Pages

Wednesday, June 13, 2012

Säilyykö tieto ikuisesti jenkkipalveluissa, pohti Ketky

Viime viikolla bloggasin siitä, mitä viestinnän asiantuntijat some-koulutuksestani ajattelivat. Tällä kertaa ääneen pääsevät Ketkyn jäsenet, joille kerroin toukokuussa mitä mahdollisuuksia some tarjoaa asiantuntijoille.

Keski-Suomen tietojenkäsittely-yhdistys ry eli Ketky ry on perustettu 5.12.1972 edistämään keskisuomalaista tietojenkäsittelyä ja toimimaan puolueettomana yhdyssiteenä tietojenkäsittelyä opiskelevien, alalla työskentelevien ja alasta muuten kiinnostuneiden henkilöiden, yhteisöjen ja yrityksien välillä. Tällä hetkellä jäseniä on noin 570.
Ketky on yksi Tietotekniikan liitto ry:n 26 jäsenyhdistyksestä, joissa on kaikkiaan noin 16 000 henkilöjäsentä ja yli 500 yhteisöjäsentä. Viime vuosina Ketkyn toiminta on painottunut jäsenistön etujen palvelemiseen lähinnä erilaisten tilaisuuksien ja edullisten koulutusten muodossa.
Yleensä koulutukseni ovat kolmen tunnin mittaisia, tämä iltatilaisuus oli noin puolet siitä. Ketkyläiset olivat kiinnostuneet siitä, miten heidän palautteensa erosi muiden palautteesta, joten kerrataanpa ensin mitä heille jäi mieleen:
  • Yritys tarvitsee henkilön, joka keskittyy someen ja sen seuraamiseen - somen hyödyllinen käyttö ottaa aikaa ja energiaa
  • some-vaihtoehtoja on ziljoona, miten valita oikein?
  • monia uusiakin juttuja ja tosi monipuolisia käyttömahdollisuuksia (esim. Innocentive, Digitalkoot, Trello, Diigo)
  • some on laaja - onko jotain vielä keksimättä?
Koulutuksen jälkeen he aikoivat kokeilla (tai tehostaa vanhaa käyttöä) seuraavia palveluita: Pinterest, Twitter, LinkedIn, HeiaHeia, Vimention, videobloggaus, Trello, ideointimediat. Eräs innostui jopa miettimään, josko pistäisi pystyyn oman some-palvelun! Tätä odotan innolla! :)

Somen herättämistä peloista syntyi lopulta vilkkain keskustelu, siinä missä toinen pelkää yksityisyyden menetystä, toiselle se on ihan normaalia. Myös tietoturva, tiedon ikuinen säilyminen amerikkalaisten hallinnassa ja rikollinen hyödyntäminen nousivat esiin. Moni totesi, että some vie paljon aikaa ja eräs totesi, että "ällöttää juuri tuo narsismin mittaaminen muka motivaattorina - monelle se on jarru" (puhuimme mm. Kloutista).

Tietotekniikan ammattilaiset olivat hieman normaaliyleisöä enemmän huolissaan siitä, kuka heidän tietonsa omistaa ja mitä sillä tehdään. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku kertoi haluavansa itse kokeilla somepalvelun luomista, siihenhän kuulijoilla riittää osaamista. Se, että tiedostaa sekä somen mahdollisuudet että haasteet auttaa paitsi luomaan entistä parempia palveluita myös etsimään omiin tarkoituksiin parhaiten soveltuvat niiden ziljoonan eri palvelun joukosta.

No comments:

Post a Comment

Kiva kun kommentoit! Voit kommentoida myös anonyymisti, mutta spammikommentit poistetaan heti kun ehditään.