Pages

Friday, February 15, 2013

Vallankumous mediassa -seminaari, #JYjuhlii150


Olin keskiviikkona juhlimassa Jyväskylän yliopiston 150-vuotista taivalta: osallistuin yleisöseminaariin Vallankumous mediassa - mitä todella tapahtuu, Twitterissä #JYjuhlii150 (Twitteristä puheenollen Twitterin hakutoiminto ja muisti on vastikään muuttunut paremmaksi, eli entisen noin viikon sijasta Twitteristä löytyy jopa vuosia vanhoja twiittejä. Mahtavaa!).  Seminaarista löytyy myös videotallenne.

Yksi alustajista oli Ylen Tuija Aalto:



Kun on kuunnellut vastaavia esityksiä ennenkin ja elää itse somessa, Tuijan tai muidenkaan esityksistä ei tullut mitään järisyttäviä oivalluksia tai ajatuksia, minkä ehkä huomaa Tuijan kuvaamasta videosta, jossa minä ja Jaana Nyström kommentoimme tuoreeltaan seminaarin antia. 

Mutta jotain minäkin vihkooni talteen nyhersin (liveraportoinnin sijasta säästin puhelimeni akkua videohaastatteluja varten, niistä lisää myöhemmin) :).
"Tutkimuksen mukaan ihmiset kaipaavat medialta edelleen tietoa, tulkintoja ja näkökulmia heitä huolestuttavista asioista. Sanomalehdiltä lukijat kaipaavat suurten ja rakenteellisten ongelmien käsittelyä tulevaisuuteen suuntautuvalla, maltillisella ja toiveikkaalla otteella." 
  • Maksumuureja on käytössä nyt ainakin Kauppalehdellä ja Helsingin Sanomilla, Keskisuomalainen ottaa muurin käyttöö huhtikuussa ja Aamulehti syksyllä
  • Helsingin Sanomien levikki tippui viime vuonna ennätykselliset 8%
  • USA:ssa sanomalehtipaperin menekki on pienentynyt (missä ajassa?) kolmanneksella: lehtiä tehdään vähemmän ja ne ovat ohuempia
  • Sähköinen sisältö on parhaimmillaan tableteissa (täppäreissä), ei lehtien verkkosivuilla
  • Klikkijournalismilla ei pärjää! (onneksi...)
  • Jokapaikan journalismi, jolle on myös Facebook-ryhmä, jonka tarkoituksena on testata uutta käsitettä 'jokapaikan journalismia'. Sillä tarkoitetaan reaaliaikaisia uutisvirtoja ja - pulsseja. Jokapaikan journalismi perustuu jokapaikan tietotekniikkaan, ennen kaikkea älypuhelimiin, mutta myös sosiaalisen median video-, kuva- ja tekstipalveluihin, kuten YouTubeen, Bambuseriin, Instagrammiin, Twitteriin tai - Facebookiin.
  • Vinepeek.com näyttää Vine-palvelussa viime aikoina tehtyjä lyhytvideoita (Vine-videoiden kesto on vain 6s, mikä kertonee jotain nykyihmisten keskittymiskyvystä?)
  • YouTube lanseerattiin Suomeen viime viikolla, joten siellä näkee nyt suomalaista bannerimainontaa (mulla tällä hetkellä Rajala camera). Etusivulle nostetaan myös mm. Google+-kontaktien suosittelemia videoita.
  • Maailmassa on yhtä toimittajaa kohti 4 PR-ihmistä - onko tämä ongelma?
  • Toimittajia tarvitaan tiedon kuratointiin eli valintaan ja jalostamiseen
  • Somessa korostuvat hauskat ja ihmisiä koskettavat uutiset
  • Yleisön tuottaman materiaalin oikeuksista keskusteltiin - pitäisikö siitä maksaa, kun uutisetkin ovat ilmaisia (vai ovatko sittenkään?)
  • Niku Hooli kertoi siitä, että Suorassa linjassa alkaa jo vuoden jälkeen olla jo haaste löytää uusia kasvoja esim. videohaastatteluihin - 1%:n ihmisiä, eli ihmisiä jotka haluavat kertoa mielipiteitään julkisesti, ei Suomesta niin vain löydy
Mitä sinulle jäi seminaarista käteen?

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.