Pages

Wednesday, August 31, 2016

Instailua Ahvenanmaalla

Terveisiä Ahvenanmaalta! Aukko sivistyksessäni on vihdoin korjattu ja olen käynyt Ahvenanmaalla, jonka ohi olen mennyt monituiset kerrat. Syy vierailuun oli Tampereen seudun toimihenkilöt Pro ry:n koulutusmatka, jossa olin mukana kouluttajana. Laivalla perehdyimme perjantaina henkilöbrändäykseen somessa, hotelliin päästyämme vuorossa oli Instagram. Sen jälkeen meillä alkoi vapaa-aika ja sunnuntai-iltapäivään asti saimme tutustua Maarianhaminaan ja Ahvenanmaahan mm. opastetun kierroksen merkeissä.

Olimme suunnitelleet viikonlopun aikataulun niin, että kun ihmiset ovat kuulleet Instagramin perusteet, he voivat testaila sen käyttöä ja pyytää minulta apua. Monet koulutukseen osallistujat olivat ladanneet sovelluksen nimenomaan koulutusta varten, pitempään Instagramia käyttäneitä oli joukossa vain kourallinen.

A photo posted by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre) on

Lisäksi muutama osallistuja totesi koulutuksen jälkeen käydyllä kommenttikierroksella, etteivät he keksi mitään syytä käyttää Instagramia henkilökohtaisesti. Oikein! Eihän mitään somepalvelua kannatakaan käyttää, jos käytöstä ei ole hyötyä. Mutta ennenkuin tekee päätöksen, on hyvä tietää mistä kieltäytyy ja jää paitsi.

Koulutusviikonloppu oli niin mainio, että toivon, että muutkin ottavat siitä oppia - mikä olisi parempaa, kuin viedä omat työntekijät irtautumaan toimistoarjesta, tutustumaan paremmin toisiinsa ja oppimaan samalla jotain uutta. Instagram on mainio väline työntekijälähettiläällekin, joten se, että sen harjoittelu tehdään hauskalla ja yhteisöllisellä tavalla, turvallisessa ympäristössä, innostaa varmaan osaa jatkamaan sen käyttöä matkan jälkeenkin. Lanseerasimme matkalla #tresprokouluttaa-häsän. Oli todella mielenkiintoista seurata häsälle tulevia kuvia: mitä muut ovat nähneet ja bonganneet. Häsä teki yhdessä tehdystä matkasta vielä yhteisöllisemmän, kun toisten kuvia saattoi kommentoida vaikka hotellihuoneesta. Instagramin sijaan koulutuksessa voisi perehtyä myös Twitteriin.

Tässä ote Instagram-koulutuksesta:


Instagramkoulutus åland karsittu from Johanna Janhonen

Koulutukseen toi oman mausteensa se, että bussimatkani Turun satamaan alkoi sillä, että huomasin saaneeni Instagram stories -ominaisuuden, ja sitä oli kiva testailla matkalla. Eilen Instagram-tililleni tuli myös yritystilin ominaisuudet, joten seuraavaan avoimeen Instagram-koulutukseen on luvassa paljon uutta asiaa. Opetan siellä mm. sen, miten IG-stooreja koristellaan ja miten helpoksi mainosten teko on tehty yritystilillä. Koulutus on suunnattu ensi sijassa Instagramia jo aiemmin käyttäneille, mutta voi sinne tulla kuulostelemaan sitäkin, kannattaako teidän organisaation instailla vai ei.

Tutustu koulutukseen: bit.ly/igideoita

Monday, August 22, 2016

Ideoita Instagramiin -koulutus Jyväskylässä 19.9.2016

Viime viikolla kerroin, että olen järjestämässä uutta Ideoita Instagramiin -koulutusta ja kyselin, mikä kolmesta ajankohdasta teille parhaiten sopisi. Valituksi tuli maanantai 19.9.2016, kello 12.30-15.30 ja paikkana on taas Teeleidi Jyväskylän Lutakossa. Paikka on valikoitunut paitsi viehättävän ympäristön ja herkullisten tarjoilujen vuoksi myös siksi, että Teeleidi itse näyttää hyvää esimerkkiä siitä, miten Instagramia voi hyödyntää.

Tarkempi koulutuskuvaus löytyy oheisesta esitteestä. 
Ideoita Instagramiin koulutusesite from Johanna Janhonen

Ja ilmoittautua voit tästä:

Wednesday, August 17, 2016

#cmadfi-lounas ja -chatti ma 22.8.16

Ensi maanantaina järjestämme yhteisömanagerilounaan Helsingissä ja Tampereella. Voit ilmoittautua lounaille Yhteisömanagerit-Facebook-ryhmässä olevista eventeistä. Kyseisessä ryhmässä saavutettiin muuten juuri hauska etappi: 555 jäsentä :).

Lounasemänniltä on kysytty, onko kyseessä avoin tilaisuus. Jo vain! Sinun ei siis tarvitse olla itse yhteisömanageri, vaan riittää, että sinua kiinnostaa kyseinen aihe. Ja väärinkäsitysten välttämiseksi kerron vielä, että lounas on omakustanteinen, eli kukin maksaa oman lounaansa. Lounaan tunnus somessa on #cmadfilounas.


Lounaan jälkeen, kello 14 on vuorossa perinteinen #cmadfi-chatti Twitterissä. Tällä kertaa puhumme kolmatta kertaa tehtävän yhteisömanagerikyselyn kysymyksistä, seuraavan CMADFI-tapahtuman sponsoreista ja esiintyjistä sekä siitä, miten löytää parhaat somehäsät. Sinäkin voit ehdottaa kysymyksiä seuraavaan chattiin!

Osallistu chattiin näin:

  • seuraa chattia Twitter-haun avulla
  • kirjoita jokaiseen twiittiisi chatin tunnus #cmadfi
  • aloita twiittisi vastauksen numerolla V1, V2, ...
Kysymykset:

1. Kuka olet, mistä tulet?

2. Viime vuoden yhteisömanagerikyselyssä kysyttiin, millä osastoilla yhteisömanagerit työskentelevät. Suosituimmat vaihtoehdot olivat viestintä 37%, muu 31 %, markkinointi 26% ja myynti, asiakaspalvelu ja HR, kukin 2%. Mitä tuo mystinen "muu" pitää sinusta sisällään, eli missä osastoilla yhteisömanagerit työskentelevät useiten markkinoinnin ja viestinnän lisäksi?
3. Yhteisömanagerin  suosituimmat työtehtävät #cmkysely'n mukaan paljastuvat seuraavasta kuvasta. Mutta puuttuuko niiden joukosta joku?
4. Alan pikkuhiljaa kysellä sponsoreita seuraavaan #cmadfi-tapahtumaan, joka järjestetään 23. tammikuuta Tampereen yliopiston juhlasalissa. Millaisia sponsoreita sinä sinne haluaisit ja millaisia et?

5. Entä millaisia puheenvuoroja, puhujia tai esityksiä seuraavaan #cmadfi-tapahtumaan kaipaat?

6. Jalosen Juha halusi vielä kysyä tämän chatin osallistujilta käytännön vinkkejä siihen, miten Twitteristä tai Instagramista löytää parhaiten toimivat häsät. Mitkä on sun salaiset aseet?

Muoks 22.8.2016:
Chatin kooste lisätty


Monday, August 15, 2016

Taas tarvitaan uusia ideoita Instagramiin!

Pidin toukokuussa ensimmäistä kertaa avoimen Ideoita Instagramiin -koulutuksen Jyväskylässä. Sittemmin Instagramissa on tapahtunut taas paljon.

Ensiksi logo meni uusiksi:



Jotkut ovat saaneet jo yritystilin, jota minä odotan sormet syyhyten:


Instaan tulivat myös Snapchatista matkitut stoorit, jotka häviävät vuorokaudessa.


Today, we’re introducing Instagram Stories, a new feature that lets you share all the moments of your day, not just the ones you want to keep on your profile. As you share multiple photos and videos, they appear together in a slideshow format: your story. With Instagram Stories, you don’t have to worry about overposting. Instead, you can share as much as you want throughout the day — with as much creativity as you want. You can bring your story to life in new ways with text and drawing tools. The photos and videos will disappear after 24 hours and won’t appear on your profile grid or in feed. You’ll see stories from people you follow in a bar at the top of your feed — from your best friends to your favorite popular accounts. When there’s something new to see, their profile photo will have a colorful ring around it. To view someone’s story, just tap on their profile photo. It’s easy to view stories at your own pace: tap to go back and forward or swipe to jump to another person’s story. If you want to comment on something you see, you can tap and send a private message to that person on Instagram Direct. Unlike regular posts, there are no likes or public comments. Your story follows the privacy settings of your account. If you set your account to private, your story is visible only to your followers. However, you can also easily hide your entire story from anyone you don’t want to see it, even if they follow you. When watching your own story, swipe up to check out who’s seen each photo and video. You can even choose to feature a particular part of your story by posting it on your profile. Instagram has always been a place to share the moments you want to remember. Now you can share your highlights and everything in between, too. Instagram Stories will be rolling out globally over the next few weeks on iOS and Android. To learn more, check out help.instagram.com.
A video posted by Instagram (@instagram) on

On siis hyvä aika pitää koulutus uudestaan, tuorein sisällöin tottakai. Lue millainen koulutus viime kerralla oli. Tälläkin kerralla osallistujat pääsevät vaikuttamaan siihen, millaisia asioita heille kerron. Luvassa voisi olla vaikka kokemuksia siitä, miten Roihu-partioleiri instaili nuorten kanssa tai miten Ahvenanmaan tai Sallan matkailussa hyödynnetään Instagramia. Jos koulutus kiinnostaa, äänestä sinulle parhaiten sopivaa aikaa vaikka Twitterissä tai tätä bloggausta kommentoimalla. Lyön ajan lukkoon viikon päästä, kunhan olen ensin haistellut, mikä on suosituin ajankohta.


Friday, August 12, 2016

Erilaisia twiittaajia ja Twitter-bioja

Kyselin maanantaina, milloin ihmiset ovat perustaneet Twitter-tilinsä ja sain 132 vastausta:
Aikoja mielenkiintoisempi oli kuitenkin keskustelu, jonka kävin kahden twiittaajan kanssa. Toinen, @ruttokoira, kertoi aloittaneensa twiittailun vuonna 2008, mutta poistaneensa parin vuoden jälkeen lähes kaikki twiittinsä ja aloittaneensa lähes puhtaalta pöydältä. Vanhoissa twiiteissä oli kuulemma mukana paljon työpaikka-ahdistusta ja muuta, jotka olivat alkaneet häntä harmittaa.

@anninahaarala totesi, ettei Twitteriin kannata kirjoittaa mitään, mitä ei voi julkisesti sanoa. Se ei kuitenkaan hänen twiittailuaan hiljennä, sillä kolmessa vuodessa hän on kirjoittanut yli sata tuhatta twiittiä, eli 86 twiittiä päivässä.

86! Onko se paljon? No sain tästä kimmokkeen tehdä pienen vertailun, johon otin mukaan kolme muutakin, jotka vastasivat kysymykseeni.

@pilvinummi twiittaa 2 kertaa viikossa,
@leenalaamanen 7 kertaa viikossa,
@ruttokoira 2 kertaa päivässä.
@Velogi 3 kertaa päivässä,
@jjanhone 6 kertaa päivässä ja
@jaanahuhta 10 kertaa päivässä.

Jaana pääsi mukaan vertailuun, sillä hän kertoi työstään viime viikonloppuna Helsingin Sanomissa: kehitän itseäni ammatillisesti Twitteriä seuraamalla.

Twitter-biossa on tekstarin verran tilaa kertoa itsestään. Ei siis kovin paljon, mutta katsotaan nyt, mitä meistä seitsemästä paljastuu pelkän bion avulla. Järjestys perustuu twiittiemme määriin.

@pilvinummi 

Verkko-osallistumisen tutkija ja Aalto-yliopiston tohtoriopiskelija.  

 Sipoo, Finland
 Joined June 2009
      Born on March 27

Pilvin biossa kerrotaan, missä roolissa hän twiittaa sekä häntä eniten kiinostavat häsät. Linkkipaikka on annettu Pilvin blogille.

@leenalaamanen  

Vaikuttavan viestinnän mentori ja mahdollistaja.
Positiivisuus edellä: 'Jokainen tsäänssi on mahdollisuus'
   

 Helsinki
 Joined March 2010

Leena kertoo paitsi itsestään, myös positiivisesta asenteestaan Matti Nykäseltä lainaten. Mukana myös Leenalle tärkeimmät häsät ja linkki LinkedIn-profiiliin.

@Ruttokoira
Tweets in Finglish.
I like karate bugmen and board games, geocaching and geeky things.
Penkkiurheileva nörtti.
Lähellä sydäntä: tee, japanijutut ja hirvikoirat.
 Cherry Valley, Nangijala
 Joined August 2008
 Born on October 23

Ainoa tileistä, jossa on käytetty kokonaisia lauseita kahdella kielellä. Kiinnostuksen kohteet ovat harrastuksia, eikä twiittaajan oikeaa nimeä ole kerrottu. Sijainti tuo mieleen Veljeni Leijonamielen. :) Linkin takaa paljastuu Flavors-palvelu, johon on koottu Ruttokoiran muut sometilit.

@velogi_com
Uusi pyöräilyvideo aina tiistaisin klo 18 ja lauantaisin klo 08 = Vuoden pyöräilyteko 2015.
 Joined January 2015

Velogi tekee biossa lupauksen: hän julkaisee kaksi pyöräilyvideota viikossa ja on saanut siitä vissiin tunnustuksenkin. Linkistä löytyy lupaukseen sopivasti YouTube-tili. Ei kerro sijaintiaan eikä oikeaa nimeään.

@jjanhone

 pro (tools&culture) 

 Finland
 Joined March 2009

Muihin verrattuna bioni on vähän kryptinen. Kerron siinä muut ylläpitämäni Twitter-tilini ja häsiä, joilla houkuttelen myös ulkolaisia seuraajia. Kielenä englanti samasta syystä, mutta myös siksi, että englanniksi bioon mahtuu enemmän asioita. Sijaintini on Suomi, koska sillä tavalla pääsen mukaan Suomessa twiitaavien listoille - Laukaan twiittajia tuskin koskaan listataan :). Linkkipaikan olen antanut yritykseni nettisivuille, jossen olisi yrittäjä, siinä olisi ehkä blogi tai LinkedIn-tili.
#cmgr tarkoittaa muuten community manageria

@jaanahuhta 
# Kirjat Tilastot Maantiede
Fillari Punk Eirasismille
Kuntasektori Svenska
Pohjanmaa Jooga
StraightEdge Vihreät
Historia Tulevaisuus

 Aviapolis - Vantaa - Finland
 Joined May 2009 

Jaanan biossa ei ole häsiä, vaan häntä kiinnostavia avainsanoja, etupäässä suomeksi. Jaana on kertonut sijaintinsa meistä kaikista tarkimmin. Jaana on linkittänyt bloginsa.

@AnninaHaarala
Kirjat elämäni rakkaus,
muistisairaat työni,
Vihreä värini,
kulttuurilautakunnan jäsen,
varavaltuutettu, 120.
 Kotka
 Joined May 2013
 Born on May 25

Anninan bio muodostuu yhdestä vähän runollisesta lauseesta. Hän on meistä ainoa, joka ei ole hyödyntänyt linkin paikkaa.

Millaisia huomioita sinä meidän bioista teit ja mitä sinä kerrot itsestäsi Twitter-biossa (ja mitä jätät kertomatta)?

Wednesday, August 3, 2016

Globaali Facebook-sivu, case Lipton

Naureskelin yksi aamu Liptonin teepussista löytyvälle viestille - nyt kun haudutat teetäsi, sinulla on hyvää aikaa tykätä meistä Facebookissa. Kun ihmiset ovat kiireisiä, yritysten kannattaakin yrittää etsiä tuollaisia mikrohetkiä, jolloin ihmisellä "ei ole muuta tekemistä".

Piruuttani meninkin pussissa mainittuun osoitteeseen www.facebook.com/lipton - ja hieman hämmästyin: aukeutuva sivu (jonka osoite oli muuten https://www.facebook.com/liptonfinland/?brand_redir=200106643364694) olikin täynnä suomea, ei siis englantia, ranskaa tai italiaa(?), kuten pussin tekstit. Sivulla oli suomalaiseksi sivuksi myös huiket tykkääjämäärät, lähes 7 miljoonaa.

Huomaa logon vierestä löytyvä teksti "Redirected from Lipton" 

Hieraistuani loput unet silmistäni, huomasin, että kyseessä on globaali Facebook-sivu, eli niin sanotusta pääosoitteesta ihmiset ohjataan vaikka oman maan tai oman kielen mukaiselle Facebook-sivulle ja kaikkien sivujen tykkääjämäärät lasketaan yhteen. Ominaisuutta voi hyödyntää, vaikka toimisikin vain Suomessa: voisi tehdä omat sisällöt suomen-, ruotsin- ja vaikka englanninkielisille asiakkaille. Ylläpitäjillekin tarjotaan ryhmittelyä: he näkevät kootusti kaikkien sivujen statistiikan. Kaiken kaikkiaan kätevä niputus!

Voit pyytää teillekin globaalia Facebook-sivua. Ja jos sinulla on jo Facebook-sivuja useilla kielillä, voit pyytää, että ne yhdistään.

Hyödynnättekö te jo globaaleja sivuja?