonna 2009, netti ei tiennyt minun ammatillisesta osaamisesta juuri mitään. Olin kyllä innostunut kuin mikäkin työstäni sisäisen somen kanssa, mutta olin antanut #Nokia'n pelotella itseni #tietoturvaohje'illaan ja katsonut viisaammaksi, ettei työasioista kannata puhua julkisesti. Nokian intrassa kyllä kirjoittelin ahkerasti. Siksi netti on pullollaan osumia nukkekotiharrastuksestani. Jippii – esitäpä siinä nyt sitten vakavasti otettavaa asiantuntijaa, jos ainoat osumat ovat jotain #leluja. Nukkekoti-Johannaa en voinut piilottaa, joten hyödynsin sitä – perustin portfoliokseni Mini treasures wikin, jonka avulla saatoin näyttää, miten hyödynnän sosiaalista mediaa kansainvälisen sivuston markkinoinnissa ja miten perustin sen ympärille yhteisöjä. Yritin saada sivuston avulla myös tuottoja, mutta huomasin, miten paljon #affiliatemarkkinointi olisi vaatinut – Pinterest löi läpi minun kannaltani pahaan saumaan. No se on toinen tarina se. Milloin sinä viimeksi googlasit itsesi? 🔎 🔎 🔎 #piilotettuaarretestaa #johannajanhonen #henkilöbrändi #googlaus #asiantuntija #asiantuntijasome #työnhaku #nettipresenssi #nukkekoti #somefi #nokia #johannanmatkassa
A post shared by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre) on


...ja googlaa itsesi!

Hauskaa henkilöbrändäystä ja tervetuloa seuraamaan, miten pistän itseni likoon!

Friday, July 6, 2018

Mikrobloggaus vei bloggaajan

Katkaisen tällä blogikirjoituksella kuuden viikon blogihiljaisuuden. Se on pisin tauko kuuteen(!) vuoteen, joten ehkä ajattelet, että oli jo aikakin pitää blogilomaa. Kyseessä ei kuitenkaan ollut suunniteltu irtiotto, vaan sattumien summa.

Kevään mittaan olen muun muassa tehnyt sisältökalenterin, kirjoittanut somekolumneja tuplasti viime vuotta enemmän, alkanut postailemaan LinkedIniin enkuksi, miettinyt GDPR-asioita, aloittanut kuukausichatit Facebookissa, lanseerannut itselle uuden verkostoitumistavan, snäpännyt normaalia enemmän, miettinyt ja hionut henkilöbrändiäni ja visuaalista strategiaani ja tehnyt niihin liittyviä stooreja ja pohjia mm. Canvaan, aloittanut #kehityinstaajana-viikkohaasteet ja tuotteistanut uusia Wikipedia-juttuja. Osallistuin myös Sometime 2018-tapahtumaan ja sen järjestelyihin ja sain pakettiin Laukaan Ekokoulu -tiedotusprojektin, koulu avataan elokuussa ja tiedotusvastuu on nyt kokonaan kunnalla.

(Huh, nyt kun kirjoitin tuon listan, tajusin, että vahingossa tullut blogiloma oli ihan hyvä ajatus.)

Minulla ei siis olisi ollut pulaa sisältöideoista tai edes kirjoitusajasta, sillä viime viikkojen aikana olen kuitenkin mikroblogannut paljon. Mikrobloggausta kun voi harrastaa kätevästi tyhjinä hetkinä kännykällä, kun taas bloggaamista olen tottunut tekemään vain tietokoneella.

Miten mikrobloggaus sitten eroaa bloggaamisesta?

Aloittaessani bloggaamisen Nokian intranetissä kaikki blogipostaukset kerättiin blogiportaaliin, josta niitä sai kätevästi luettua. Se oli vähän niinkuin Facebookin etusivu, jossa on kavereiden ja sivujen postauksia. Nykyään blogit ovat vähän irrallinen juttu. Toki blogipostauksia markkinoidaan eri somekanavissa, mutta kun mikrobloggaa jossain somekanavissa, ei tarvitse houkutella lukijaa pois hänen mukavuusalueeltaan, vaan voi kertoa asiansa siellä missä hän jo on.

Erityisesti Instagramista on tullut minulle mukava ja tärkeä blogialusta. Moni luulee, että Instagram on paikka, jossa jaetaan kuvia ja videoita, mutta kuvat ilman selitystä eivät paljon lämmitä. Aha, tässä on tällainen kuva, mutta miksi se on otettu? Mikrobloggaukseni onkin hyvin Insta-vetoista: teen Instagramiin uuden kuvan, jonka sitten jaan myös Facebookissa, Twitterissä ja LinkedInissä. Kun pyrin postaamaan Instaan kuvia päivittäin, sisältöä muihinkin kanaviin syntyy ihan mukavaa tahtia. Mutta kuhunkin kanavaan olen kirjoittanut myös ihan uniikkeja juttuja.

Saadakseni bloggaamisen taas alkuun ostin tsemppipaidan:


Paidassa on tärkeä viesti: rakasta blogiasi. Blogisi pitää olla sinun ystäväsi, jonka luokse on mukava tulla ja jonka kanssa on kiva rupatella. En ole koskaan pitänyt blogiani pakkopullana, mutta se, että aiheita, joista voisi tai pitäisi kirjoittaa on niin paljon, tuntui ehkä vähän uuvuttavalta. Mutta nyt sain sylkäistä "kaiken" ulos edes otsikkotasolla, mikä helpottaa jo kummasti.

Katsotaan siis, toimiiko paidan tsemppaus. Onko sinulla ollut suunnittelemattomia blogitaukoja ja miten sinä pääsit niiden yli? Tai onko sinulle käynyt niin, että sen "oikean blogin" sijasta kirjoitatkin mikroblogia tai -blogeja?