Pages

Tuesday, June 21, 2011

Sorsasta onnistuneesti 8 periaatteen voimin

Tässä vielä jatkoa Inforte-bloggaukselleni, tiedon lähteenä professori Holmer Krcmar (jonka perhe on aikanaan myynyt vokaalit sukunimestään jossain Onnenpyörä-pelissä).

1. Oikea tarkoitus - kerro mitä tavoitellaan
2. Oikea kutsu - kerro mitä yleisöltä halutaan
3. Oikea yleisö - yleisössä pitää olla diversiteettiä ja kykyjä
4. Oikeat insentiivit - esim. maine, ego, epäitsekkyys, ahneus - anna yleisölle sitä mitä se tarvitsee motivoituakseen
5. Oikea malli - kerro tarkemmin mitä yleisö voi tehdä
6. Oikea markkinointi - houkuttele oikeat ihmiset viemään viestiäsi eteenpäin
7. Oikea yhteisönjohtaminen - hoivaa yleisön osallistumista ja ymmärrä milloin asioihin voi tai pitää puuttua
8. Oikea teknologia - ominaisuudet vaihtelevat, kaikkiin hankkeisiin ei sovi sama työkalu, joten mieti mitä oikeasti tarvitset

Facebook-käsitteitä ja miten profiileista tehdään sivuja

Minulla on muutama kestoaihe, josta asiakkaani kyselevät, joten kirjaanpa vastaukset blogiini, ovat sitten helposti seuraavan kyselijän saatavilla.

Facebook-käsitteet menevät hyvin helposti arkikielessä sekaisin, joten pieni kertaus alkuun.

Facebook-profiili: yksityishenkilön käyttäjätili. Joskus näitä on tehty yrityksillekin, mutta ne rikkovat Facebookin käyttäjäsääntöjä: vain luonnollisella henkilöllä saa olla profiili. Myös pariskuntien (juu, sellaisiakin on) yhteiset profiilit ovat laittomia: profiili on tarkoitettu yhdelle ihmisille. Yksityishenkilöllä voi olla vain yksi profiili, eli ei voida tehdä omia profiileja eri rooleille (esim. työ- ja vapaa-aika). Profiililla voi olla yhteensä vain 5000 kaveria ja/tai tykättävää sivua. Profiili pitää tehdä omalla nimellä, ja jos joku käyttää jotain ihmenimeä (olen törmännyt esim. Jumalan poikiin), niin muut Facebook-käyttäjät voivat ilmiantaa asiattoman profiilin. Facebook poistaa päivittäin 200 000 profiilia, joista suuri osa on varmasti alaikäisille (alle 13-vuotias) kuuluvia. Eli se, että organisaatio toimii Facebookissa profiilin kautta on aika iso riski: Facebook voi poistaa profiilin milloin tahansa.

Facebook-sivu: sivuja voivat tehdä itselleen niin yksityihenkilöt, yritykset, kunnat, tuotteet, bändit, poliitikot jne. Sivuja kutsuttiin aiemmin nimellä fanisivu. Nykyään Facebookia voi käyttää ns. sivuna, mikä mahdollistaa vaikka sen, että Rauman kaupunki käy kirjoittamassa Porin kaupungin seinälle (hmm, mitäköhän...), tai että Piilotettu aarre tykkää HeiaHeian päivityksistä ja nostaa sen omien suosikkisivujensa (5 kpl) joukkoon. Julkisuuden henkilöille suosittelen julkisen profiilin sijasta Facebook-sivua, minulla itselläkin on sellainen. Minä en voi tietää, onko jonkun kaverini profiili julkinen (paitsi jos kirjaudun ulos Facebookista ja katson sitten), joten on kohteliaampaa kontakteille pitää pelisäännöt selvinä: sivut ovat julkisia, profiilit yleensä eivät, tämä auttaa määrittämään sitä, millaisia kommentteja minnekin kirjoittelee.

Facebook-ryhmä: ryhmiä on kahta tyyppiä, vanhoja ja uusia. Vanhat ryhmät ovat poistumassa käytöstä. Uusia ryhmiä on helpompi seurata, sillä niihin tulevat päivitykset tulevat (oletuksena) sähköpostiin ja Facebookin omiin ilmoituksiin - vanhoissa ryhmissä piti erikseen vierailla, jotta näki mitä siellä oli tapahtunut. Uusissa ryhmissä on myös mahdollisuus chattailla ryhmäläisten kanssa.

Lisäksi on vielä yhteisösivut, joita Facebook alkoi tehdä noin vuosi sitten sen perusteella, mitä esim. ihmisten työpaikkatiedoissa oli. Esim. yrityksille tehtyihin yhteisösivuihin otetaan tiedot Wikipediasta, ja sen seinältä voit katsoa mitä omat kaverisi ja julkisesti Facebookia käyttävät ovat ko. yrityksestä kirjoittaneet.

Mainitaan tähän termiluetteloon vielä Facebook-paikat, joita on alkutalvesta ilmestynyt Suomeenkin. Älypuhelimella voi eri paikoissa vieraillessaan logata itsensä erilaisiin paikkoihin, esim. kouluun, kauppaan, työpaikalle ja näin kertoa omalle Facebook-verkostolleen oman sijaintinsa. Facebook-paikat avaavat mielenkiintoisia mahdollisuuksia mainontaan. On esim. aika pieni hinta tarjota ilmaiset kahvit henkilölle, joka kertoo 150 Facebook-kaverilleen olevansa juuri sinun kuppilassasi...

Pitkän alustuksen jälkeen se varsinainen vinkkini...

Miten Facebook-profiili muutetaan Facebook-sivuksi?

Jos siis olet tehnyt vahingossa yrityksellesi tai työroolillesi profiilin, voit muuttaa sen sivuksi täällä. Muutos ottaa profiilistasi talteen vain profiilikuvasi (ei muita kuvia, eikä statuspäivityksiä) ja tekee kavereistasi tykkääjiäsi. Jos haluat muut tiedot talteen, seuraa Nettitehostimen tekemiä ohjeita.

Monday, June 20, 2011

Crowdsourcing ja miten siinä onnistuu

Lupasin jatkoa Inforte-bloggaukselleni, joten täältä pesee.


Professori Isabel Ramosin mukaan onnistuneessa sorsastuksessa pitää ottaa mukaan mm. motiivit, maine ja tekijänoikeudet.

Osallistujien motiivit by Antikainen et al (2010):

-epäitsekkyys, ideologia
-yhteisöstä välittäminen, ryhmään kiintyminen
-maine ja tunnustus
-ystävyys, suhteet, sosiaalinen tuki
-tiedon vaihto, oppiminen, sosiaalinen pääoma
-vaikuttaminen
-rahapalkkiot
-tarve, ohjelmiston päivitykset, tekniset syyt
-ajanvietto

Mitä useampaa motiivia sorsastushankkeesi tukee, sitä enemmän saat osallistujia. Mieti, mite maine tehdään näkyväksi ja palaute helpoksi antaa, miten tieto löytyy nopeasti ja miten vedotaan yksilön aatteisiin, miten verkostoituminen tehdään jne.

Maine on tärkeää
paitsi osallistujille, myös sorsastushankkeelle itselleen.
-Rakenna luottamusta mm. rohkaisemalla hyvää käytöstä
-Nosta hyvät tekijät esiin
-Tee jäsenten tuotoksesta näkyvää, jolloin on helpompi arvioida, kuinka paljon kehenkin voi luottaa
-Ylläpidä uskollisuutta - kun joku on luonut palvelussasi ison jalanjäljen, hänen on vaikea hylätä sitä ja lähteä uuteen palveluun

Mieti IPR-asiat
kuntoon, ota lakimies mukaan määrittelemään sitä, mitä oikeuksia kenellekin jää esim. uusista ideoista.

Friday, June 17, 2011

Kesäinen ilme blogissa







Olen pitkään ollut yksinkertaisten (blogi)leiskojen kannalla, mutta kesälomafiiliksen kasvaessa vaihdoin blogiin haituvaisen voikukkailmeen. Eikös olekin nätti? Samalla siivosin myös avainsanat - lisäsin mm. SlideShare-esitysten tekijöitten nimet. Ensi viikolla tänne on tulossa vielä muutamat postaukset (kirjoitin ne valmiiksi tänään) aiheena Facebook ja sorsastus, mutta sitten tämäkin blogi taitaa siirtyä enemmän tai vähemmän kesälaitumille, joten sopii täällä voikukkien sinä aikana rehottaakin :).

Inforten Crowdsourcing, Innovation and Information Technology -seminaari


Viime vuodesta viisastuneena bloggaan Inforten seminaarista vain muutama päivä sen jälkeen, viimeksi asia jäi haaveilun asteelle. Inforte on Jyväskylän yliopiston vetämä projekti, joka järjestää ICT-aiheisia seminaareja. Crowdsourcing-seminaari, jossa oli puhujina Helmut Krcmar, Isabel Ramos ja Pia Erkinheimo oli kolmas johon osallistuin, aiemmin käytynä on

- Digital Innovation Workshop, Porissa toukokuussa 2010 (puhujina Sirkka L. Jarvenpää, Anna Majchrzak, Jay F. Nunamaker ja Juhani Iivari) ja

- Web 2.0: How to build a successful online community?, Tampereella toukokuussa 2009 (puhujina Martin Reed, Anne Kaikkonen, Maria Antikainen, Saila Ovaska, Juha Leino, Peter Peltonen ja Lassi Kurkijärvi)

Kaikki kolme seminaaria ovat olleet paitsi hyviä verkostoitumispaikkoja myös sisällöltään antoisia, olen saanut uusia eväitä mm. Mini treasures wikini kehittämiseen.

Erityisen tärkeäksi muodostui Web2.0-seminaarissa tavattu Community Sparkin Martin Reed, joka antoi vain muutamaa viikkoa aiemmin perustamalleni wikille eväät, joiden avulla se lähti alusta asti oikeaan suuntaan. :) Myös toinen jenkki, viime vuonna tapaamani Anna Majchrzak antoi hyviä vinkkejä nukkekotiyhteisön osallistamiseen.

No mitä jäi sitten käteen tästä kerrasta? No ensinnäkin sen, miten sekava Crowdsourcing-määritelmä vielä on.

Howen (2006) määritelmän mukaan
yritys/organisaatio siirtää omille työntekijöille kuuluvan tehtävän ulkopuolelle, etukäteen määrittelemättömälle ja yleensä isolle ihmisjoukolle avoimen kutsun muodossa.

Kysyin, onko avun pyytäminen Facebook-kavereiltani crowdsourcingia (anteeksi, muutetaanpas termi vaikka sorsastamiseksi), vastaus oli ei: ehdosta ei täyty tuo yleisön määrittelemättömyys. Mutta jos minä pyydänkin apua yritykseni Facebook-sivulla, josta kuka tahansa voi tykätä, niin asia lieneekin jo toinen.

Sorsastamisen alalajeja ovat:
-crowd voting (esim. Fashion 4 Home -palvelussa käyttäjät saavat äänestää mitkä huonekalut pääsevät tuotantoon
-crowd creation (esim. Dell Idea Storm ja Your Idea for Japan)
-crowd funding (esim. Sellaband)
-crowd wisdom (esim. quirky)
-crowd democrazy
-crowd reviews

Sorsastusta ajatellaan usein ideakilpailuina, mutta myös varsinaista työtä voidaan teettää joukoilla, avaimena tässä on työn pilkkominen pieniin osiin (ns. pico-jobs), tästä esimerkkinä suomalainen Digitalkoot, jossa suomalaista kulttuuriperintöä jalostetaan helposti haettavaan muotoon erilaisia pelejä pelaamalla. Peleissä korjataan sanoja Kansalliskirjaston sanomalehtikirjastoon tallennetuista suomalaisista sanomalehdistä.

Toisella kerralla bloggaan vielä siitä, miten sorsastuksen saa onnistumaan. :)

Wednesday, June 15, 2011

#Sometime2011 - ja kaikilla oli taas niin mukavaa :)

Kuten viime viikolla kerroin, viikonlopun ohjelma oli minulle vallan mieluinen. Sometimessa olin mukana perjantaina.

Tilaisuuden ensimmäinen varsinainen esiintyjä oli Tuija Aalto, joka veti hauskan yleisöä osallistavan sana-assosiaatiotempauksen. Siinä käytettiin HIIT:in kehittelemää screen.io-palvelua, joka teki Vaikutuksen isolla V:llä, hienoa että meillä tämmöisiäkin kehitellään, nyt vaan toivon että palvelu tulee laajenpaan käyttöön.

Tässä Tuijan esitys:


harjoituksen tuloskin oli tulossa nettiin, mutta en vielä bongannut minne se meni. Löytyi jo: Google Docsiin, pitää pyytää lupaa, mutta linkki löytyy tästä.

Toinen ystäväni @ minlii aka Minna Takala veti somet-tutkijoille vedetyn session, tässä hänen oma esityksensä:

,
jossa mainitaan mm. tänä keväänä perustamani LinkedIn-ryhmä SMAT - Sosiaalinen Media Akateemisessa Tutkimuksessa, josta on tullut yllättävän suosittu ja monen tutkijan kiittelemä ryhmä - sieltä on löytynyt hyödyllisiä kontakteja jo monelle :). Paikallisia tapaamisia SMAT:in ympärille voisi järjestää syksymmällä, esim. Jyväskylän alueella meitä some-tutkijoita on aika liuta, samoin Tampereella ja tietenkin pk-seudulla.

Tämän jälkeen hyppäsin paneelikeskusteluun, jossa keskusteltiin vilkkaasti somesta yrityksissä, johdattelijoina Miikka Salavuo, Juhana Kokkonen ja Janne Ruohisto :


ja päivän päätteeksi Antti Jogi Poikola, taskukaverini Jyväskylästä, kertoi GTD-metodista ja miten hän on itse sen kanssa onnistunut. Tähän täytyy selvästi perehtyä paremmalla ajalla! Antin esitystä seurannut kalamalja-keskustelu oli ihanan lohdullinen, ei sitä kaikilla muillakaan ajanhallinta ihan hanskassa ole :).


Lauantai jäi multa väliin, mutta SlideSharesta bongasin Helenen esityksen, jossa minutkin mainittiin, hauskaa :).


Eija Kalliala kertoi blogissaan taustoja paitsi Helenen esityksestä, myös Pauliina Mäkelän mielenkiintoisesta lopputyöstä:


Viime vuoteen verrattuna tapahtuma oli paisunut kuin pullataikina: yhdestä päivästä kaksipäiväiseksi, yhdestä tilasta useisiin. Tämä hieman haittasi verkostoitumista, tuntui, että tutustuin viime vuonna useampaan ihmiseen, kun tänä vuonna juttelin enimmäkseen vanhojen tuttujeni kanssa. Asiaa selittää tietysti se, että viime vuonna lähes kaikki olivat minulle uusia naamoja, nyt mukana oli tuttuja mm. #taskujkl:stä. Olisi vain pitänyt mennä mukaan esim. yrittäjien pikatreffeille, jossa olisi tunnin aikana ehtinyt jutella yli kymmenen kollegan kanssa. Ensi kerralla sitten :).

Lopuksi suosittelen lukemaan muitakin bloggauksia aiheesta:
Timo Rainio oli mukana etänä ja tapansa mukaan linkkejä keräämässä :)
JonnaKe oli paikalla lauantaina

ja sokerina pohjalle vielä Pauliinan YouTube-kanava, jolle on kerätty jo 70 videota tapahtumasta!

Iso kiitos kaikille tapahtumaa järjestäneille, teitte ison urakan! Nähdään vuoden päästä taas (ellei jo aiemmin) :).

Thursday, June 9, 2011

Facebook-sivuni strategia: tauon paikka

Tapasin taannoin vanhan Nokia-kollegani Nataliya Kohvakon, joka on yrittäjänä reilun vuoden minua kokeneempi, kurkkaapa Infokoneen sivulle. Kerroimme toisillemme yritystemme tarjonnasta, kun hän yhtäkkiä laittoi minulle jauhot suuhun kysymällä, millainen yritykseni Facebook-strategia on. Siihen mennessä ei ollut tullut tarvetta määritellä strategiaani sanalliseen muotoon, joten kiva kun kysyit Nataliya :). Yhdellä sanalla strategiani on: kahvipöytäjuttelua.

Hidden treasure - Piilotettu aarre sai nimensä marraskuun 9. päivä 2010, Facebookiin yritys meni 9 päivää myöhemmin. Sivuilla käytetään nykyään pääasiassa suomea, alussa kirjoitin enemmän englantiakin. Sivun sisältö on muodostunut aika lailla itsestään persoonani ympärille: kerron siellä juttuja, jotka aiemmin olisin laittanut omaan profiiliini - en halua kyllästyttää kaikkia Facebook-tuttujani some-hörhöilyllä, vaan olen pyytänyt niitä kavereitani, joita someilu kiinnostaa tykkäämään yritykseni sivusta. Sävy on siis pysynyt samana kevyenä sanailuna kuin yksityisessä profiilissakin: asiaa kaverilta kaverille.

Sivujeni kohderyhmä ei kuitenkaan ole kaverini eivätkä some-kollegani, vaikka kumpiakin paljon tykkääjinä on (ja tosi mukavaa on, että onkin). Kohderyhmä, jolle juttuni suuntaan ovat nykyiset asiakkaani, jotka tulevat kesken työpäivän pitämään taukoa Facebookiin, virkistämään ajatuksiaan eri työtehtäviensä välissä.

Virtuaalisessa kahvipöydässäni
-kerron yritykseni kuulumisia ja oppimistani jutuista
-kyselen kuulumisia
-varoittelen ja vinkkaan
-näytän otsikoita lukemistani lehdistä
-kerron juttuja, joita naapuripöydässä istuvalta some-asiantuntijalta olen kuullut (käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jätän linkkivinkkeihin alkuperäisen lähteen, jolloin tykkääjäni voivat löytää uusia tykättäviä)
-kerron myös siitä, mitä olen itse "kentältä" bongannut.

Lisäksi sivulle tulee Twitterfeedin kautta linkit uusimpiin blogikirjoituksiini ja sosiaalinenmedia.org:in päivityksiin.

Elän siis niinkuin opetan:
-olen ihminen (en siis yritys), jolla on mielipiteitä ja oma persoonallinen tyylinsä,
-pyrin tuottamaan sisältöä, josta on oikeasti iloa ja hyötyä
-istahdan kahvipöytään useita kertoja viikossa (joskus viivähdän siinä pidemmän aikaa, joskus taas ehdin huikata kuulumiset vain ohimennessäni)
-ja vastaan sivuilla annettuihin kommentteihin.

Kauhulla katson joskus joidenkin firmojen sivuja, joilla HUUDETAAN TARJOUKSIA ja jankataan päivästä toiseen samoja iskulauseita...

Istuessani kahvipöydässä asiakkaideni kanssa ohi kulkee uusia ihmisiä, joista joku kiinnostuu jutuistamme ja istuu pöytäämme kuuntelemaan - heistä tulee ehkä jatkossa asiakkaitani tai yhteistyökumppaneitani. Kilpailijat ovat siis hyvin tervetulleita - pidän heidät mielelläni lähelläni, sillä he opettavat minulle hyödyllisiä juttuja ja rakentavat kanssani vaikkapa sosiaalinenmedia.org-sivustoa :).

Facebookia voi käyttää nykyään ns. sivu-profiilin kautta, eli aika usein otan ja muutun Johannasta esim. Piilotetuksi aarteeksi tai Mini treasures wikiksi. Piilotettuna aarteena seuraan somen toimintakenttää (mm. lehtiä, blogeja, kilpailijoita, asiakkaitani ja mielenkiintoisia some-ilmiöitä), MTW:nä nukkekotisivuja, Johannana taas kommunikoin lähinnä omien kavereitteni kanssa. Tämän tänä keväänä tulleen muutoksen myötä saan halutessani vapaa-aikani rauhoitettua työltä, eikä samat uutiset tule vastaan joka profiililla.

Ja jos et vielä sivustani tykkää, nostapa peukkusi nyt. :)

Wednesday, June 8, 2011

Upota sivuillesi @HeiaHeia -ryhmien virtaa

Mini treasures wikistä puheenollen... MTW on läsnä vaikka missä some-palvelussa, ja tietenkin myös HeiaHeia:ssa, jossa meillä on pieni ryhmä. HeiaHeia:an on tullut uusi ominaisuus, jolla voin näyttää ryhmämme (julkisia) urheilusuorituksia tähän tapaan:


Hyvä Leo! :)

Fazerin Real - ryhmä on hieman isompi, siitä nappasin tämmöisen otoksen:



Enpä taida minä tuon ryhmän himoliikkujien listalle ikinä päästä, mutta onneksi MTW-ryhmässä olen sentään top-3:ssa :D.

Lehdistötiedote: Nukkekodit @ some

Kuten tiedätte, en ole vain some-hörhö, olen myös nukkekotihörhö ja loppuviikon ohjelma on sen mukainen: perjantaina hörhöilen Sometime 2011:ssa, lauantaina Miniatyyrimarkkinoilla Lahdessa.

mtw daisies

Ajattelin, että aiheesta Nukkekodit @ some saisi kivan kesäisen jutun mediaan jos toiseenkin, joten kirjoitin juuri lehdistötiedotteen. Kirjoittelen niitä niin harvakseltaan (oliskohan tämä ollut vasta 5. jota olen ollut työstämässä), että julkaisen sen myös täällä blogissa - jos olet toimittaja, niin tartupa ihmeessä aiheeseen :).

Johanna Janhonen on nukkekotiharrastaja ja sosiaalisen median asiantuntija. Vuonna 2006 hän perusti Nukkekotiwikin, maailman ensimmäisen nukkekoteihin keskittyneen wikin. Kaksi vuotta sitten hän huomasi, ettei aiheesta löytynyt englanninkielistä wikiä ja hän käänsi wikinsä englanniksi. Syntyi Mini treasures wiki, joka tavoittaa tällä hetkellä harrastajia yli 80 maasta, eniten kävijöitä tulee Yhdysvalloista, Kanadasta, Iso-Britanniasta, Australiasta ja Suomesta. Wiki on parhaillaan maailman suosituimpien nukkekotisivujen listalla sijalla 22.

Mini treasures wikiä promotoidaan sosiaalisen median työkaluilla, sillä on mm. lähes 600 fania Facebookissa ja yli 300 seuraajaa Twitterissä. Wikiin liittyvä nettilehti The Mini Treasures Daily ilmestyy päivittäin ja wikin kylkeen perustetussa Flickr-ryhmässä on nelisensataa jäsentä ja yli 6000 kuvaa.

Muuta aiheeseen liittyvää:

-Lahdessa järjestetään lauantaina 11.6.11 vuoden yksi suurimmista nukkekotiharrastajien tapahtumista: järjestyksessä 5. Miniatyyrimarkkinat, joissa Johanna on jälleen mukana yhtenä myyjistä.

-Muita nukkekotitapahtumia Suomessa Nukkekotiwikissä

-Tarkempi kuvaus: "Case: Mini treasures wiki ja some"

Ja nyt sitten jännityksellä odottamaan, ylittyykö uutiskynnys :).

Friday, June 3, 2011

Somen haasteet (ja some tiedottamisessa)

Viime sunnuntaina latasin SlideShareen esityksen otsikolla "Organisaatio @ some - haasteita (ote)". Sunnuntaina en viitsinyt alkaa asiaa somessa sen suuremmin mainostamaan, laitoin vain linkin LinkedIn:iin ja kotisivuilleni. Ilmeisesti kontaktinikin käyttävät LinkedIn:iä sunnuntaisin, sillä muutama tunti latauksen jälkeen sain sähköpostin SlideSharesta:

"Organisaatio @ some - haasteita (ote)" is being talked about on LinkedIn more than anything else on SlideShare right now. So we've put it on the homepage of SlideShare.net (in the "Hot on LinkedIn" section).

Well done!

- SlideShare Team

Mutta nyt haluan kertoa esityksestäni laajemminkin: upotan sen tähän blogiini, ja kohta Twitterfeedini linkittää blogikirjoitukseni Facebookissa kahdelle sivulle ja Twitterissä kahdelle tilille. Toki blogilinkki näkyy taas myös LinkedIn:ssä. Ja ehkä joku teistä lukijoista jakaa linkkiä edelleen - näitä on jännä seurata :).

No mikä tämä esitys sitten on? Se on osa Organisaatio @ some -koulutustani, josta taannoin bloggasin, tarkemmin sanoen pätkä osiosta Somen haasteet, selailehan läpi, niin kerron lisää:


Kuten huomasit, valitsin siihen vain kalvoja, joiden sisältö aukeaa ilman puhettakin. Sivuilla 2 ja 3 olevat puhekuplat ovat peräisin koulutettujen suusta, sivulla 4 varoitetaan innostumasta liiaksi somen "ilmaisuudesta" (tämän olen itse karvaasti muutaman kerran kokenut). Sivulla 5 kerrotaan, mistä löytyy esimerkkejä some-ohjeista (sosiaalinenmedia.org:sta) ja kehotetaan ohjeissa varoitusten sijaan kannustamaan - ei ihmisiä yleensä tunguksi asti ole organisaatioiden some-sanansaattajiksi, sillä ihmisillä on jo tarpeeksi(liikaa) töitä ja median varoittelut ovat tehneet tehtävänsä.

Sivulla 6 esiin tullut idea on elävästä elämästä ja eräs koulutettavani kysyi kalvon nähtyään, mitä hänen olisi pitänyt tehdä kun esimies ehdotti firman kehumista salanimen turvin. Hän oli kieltäytynyt, mutta seuraava alainen oli ottanut tehtävän vastaan. Murphyn lain mukaan oli ehkä kyseiselle yritykselle "oikein", että se vähän myöhemmin kaatui...

Sivuilla 7-9 puhutaan yksityisyyden suojasta somessa. Kaikki lähtee sinusta itsestäsi, mitä enemmän salaisuuksiasi kuulutat, sitä varmemmin ne päätyvät vääriin korviin... Muiden tietojen jakamisesta somessa bloggasin aiemmin.

Seuraavilla sivuilla aiheena on työnhakijoiden ja työntekijöiden somen seuranta, sivulla 13 mainitaan Lex Nokia, josta oli aikanaan niin paljon porua: mikään suomalainen yritys ei sitä vielä ole rohjennut käyttöön ottaa, mutta omin luvin asiaa on kyllä sovellettu.

Haasteita somessa on toki paljon paljon enemmän kuin näissä kalvoissa esittelin. Organisaatioiden kannattaisikin ottaa asia vakavasti ja tehdä ohjeistukset hyvän sään aikana, ennenkuin mitään peruuttamatonta vahinkoa pääsee syntymään. Jos kaipaatte apua asiaa miettimään, niin olen käytettävissänne :).

Wednesday, June 1, 2011

The Next Facebook by @markuskeranen

Teen tässä Piilotetun aarteen FB-statustsekkiä (ekaa kertaa tällä viikolla) ja N2:n seinältä löytyi tämmöinen. Mielenkiintoista olisi kuulla mikä on "uusi Facebook", mutta ei tämä esitys valitettavasti ulkopuolisille aukea. Parasta antia olikin tämä sivulla 3 oleva taulukko :). Jos Markus tähän blogiin eksyt, niin laitatko linkkiä mistä löytyy vähän enemmän taustoja sun esitykseen?