Pages

Thursday, August 17, 2017

Tarkastelussa yhteisö- ja somemanagerien työnkuvat

CMADFI-tapahtuma on tuonut mukanaan kaikenlaisia minua työllistäviä elementtejä. Yksi isoimmista jutuista on nyt jo neljättä kertaa tehtävä #cmkysely, jossa kysellään yhteisömanagereiden työstä. Ensimmäistä kertaa tässä kyselyssä on mukana myös somemanagerin rooli, sillä tammikuussa "heräsimme" siihen, että CMADFI-jengissä on oikeastaan enemmän somemanagereita kuin yhteisömanagereita. Bloggasin roolien eroista silloin.


Tällä kertaa saamme siis selville ihan käytännön tietoa siitä, miten yhteisömanagereiden ja somemanagereiden roolit eroavat toisistaan. Monet vastaajat toimivat toki molemmissa rooleissa, mutta kyselyä varten he ovat valinneet yhden roolin, josta käsin he vastaavat.


Aiempina vuosina olen asettanut tavoitteeksi, että julkaisen tuloksia vasta, kun vastaajia on 50. Tänä vuonna toivon, että pääsemme tuohon tavoitteeseen jo elokuussa, jotta pääsemme eteenpäin CMADFI-tapahtuman järjestelyiden kanssa. Prosessihan menee näin:


  1. ihmiset vastaavat #cmkyselyyn, jossa kysytään mm. toiveita CMADFI-tapahtuman teemoista
  2. kun vastauksia on 50 tai enemmän, käyn vastaukset läpi ja katson, millaisia ehdotuksia on tullut
  3. teen uuden kyselyn, jossa listataan kaikki ehdotetut aiheet ja katsotaan, mitkä niistä puhuttelevat eniten. Viime kerralla tähän toiseen kyselyyn tuli huomattavasti enemmän vastauksia kuin ensimmäiseen kyselyyn
  4. CMADFI-tapahtuman teemat määritellään näiden kyselyiden pohjalta. Teemojen avulla osaamme pyytää tapahtumaan sopivia sponsoreita ja puhujia.
Elokuun alkupuolella avattu kysely on kerännyt jo ihan mukavasti vastauksia. Tässä joitakin graafeja vastauksista, lisää luvassa sitten, kun vastaajia on se 50 (tai yli).


Eiliseen mennessä vastaajia oli jo 33.

Avoimista vastauksista poimin tähän muutamia myös:




Kyselyn löydät osoitteesta bit.ly/cmkysely2017 . Odottelen vastaustasi :).

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.