Pages

Monday, May 8, 2017

Miten henkilöartikkeleita kirjoitetaan Wikipediaan

Olen kirjoittanut Wikipedia-artikkeleita toimeksiannosta vuodesta 2010 lähtien, suurimman osan viimeisten vuosien aikana. Suurin osa tilauksista on koskenut organisaatioiden artikkeleita, mutta viime aikoina henkilöbrändien määrä on kasvanut. Minulla on siis enemmän kokemusta yritysartikkelien kirjoittamisesta kuin henkilöartikkeleista.

Viime aikoina olen saanut aika paljon palautetta artikkelista, jonka kirjoitin vastikään Ville Tolvasesta. Hän on henkilönä ristiriitainen, toiset tykkäävät, toiset eivät. Ehkäpä se selittää osaltaan palautteen suurta määrää, ehkä taas se, että olen henkilöartikkeleiden kirjoittajana vielä suhteellisen noviisi.

Wikipedia on täynnä ns. tynkäartikkeleita, mutta minä haluaisin mieluummin kirjoittaa artikkeita, jotka muistuttavat Kansallisbiografian artikkeleita, artikkeleita joiden avulla pääsee tutustumaan paremmin kyseiseen henkilöön. Kirjoittamaton sääntö tuntuu kuitenkin olevan se, että tekstin tulee olla tiivistä ja toteavaa, mikä on minusta vähän sääli. Miksei asioista voisi kertoa vähän enemmän, kun tilaa kuitenkin on?

Villen kohdalla minulla oli käsillä mahtava määrä lähteitä, joista poimin artikkeliin omasta mielestäni merkittävimmät asiat. Asiakkaat eivät siis koskaan toimita minulle valmista tekstiä, vaan kirjoitan itse asioita, joiden katson kuuluvan Wikipediaan. Yritän noudattaa esimerkiksi Wikipedian neutraalisuuteen liittyvää sääntöä niin hyvin kuin voin,ja siksi kirjoitan artikkeleihin joskus asioita, joita asiakkaat haluaisivat pitää siitä poissa. Siksi olemme joskus jättäneet artikkeleita jopa kokonaan kirjoittamatta.

Olen lojaalimpi Wikipedian säännöille kuin asiakkaan toiveille, sillä se on ainoa kestävä tapa tehdä sisältöjä!


Wikipedian ohjeissa "eläviin henkilöihin" liittyvistä sisällöistä tärkeimmät pointit ovat:

Artikkelit elävistä henkilöistä tulee kirjoittaa henkilön yksityisyyttä kunnioittaen. Wikipedian tehtävä ei ole herättää kohua tai levittää juoruja. Elävistä henkilöistä kirjoittaessa on huomioitava lainsäädäntö ja kolme keskeistä käytäntöä:
Muuten ohje on hyvin kielteinen: älä tee sitä, varo tätä. Se (tai henkilöartikkelin malli)  ei anna konkreettisia ohjeita siihen, miten artikkeli tulisi kirjoittaa ja siksi kirjoitin ohjeet itse:

Kuinka Wikipediaan tehdään henkilöartikkeli


1. Tee itsellesi käyttäjätili. Suosittelen omalla nimellä kirjoittamista, se on läpinäkyvää. Suurin osa wikipedisteistä "piileskelee" nimimerkkien takana, mikä johtaa juurensa siihen, että Wikipedia on osa ns. vanhaa nettiä, joka vilisi nickejä, vasta Facebookin myötä ihmiset ovat oppineet esiintymään netissä omalla nimellään.

2. Älä kirjoita itsestäsi artikkelia salanimellä. Jäät siitä kyllä kiinni ja se on paitsi noloa myös sääntöjen vastaista - omista sidonnaisuuksistaan pitää kertoa.

3. Syy, miksi itsestä ei kannata kirjoittaa on se, että läheisestä aiheesta on vaikea kirjoittaa neutraalisti. Jos kuitenkin päätät luottaa omaan harkintakykyysi, ole avoin ja kerro asiasta esimerkiksi omalla käyttäjäsivullasi. Ja jos pyydät tuttuasi päivittämään sivuasi, neuvo häntäkin avoimuuteen: "Päivitin tätä artikkelia kaverini pyynnöstä ja sain häneltä kiitokseksi kukkasipuleita ja selkähieronnan". No, korvauksen määrästä tai laadusta ei tarvitse kaikille kertoa, mutta vastikkeellisista päivityksistä pitää kertoa, on pitänyt kertoa jo viimeisten 3 vuoden ajan.

4. Ennenkuin alat kirjoittaa henkilöartikkelia, varmista, että kyseinen henkilö on wikimerkittävä. Helpoiten merkittävyys määritellään merkittävien lähteiden määrällä: jos joku on kertonut urastaan Helsingin Sanomissa, Kauppalehdessä ja Suomen Kuvalehdessä, hän on todennäköisesti merkittävä. Jos taas hänen mielipiteitään on pyydetty paikallislehteen, merkittävyys ei olekaan ilmeinen. Esimerkiksi kukkakauppiaalta voidaan pyytää vinkkejä kukkien valintaaan, kokilta reseptejä ja psykologilta ihmissuhdeneuvoja, mutta se ei tee vielä heistä (tai heidän omistamistaan yrityksistä) merkittäviä.

5. Älä kirjoita artikkeliin yhtäkään asiaa, jolle ei löydy lähdettä, äläkä asioita, jotka on kerrottu jossain vähäpätöisessä lähteessä. Käytä lähteinä mieluiten kohteesta riippumattomia julkaisuja. Jos jokin asia täytyy oikaista, esimerkiksi väärä syntymäaika, niin on ok kaivaa tieto henkilön kotisivuilta.

6. Vältä adjektiiveja, superlatiiveja (maailman paras) ja ylisanoja. Käytä niitä vain, jos niille löytyy hyvä peruste. Vältä erityisesti seuraavia sanoja: ainutlaatuinen, edelläkävijä, epäilemättä, hitti, johtava, jännittävä, kaunis, kiistatta, klassikko, kulttimaine, kunnioitettu, kunnioitettava, kuuluisa, lahjakas, legenda, legendaarinen, maailmanlaajuisesti menestynyt, menestyvä, merkittävä, omaperäinen, paljon vaikuttanut, paras, pääsääntöisesti, suosittu, tähti, tärkein, uraauurtava ja virtuoosi.

7. Kirjoita tiiviisti,vältä triviatietoja ja kerro vain asioita, jotka liittyvät henkilöön oleellisesti. Esimerkiksi minä erehdyin kertomaan Villen soittaneen musiikkilukiossa trumpettia, vaikkei soittaminen liity siihen, mistä hän on tullut tunnetuksi. Muusikon kohdalla kyseinen tieto olisi tietysti ollut merkittävä. Näin Abc10 neuvoi minua: "Koulunkäynnistä riittää maininta, mistä koulusta ja milloin kirjoitti ylioppilaaksi. Muita kouluaikaisia touhuja ei ole tapana luetella eikä vaihto-oppilaana oloa, ei myöskään armeijankäyntiä, ellei se liity kiinteästi ammattiin. Harrastukset pois."

8. Varsinkin henkilöartikkeleissa tuoreet aiheet nojaavat silppulähteisiin, jolloin lähdekritiikki on erityisen tärkeää. Vanhemmista merkkihenkilöistä on tarjolla elämäkertoja ja muita teoksia, joissa uutisia ja primaarilähteitä on jo suodatettu.

9. Voit ottaa mallia suositelluista artikkeleista.

10. Kasvata itsellesi paksu nahka. Älä ota itseesi artikkeliin kohdistuvaa kritiikkiä. Kun tiedät, että olet tehnyt parhaasi ja noudattanut esimerkiksi Wikipedian viittä pilaria niin hyvin kuin olet osannut, ei sinulla ole mitään hävettävää. Viides pilarihan kertoo totuuden: "Vaikka tavoittelemme täydellisyyttä, emme edellytä sitä."

Mielestäni Wikipedian ongelma on se, että sinne luo sisältöjä kohtuullisen pieni vapaaehtoisten joukko. Esimerkiksi minä olen tällä hetkellä sijalla 425 eniten suomenkielistä Wikipediaa muokanneiden käyttäjien listalla, vaikken joka kuukausi Wikipedia-päivityksiä teekään ja vaikka olen luonut vasta 96 artikkelia (artikkeleita on tänään 413 703 kappaletta). Maailman mittakaavassa suomalaiset ovat muuten hyvin aktiivisia wikipedittelijöitä, mutta minä tahtoisin, että aktiivisia päivittäjiä olisi huomattavasti nykyistä enemmän.

Koska Wikipedia on vapaaehtoisille harrastus, he kirjoittavat sinne asioista, jotka heitä kiinnostavat, ja siksi kaikista merkittävistä aiheista ja ihmisistä ei artikkelia löydy. Tämä avaa minulle mahdollisuuden kaupalliseen sisällöntuotantoon: minä kirjoitan niistä aiheista, joista vapaaehtoiset eivät ole kiinnostuneet, sisällöistä, jotka ovat merkittäviä, mutta joihin kukaan vapaaehtoinen ei ole halunnut käyttää omaa vapaa-aikaansa. 

Wikipediaan minua ajaa myös se, että haluaisin kirjoittaa Wikipediaan vapaaehtoisena, mutta yrittäjänä ja perheellisenä ihmisenä minulla ei ole aikaa uudelle harrastukselle. Siksi wikipedittelen työni puitteissa ja opettelen samalla uusia asioita sen päivittämisestä. 8 vuoden aikanakaan en ole vielä kaikkea oppinut ja se pitää tämän työn mielenkiintoisena!

Kiitän kaikista (myös menneiden vuosien varrella) saamistani vinkeistä ja palautteista, yritän kehittää toimintaani edelleen!

MUOKS:

Tässä vielä vähän Wikipedian kahvihuonekeskustelussa saamiani vinkkejä/ajatuksia aiheesta:

  • Kokemus Wikipediassa tuo kykyä arvioida mikä tieto missäkin tilanteessa ansaitsee maininnan. Pitää vain tyytyä siihen, että jos ei itse osaa arvioida, joku toinen osaa. Aina on olemassa riski, että syntyy kiistaa kun joku katsoo yksinoikeudekseen määritellä mikä kuuluu mikä ei ja pyyhkii relevantinkin tiedon pois. - Abc10
  • Yksityiskohtaisia ohjeita on mahdoton antaa. Wikimerkittävät henkilöt ovat usein niin erilaisia, ettei voi sanoa, mistä kannattaa ja mistä ei voi kertoa. Mutta tottakai artikkelin pitää keskittyä "uraan", on se sitten rikollinen, poliittinen, tieteellinen tai liikunnallinen. On kuitenkin lähes mahdoton sanoa, että mitä aiheita ei urasta voi kertoa. Yksityiselämän jokaista Seiska-lehden juttua ei pidä referoida. Perheestäkin voi kertoa, jos ne ovat lähteistettävissä. Artikkelit pitää rakentaa sen mukaan, mitä lähteet kertovat, ja sen mukaan, mitä on oleellista kyseisen henkilön kohdalla kertoa. Mutta oleellisuuskysymykset ovat yksilöllisiä, jollain vaikka huono isäsuhde näkyy koko elokuvauran aihevalinnoissa ja toisella vaikka lapsuuden perhostenkeräysharrastus innotti opiskelemaan entomologiaa. - PtG 
  • Eräs asia, mitä olen joskus miettinyt, on artikkelin tasapaino suhteessa sen laajuuteen: jos artikkeli on hyvin lyhyt ja tiivis, ja jos siinä sitten heitetään jokin hyvin pieni yksityiskohta, niin se hyppää jotenkin silmille, eikä sellaisia juuri näe "oikeissa" tietosanakirjoissa. Jos artikkeli on hyvin laaja, niin sama yksityiskohta voi olla perusteltu osana laajempaa kuvausta. Toisaalta laajakaan artikkeli ei voi olla pelkkä triviakokoelma. Näin ajateltuna se, mitä samassakin artikkelissa voi olla, riippuu myös sen laajuudesta, joka voi muuttua ja usein muuttuukin. -Urjanhai
Wikipedian kahvihuoneessa keskustellaan nyt myös siitä, mikä tekee tubettajasta wikimerkittävän.

PS. Mun verkkokaupasta voi ostaa mm. tällaiset Wikipedia-koulutukset:

Johdatus Wikipediaan (tallenne)
Wikipedia viestinnässä (etäkoulutus verkossa)

6 comments:

  1. Voi hyvänen aika. Ethän sinä negatiivista palautetta Tolvas-artikkelista saanut siksi että aihe olisi ristiriitainen, niitä aiheitahan Wikipediassa riittää, vaan siksi että kirjoitit tietosanakirjaan Tolvasen maksamana mainokseksi tarkoitetun tekstin. Etkö todella ymmärrä, miksi se on epäeettistä ja Wikipedian hengen vastaista?

    Digitalist-toiminnan etiikka toki tiedetään hyvin ristiriitaiseksi, mutta toivoisi etteivät Wikipedian kaltaisen hyvän tarkoituksen palvelun editoijat sotkisi itseään samalla tapaa.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tarkoitat siis sitä, että mielestäsi Wikipediaan ei saisi kirjoittaa rahasta? Ehkä nämä ohjeet avaavat asiaa: https://meta.wikimedia.org/wiki/Terms_of_use/FAQ_on_paid_contributions_without_disclosure/fi ?

      Delete
    2. Luetaan mitä sanotaan: "..kirjoitit tietosanakirjaan Tolvasen maksamana mainokseksi tarkoitetun tekstin." Jos haluaa kirjoittaa mainoksia, kannattaa harkita uraa mainostoimistossa ja jättää Wikipedia sikseen. Kaikki voittavat.

      Delete
    3. Referoin artikkeliin lehtijuttuja, en mainostekstejä. Myös mainostoimistot päivittävät Wikipedia-artikkeleja, mutta kaikki eivät kerro tekemistään vastikkeellisista päivityksistä yhtä avoimesti kuin minä.

      Delete
  2. Teet työksesi tekstiä ja kirjoitat Wikipediaan tyylillä, joka sopisi K-kaupan jäsenlehteen. Etkö tunnista ongelmaa?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Tähän mennessä olen päivittänyt 473 Wikipedia-artikkelia, enkä ole koskaan ennen saanut näin paljon palautetta kirjoituksistani. Wikipediassa on se hyvä puoli, että jos siellä törmää teksteihin, joista ei pidä, niitä voi kuka tahansa muokata. Tervetuloa muokkaamaan!

      Delete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.