Pages

Thursday, February 11, 2016

Sometarinoita mä metsästän eli yhden hatun tarina

Nappasin vastikään mukaani Aikalaisen, jonka kannessa Anne Kalliomäki haastoi punaisen lankakeränsä kanssa työnhakijoita tekemään taidoistaan tarinan. Keskeistä on, että tarina näkyy esimerkiksi yrityksen tuotteissa, työasuissa jai tilaisuuksissa. Annen Tarinakoneen maskotti on Tarinalammas. Punaisia langanpätkiä roikkuu muuten Annen käyntikorteissakin, eli hänen tapaamansa ihmiset saavat myös pienen palan Tarinalampaan tarinaa.

Jutussa Tiina Nilsson kuvasi itseään "oman elämänsä Pelle Pelottomaksi, joka tekee asioita ja innostuu niistä". Tarinaelementin avulla hän toivoo jäävänsä paremmin työnantajien mieleen. Kirsi Alanen, jolla on kangasagentuuriyritys, ei pitänyt sanasta agentti, kunnes yhdisti sen etsivään, joka suurennuslasin kanssa metsästää asiakkailleen sopivia kankaita ja voilà - sopiva tarina oli löytynyt!

CMADFI:ssä käyttämäni hattu herätti kiinnostusta erikoisen ulkonäkönsä vuoksi, mutta hattuun liittyy tietysti myös tarina: hankin sen itselleni matkamuistoksi ollessani Itävallassa loppuvuonna 2012 tutkimassa sitä, miten autoteollisuus hyödyntää sosiaalista mediaa asiakkaiden kanssa innovoimiseen. Tutkijavaihtoni Grazin Virtual Vehiclessä liittyi osana TTY:n Soita-hanketta.


A photo posted by Piilotettu aarre (@piilotettuaarre) on


En tiedä harrastiko hatun edellinen omistaja myös metsästystä, mutta keräilijä hän ainakin oli: hatussa on erilaisia muistoja paikoista, joissa hän on vieraillut. Metsästyshattuni kanssa minä  taas etsin tarinoita, joita voin käyttää somekoulutuksissani, kolumneissani, bloggauksissani, somepäivityksissäni ja niin edelleen. Räätälöin koulutukseni niin, että kun esimerkiksi tammikuussa koulutin Maa- ja kotitalousnaisten asiantuntijoita siinä, miten he voivat kertoa työstään somessa, panin päähäni heidän hattunsa ja etsin esimerkkejä, joihin he voisivat samaistua.




Jos haluat tutustua paremmin somekokoelmiini, löydät niitä esimerkiksi Pinterest-tililtäni, Instagram-tileiltäni, twiiteistäni ja Facebook-päivityksistäni. Vai haluatko, että alan tutkia, miltä some näyttää teidän hattunne alta?

MUOKS: Anne kommentoi hattutarinaani ja täydensi sitä hieman: metsästyshatun avulla löydän myös piilotettuja aarteita ja neuvon asiakkaita, miten he voivat omansa löytää.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.