Pages

Wednesday, February 15, 2017

Miksi blogata Bloggerissa WordPressin sijaan?

Kuten kerroin, blogini oli suljettu peräti 12 päivää. Päivien aikana yksi jos toinenkin ehti ehdottaa minulle: mikset bloggaa WordPressissä. Hyvä kysymys!

Kysymysten toistuessa tulee vähän sama olo, kuin jos helsinkiläiset somekonsultit kertoisivat yksi toisensa jälkeen minulle, että minunkin kannattaisi muuttaa Helsinkiin, sillä siellä on enemmän töitä. Ehkä kannattaisikin, mutta entä jos en halua? Ja onko mitenkään mahdollista, että siinä, että asuu Keski-Suomessa voisi olla myös jotain hyötyä?

Mutta takaisin kysymykseen. 

Ensinnäkin, Google voi ihan hyvin blokata myös WordPress-blogin, jos se sisältää sen mielestä haitallista koodia. Google muutti ilmeisesti joulukuussa turvallisuusasetuksiaan ja sen johdosta suljettiin mm. suomalaisia verkkokauppoja, -joulukuussa, keskellä parasta myyntiaikaa! Kääk.

Toisekseen, vaikka minulla onkin Blogger-blogi, en ole mikään WordPress-vastustaja. Piilotetun aarteen nettisivut ovat pyörineet WP:n päällä alusta asti, noin 6 vuotta nyt. Bloggeria taas olen käyttänyt vielä kaueammin ja tämäkin blogi täytti juuri SEITSEMÄN vuotta. Nettiajassahan se on ikuisuus, vietät siis parhaillaan aikaasi dinosaurauksen seurassa :). Vuosien varrella olen saanut nauttia aika paljon linkkimehusta, blogiini on linkitetty paljon ja hakukone löytää sen hyvin. Jos siirtäisin blogin muualle, on riski, että linkit katkeaisivat ja kävijämäärät jäisivät pysyvästi pienemmiksi. Koska mitään pakottavaa syytä ei ole, en viitsi ottaa sellaista riskiä huvikseni.

Miksen siis voisi ratsastaa kahdella hevosella ja samaan aikaan nauttia sekä Bloggerin että WordPressin eduista?

Mitä ne Bloggerin edut sitten ovat?

WordPress-aloittelijoille suunnattu WPBeginner-blogi vertaili (ei kovinkaan puolueettomasti, kuten jo blogin nimestä voit päätellä) maksullista WordPressiä ja ilmaista Bloggeria. WordPressistä löytyy toki myös ilmainen versio, mutta kuten sanoin, vertailu ei tähdännyt puolueettomuuteen.

Bloggerin parhaana puolena Syed Balkhi pitää sen helppokäyttöisyyttä:
"Using Blogger you have the added advantage of Google’s robust secure platform. You don’t need to worry about managing your server’s resources, securing your blog, or creating backups."
Blogin kommenteissa lukijat jatkoivat kertomalla muista Bloggerin hyvistä puolista:

Aloittelijankin on helppo käyttää sitä:

"I personnaly think blogger is better for beginner as it is easy to use."

Se ei kaadu, vaikka tulisi yllättävä kävijäryntäys:

"Blogger can handle unlimited traffic while on Wordpress it depends on hosting company where Wordpress is hosted."

Halutessaan senkin ulkoasua voi muokata loputtomasti. Vaatii ehkä enemmän ohjelmisto-osaamista kuin WordPressin plugineiden kanssa, mutta ei niitäkään ihan tumpelot osaa käyttää. Bloggerissa hakukoneoptimointi hoituu vähän kuin itsestään.

"I use Blogger, I can design the entire template (yes the design can also be responsive too) including how I want it to look, I can back-up and also restore blogger, SEO in Blogger is a lot faster since Google owns Blogger, I don’t have to worry about keeping my website secure Google has the best security, I don’t need to install anything onto my PC, or the threat and worry of someone trying to DDoS my website half way across the Earth. In Blogger my PC is secure, I can even remote access via mobile app, the rest of the work is managed by Google. All you have to do is get your coding skills polished, learn on SEO, start posting and you’re done."
Blogger on yhteydessä muihin Googlen palveluihin, mikä tarkoittaa mm. sitä, ettei sinun tarvitse muistaa taas uusia tunnareita.

"The plus points is that linking to Google Adsense, Analytics, Webmaster tools are certainly much easier if I am using the same email accounts." 

Hakukoneoptimoijat voivat varmaan olla asiasta eri mieltä, mutta mieti itse: jos samat hakusanat toistuvat kahdella yhtä laadukkaalla sivulla, niin kumman Google nostaa edelle, Blogger-sivun vai WordPress-sivun? Myös se, että Blogger-blogini on linkitetty Google+-tiliini on kiva juttu ja edesauttaa osaltaan blogini näkyvyttä.

 "Blogger belongs to Google: It means that it record your SEO and you will get a higher ranking in Google. It also register your traffic from Youtube and works wonderful with other social media (and register your popularity).

In other words, you want to have a fancier page, use WP, you want Google to redirect traffic to your site because it’s getting popular, use Blogger."

En ota kantaa siihen, kumpaa blogialustaa sinun kannattaa käyttää. Se riippuu siitä, mitä tavoittelet. Blogillani minä tavoittelen hieman eri lukijoita kuin nettisivuillani ja siksi pidän ne mielellään erillään toisistaan ja vähän eri näköisinäkin. Blogini saa esimerkiks näyttää rosoisemmalta kuin nettisivuni, haluan saada asioita nopeasti ulos, en hinkata ulkoasua viimeisen päälle.
"I think it really depends in what you want to achieve. If you want a fancy blogs with plug ins and design flexibility, then go for WordPress. If you just want to share posts, tips, etc. then go for Blogger. Most blog readers would go for contents than fancy stuffs that take time to load."

Ja jottei tämä postaus jäisi ihan mielipideasteelle, otan vähän faktaa vertailuun.

Piilotetun aarteen nettisivuilla on yli sata sivua, tässä blogissa lähemmäs 700.

Tammikuussa blogissani vieraili 

  • 66% enenmmän ihmisiä kuin nettisivullani, 
  • käyntikertoja oli 56% enemmän ja 
  • sivukatseluja 34% enemmän. 
  • Suosituimmassa bloggauksessani on vierailtu 260% useammin kuin nettisivuni suosituimmalla sivulla.
Nettisivuni hakkaa toki blogini joissakin asioissa: 
  • nettisivukävijät vierailevat useammilla sivuilla kuin blogivierailijat ja 
  • viettävät sivuillani kerrallaan keskimäärin 64% pitemmän ajan. 
  • Myös bounce rate jää nettisivullani pienemmäksi. 
Uusien kävijöiden osuus kummallakin sivustolla on lähestulkoon sama.


Ugh, olen puhunut. :) Lopuksi lähetän vielä terkkuja kollegoille Helsinkiin!

4 comments:

  1. Useita Blogger-blogeja omistavana täytyy sanoa että samanlaiset on mietteet. Blogger on todella helppo alusta aloittelijalle, tietoturva on hyvin hoidettu (kuten huomasimme sinun blogisi sulkemiscasessa, Johanna! 😅 ).

    Analyticsit ja muut Googlen työkalut on helppo liittää omiin blogeihin. Google+ jaot sujuvat itsestään jos niin haluaa.

    WP:llä on oma paikkansa yritysten nettisivualustana, Blogger on maanmainio markkinointialusta pienemmille. Ja se Googlenäkyvyys tulee kuin itsestään!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos kommentista Jaana. Todistetaan me yhdessä, että Keski-Suomesta ja Blogger-alustoiltakin voi tulla asiantuntevaa juttua :).

      Delete
  2. Ihan sama mitä alustaa käyttää, kunhan kirjoittaa hyviä juttuja.
    Itse olen kyllä vannoutunut WordPress -fani jo 2000-luvun alusta, se vetoaa enenmmän WebDesigner-/Developer -geeneihin, joita olen saanut syntymässä ainakin kaksi kappaletta.

    ReplyDelete
  3. Mitä ihmettä blogilleni tapahtui tänään? Luulin koneen jo hajonneen ja kun toisen kerran tapahtui sama niin näin että ilmoitettiin et kaatunut? Onko mahdollista vai teinkö itse jotan kummaa mikä aiheutti tämän??? 31.03.202

    ReplyDelete

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.