Pages

Tuesday, October 6, 2015

Oulun seurakunnat näyttävät esimerkkiä YouTubessa

Edellisviikolla kävin Rovaniemen lisäksi Oulussa, pidin siellä Oulun seurakuntien työntekijöille päivän somekoulutuksen. Päivään oli valittu kolme työkalua, joista yksi oli suureksi ilokseni Wikipedia, jota harvemmin edes mielletään somepalveluksi. Wikipedia-koulutuksen aikana kävimme mielenkiintoisia keskusteluja ja löysimme asioita, joihin pitäisi puuttua.

Toinen valittu työkalu oli Instagram ja päivän aikana Oulun seurakunnat avasikin yhteisen Instagram-tilin, jolle ideoimme lyhyesti sisältöjäkin.

Oulun seurakuntien yhteisellä Instagram-tilillä vierailee vuorotellen sen työntekijöitä

Eniten aikaa vietimme kuitenkin YouTuben parissa, joka onkin mainio väline myös seurakunnille. Koulutusta varten pengoin suomalaisten seurakuntien YouTube-kanavia ja huomasin, että historia toistaa itseään. Keväällä pidin nimittäin Oulun kaupungille YouTube-koulutuksen, ja silloin kävi ilmi, että Oulun kaupunki on SuomiTubessa kaupunkien edelläkävijä. Oulun seurakuntien ylläpitämä RauhanAsema-kanava "teki oulut" seurakuntakanavien joukossa - se on löytämistäni 59 kanavista tilatuin ja sieltä löytyi myös katsotuin video.



Seurakunnat YouTubessa from Johanna Janhonen

Jos sinua kiinnostaa millaisia videoita seurakuntien kanavilta löysin, kurkkaa tekemäni kirkkosome-soittolista - ja vinkkaa minulle muista mielenkiintoisista videoista vaikka kommenttiosiossa. :)

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.