Pages

Thursday, July 27, 2023

Mikä erottaa WhatsApp-yhteisöt ja -ryhmät

Tein eilen jotain uutta: perustin Piilotetulle aarteelle WhatsApp-yhteisön. Ai jonkun ryhmän vai? Ei, vaan yhteisön. Luulen, ettei monikaan vielä tiedä, mitä eroa WhatsAppin yhteisöillä ja ryhmillä oikein on, joten päätin avata asiaa.

WhatsAppin perustoiminnot muodostuvat siis erilaisista ryhmäkeskusteluista. Kuulun itse esimerkiksi perheryhmään, serkkuryhmään, lasteni luokkalaisten vanhempien ryhmään, naapuruston ryhmään, harrastusryhmiin ja niin edelleen. 

WhatsApp-yhteisöt ovat eräänlaisia sateenvarjoja, joiden alle ylläpitäjät voivat kerätä toisiinsa liittyviä ryhmiä. Ryhmien lisäksi yhteisöllä on myös ns. Ilmoitukset-ryhmä. 

Myös vanhoja ryhmiä voi linkittää yhteisöjen alle.

WhatsApp-yhteisöt siis helpottavat toisiinsa linkittyvien ryhmien löytämistä ja niiden markkinointia.

Ensimmäiseen WhatsApp-yhteisööni päädyin, kun Design Unionin FOB1-valmennukselle tehty WhatsApp-ryhmä liitettiin helmikuussa FOB!-yhteisöön, johon kuuluu myös FOB2-valmennusryhmä sekä kummankin FOBin verkkokauppiaille tehty ryhmä. Ryhmän perustaja ylläpitää yhteisön ilmoituksia. Me jäsenet emme pääse kirjoittamaan ilmoituksia tai kommentoimaan niitä, toisin kuin muissa FOB-ryhmissä, jotka toimivat perinteiseen tapaan: kaikki voivat kirjoittaa ja kommentoida kaikkea.

FOB!-yhteisöön kuuluu noin 50 henkilöä. Se, että vanha ryhmämme siirrettiin yhteisön alle ei aiheuttanut suurta muutosta, pääsin vain mukaan seuraamaan FOB-ilmoituksia. 

Vähän isompaan yhteisöön päädyin, kun osallistuin tässä kuussa Ruisrockiin vapaaehtoisena. Vapaaehtoisia oli ennätysmäärä, yli 1300. Meitä varten oli perustettu Facebook-ryhmä, WhatsAppin ryhmiä aloin etsiä vasta tapahtumaviikolla. Ne löytyivätkin kätevästi Ruisrockin vapaaehtoisille tehdystä WhatsApp-yhteisöstä. Tai kätevästi ja kätevästi, esimerkiksi minä en ihan heti huomannut, että yhteisö muodostui ilmoituksten lisäksi useasta eri ryhmästä, joihin piti erikseen liittyä. Muiden vapareiden kanssa jutellessani huomasin, ettei tämä asia ollut muillekaan ihan selvä, eikä moni koskaan liittynyt WhatsApp-ryhmiin. 

Ruisrock-yhteisö tuhottiin pian tapahtuman jälkeen, joten en voi enää näyttää, miltä se näytti, mutta yhden kuvakaappauksen otin yhteisöstä neuvoessani Facebookissa muille, miten ryhmät löytää. Yhteisöön oli tehty silloin 10 erilaista ryhmää, esimerkiksi eri työtehtäviin liittyen. 

Idea uudenlaiseen viestintään syntyi omista yhteisökokemuksistani, mutta lopullinen sysäys tuli siitä, että Twitter muuttui X:ksi - yksi muutos voi sysätä liikkeelle toisia muutoksia ja tähän tartuin.

Olen julkaissut Twitteriin useita vuosia listoja päivän luetuimmista Wikipedia-artikkeleista. Tässä esimerkiksi tämän päivän twiitti:

Puhun usein sisällönkierrättämisestä ja toimin itse ohjeideni mukaan.

Koska minulla menee joka tapauksessa aikaa listojen tekemiseen, miksen samalla vaivalla julkaisisi niitä muuallakin? 

Siksi olen julkaissut listoja jo pitkän aikaa myös Instagramin ja Facebookin stooreissa (ks. Luetuimmat-kohokohta Instasta).

Listat teen useimmiten kännykällä, jossa hyödynnän WhatsAppia ikäänkuin notepadina, paikkana, jossa muotoilen listan lopulliseen muotoonsa. 

Ja nyt siis keksin, että mitä jos julkaisisin joka tapauksessa WhatsAppiin viemäni listan myös muillekin. Ja mitä, jos veisin sinne muitakin sisältöjä, jotka voisivat yritykseni seuraajia kiinnostaa? Tuumasta toimeen siis!

Aika on rajallista, ja koska olen tietoisesti vähentänyt someen käyttämääni aikaa, tein heti tiukan rajauksen:

Piilotettu aarre -yhteisön ryhmissä voi kommentoida ainoastaan emojeilla, eli niissä ei voi käydä keskusteluja.

Tämä säästää omaa aikaani, mutta myös seuraajien aikaa, he tietävät, että esimerkiksi Wikipedia top25-ryhmästä voi lukea  listat viimeisen 7 päivän luetuimmista Wikipedia-artikkeleista ilman vaaraa siitä, että joku alkaa "lörpötellä omia asioitaan". Erilaisia avautumisiahan aina välillä WhatsAppissa sattuu. :)

Ai miten niin viimeisen 7 päivän listat?

No WhatsApp-ryhmien asetuksista voi säätää, että sen viestit tuhoutuvat automaattisesti x päivän kuluttua. 

Siinä missä julkaisen Wikipedia-listauksia lähes päivittäin, bloggauksia tai kolumneja tulee paljon harvemmin. Koska luetuimmat-listaukset ovat päivän polttavia, ei niitä ole mielestäni syytä tutkia enää seuraavalla viikolla, minun ja ryhmäläisten puhelimiin on turha hillota tällaista tietoa pitkäksi aikaa, "keskusarkistoa" ylläpidetään ihan muualla.

Piilotetulla aarteella on nyt seuraavat ryhmät:

  1. yhteisön ilmoitukset
  2. blogi&kolumnit, eli linkit blogissa julkaisemiini postauksiin ja Suur-Jyväskylän Lehden ja Luovuustilassa-lehden kolumneihin. Linkkejä säilötään ryhmässä maksimissaan 3 kuukautta, minkä jälkeen ne häviävät itsestään. Jos joku ei ehdi lukea mun juttuja sinä aikana, tuskin hän ehtii tehdä sitä senkään jälkeen. :)
  3. CMADFI-uutiset, maksimissaan 3 kuukauden ajalta
  4. Tekoälyuutisia, eli linkkejä mielenkiintoisina pitämiini uutisiin ja infoa tulevista vertaiskeskusteluista, maksimissaan 3 kuukauden ajalta
  5. Wikipedian top25-listat, maksimissaan viikon ajalta
Näiden ryhmien ylläpitäminen ei vaadi minulta juurikaan uusia resursseja, vaan voin tuottaa niihin sisältöjä normaalien rutiinieni sivussa. En tavoittele ryhmiin isoja ihmismääriä, vaan

iloitsen siitä, jos yksikin asiasta kiinnostunut saa minulta "sisältöpalvelua", joka ei ole somen algoritmien armoilla.

 

 En ota ryhmistä myöskään paineita, vaan jos ne ovat pitkään hiljaa, sitten ne ovat. 

Miten yhteisöihin ja yhteisöjen ryhmiin sitten pääsee mukaan?

Koska olen ylläpitäjänä omassa yhteisössäni, en voi näyttää sinulle miltä minun yhteisöni näkymät näyttävät ulkopuolisille, vaan käytän esimerkkinä FOB!-yhteisöä.


1. Klikkaa saamaasi kutsulinkkiä ja
klikkaa sitten yhteisön ylälaidasta löytyvää kolmea pistettä ja
sen jälkeen kohtaa Ryhmän tiedot:




2. Ryhmän tiedoista näet, kuinka paljon yhteisöissä on jäseniä ja ryhmiä.  Klikkaa ryhmien vierestä löytyvästä nuolesta.


3. Liity haluamiisi ryhmiin.




Haluan tehdä ryhmiini kuulumisen mahdollisimman turvalliseksi enkä siksi ota niihin ulkomaalaisia numeroita. Ei, minulla ei ole mitään ulkomaalaisia vastaan, mutta ulkomaalaisia spämmääjiä vastaan on paljonkin. Jos joku seuraajani siis haluaa mukaan ulkomaisella numerolla, otan hänet toki mukaan, kunhan hän infoaa minua asiasta, mutta muut poistan surutta.

Jos siis haluat tutustua ryhmiini, klikkaa tätä kutsulinkkiä ja liity itseäsi kiinnostaviin ryhmiin. Koska olet jo blogissani, sinua voisi kiinnostaa myös tulevat bloggaukseni. :)

Muista kurkata myös myöhemmin, olenko kenties tehnyt uusia ryhmiä, jotka mahdollisesti kiinnostaisivat sinua myös. 

Hyödynnätkö sinäkin WhatsApp-yhteisöjä? Kerro lisää!

Monday, July 24, 2023

Wikipedia-sisällöt tulevat ChatGPT:hen

By ChatGPT - Own work, Public Domain,
https://commons.wikimedia.org/134063547
Tekoälypalveluiden sisällöissä hyödynnetään niin Wikipedian kuin muunkin netin tietoja, mutta lähteitä ei yleensä kerrota.

Wikimediassa on kehitetty oma plugin (beta-vaiheessa) ChatGPT:hen, jota maksullisen version käyttäjät voivat hyödyntää. Se hakee tietonsa erikielisistä Wikipedioista ja myös linkittää käyttämänsä artikkelit. Vieressä kuva siitä, miltä vastaukset näyttävät.

Pluginin avulla tekoäly todennäköisesti
a) hallusinoi vähemmän
b) tuottaa ajantasaista tietoa, Wikipediahan päivittyy koko ajan

Päivitän Wikipediaa monella kielellä, mutten enää englanniksi. Siksi minusta onkin aika kutkuttavaa, miten uusi plugin (ja tekoäly muutenkin) on pienentämässä "enkkupedian" merkitystä erikielisten Wikipedioiden keskuudessa ja antamassa meille entistä laajemman kuvan asioista. 

Viime viikolla luin New York Timesista, että ns. aktiivisista muokkaajista (yli 5 muokkausta kuukaudessa) miesten osuus on 80 prosenttia. Yhdysvalloissa asuvista wikipedisteistä 75 prosenttia on valkoihoisia.

Uutistenvälitys samoin kuin Wikipedian muokkaus on väistämättä kulttuuriin sidottua, joten voisi olla mielenkiintoista nähdä, miten tekoäly summaa erikielillä tuotetut uutiset vaikka Etelä-Euroopan ilmastosta tai Suomen hallituksista.

Koska olemme oppineet siihen, että Wikimedia-sisällöt ovat helposti saavutettavissa ja ilmaisia, minusta tämä tekoälychattibotti pitäisi tuoda myös Wikimedian omille alustoille. Ehkä se päivä on vielä tulossa.

Jään seuraamaan tilannetta mielenkiinnolla!

PS. Jos haluat keskustella tekoälyyn liittyvistä ilmiöistä, tsekkaa maksuttomat vertaisoppimiseen perustuvat verkkokeskustelut, joita olen alkanut tänä kesänä järjestää. Seuraava kerta on 1.8.2023.

Thursday, July 13, 2023

Tekoäly mullistaa markkinoinnin, case Kangasniemi * 7

Dallen näkemys aiheesta
"Suomen kaunein kunta Kangasniemi"
Jos et ole vielä keksinyt mitä hyötyä tekoälystä on sisällöntuottajalle ja markkinoijalle, katsopas tämä esimerkki. 

Kuvitellaan, että sinulla on lähtöteksti, joka pitäisi muokata 10 erilaiselle kohderyhmälle sopivaksi. Pari ensimmäistä syntyisi varmaan suhteellisen kivuttomasti, mutta jossain kohtaa ideasi alkaisivat ehkä hyytyä?

Mikset siis antaisi tekoälyn hoitaa alkutyötä? Kun käsissäsi ovat tekoälyn tekemät ehdotukset, sinun vastuullesi jää vain faktantarkastus, puuttuvien asioiden lisääminen ja väärien tietojen poistaminen. Säästät tekoälyn avulla paljon aikaa!



Esimerkiksi valitsin tämän tekstin Visit Mikkelin sivulta:

Suomen kaunein kunta Kangasniemi 

Kangasniemi on vireä ja elinvoimainen kunta puhtaiden vesistöjen äärellä. Matkailijoille Kangasniemi tarjoaa leppoisaa lomailua ja mahdollisuuksia; nähtävää ja koettavaa on runsain mitoin konserteista kesäteatteriin ja lavatansseista kylätapahtumiin. Tule nauttimaan kangasniemeläisestä vieraanvaraisuudesta maakuntajärvi Puulan karunkauniisiin maisemiin! 


Ja nyt lähdetään sitä varioimaan ChatGPT:n avulla!

Kohderyhmä selviää otsikosta, lopulliseen tekstiin otsikko kannattaisi toki muotoilla uudetaan. :)

1. Kangasniemi - Suomen kaunein kunta terveyttä edistäen


Kangasniemi on elinvoimainen kunta, joka sijaitsee puhtaiden vesistöjen ympäröimänä. Terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta Kangasniemi tarjoaa monia mahdollisuuksia ja aktiivista lomailua. Voit nauttia runsaasta valikoimasta terveysvaikutteisia aktiviteetteja, kuten luontoretkiä ja patikointia kauniissa ympäristössä. Kesäaikaan voit osallistua konsertteihin, kesäteatteriesityksiin ja terveyskeskukseen järjestettäviin liikuntatapahtumiin. Kangasniemi tunnetaan myös vieraanvaraisuudestaan, ja voitkin tulla nauttimaan paikallisesta vieraanvaraisuudesta maakuntajärvi Puulan upeisiin maisemiin.
 

2. Tervetuloa Kangasniemeen – Suomen kauneimpaan kuntaan, joka tarjoaa ainutlaatuisia mahdollisuuksia hyvinvointiin panostaville vastuullisille naisille


Kangasniemi sijaitsee luonnonkauniilla alueella, jossa puhtaat vesistöt luovat raikkaan ja inspiroivan ympäristön. Tämä vireä ja elinvoimainen kunta kutsuu sinut kokemaan rentouttavaa lomailua ja nauttimaan monipuolisista aktiviteeteista. Kangasniemi tarjoaa matkailijoilleen laajan valikoiman nähtävää ja koettavaa. Voit nauttia konserteista, kesäteatterista ja perinteisistä lavatansseista tai osallistua kylätapahtumiin, jotka tarjoavat unohtumattomia elämyksiä. Voit myös tutustua maakuntajärvi Puulan karunkauniisiin maisemiin, joka tarjoaa rauhaa ja harmoniaa luonnon helmassa. 

Kangasniemeläiset ovat tunnettuja vieraanvaraisuudestaan ja lämpimästä ilmapiiristään. Täällä voit kokea aitoa yhteisöllisyyttä ja saada voimaa ympärilläsi olevasta luonnosta. Kauniit maisemat, puhdas ilma ja monipuoliset aktiviteetit antavat sinulle mahdollisuuden keskittyä hyvinvointiisi ja rentoutua arjen kiireiden keskellä. 

Kangasniemi on täydellinen paikka naisille, jotka arvostavat vastuullista elämäntapaa ja haluavat panostaa omaan hyvinvointiinsa. Tule tutustumaan tähän ainutlaatuiseen kuntaan ja löydä oma tasapainosi kauniissa Kangasniemessä. 

3. Tervetuloa Kangasniemeen – Suomen kauneimpaan kuntaan, joka tarjoaa ihanteellisen ympäristön arjen sujuvuutta arvostaville perheenäideille 

Kangasniemi on idyllinen kunta, joka sijaitsee puhtaiden vesistöjen ympäröimänä. Tämä vireä ja elinvoimainen paikkakunta tarjoaa perheille monipuolisia mahdollisuuksia ja palveluita arjen helpottamiseksi. Kangasniemellä voit nauttia rauhallisesta ja turvallisesta ympäristöstä, joka tarjoaa lapsille tilaa leikkiä ja kasvaa. Kuntaan kuuluu myös laadukkaita päiväkoteja ja kouluja, jotka tarjoavat lapsillesi hyvät edellytykset oppimiseen ja kehittymiseen. 

Kangasniemellä on myös laaja valikoima perheystävällisiä aktiviteetteja. Voit tutustua kauniisiin luontopoluihin ja ulkoilureitteihin, jotka tarjoavat mahdollisuuden virkistäytymiseen ja yhteiseen aikaan perheen kanssa. Lisäksi kunnassa järjestetään erilaisia tapahtumia ja festivaaleja, joista löydätte varmasti mielenkiintoista tekemistä kaikenikäisille. 

Kangasniemeläiset ovat tunnettuja vieraanvaraisuudestaan ja yhteisöllisyydestään. Täällä voit luoda uusia ystävyyssuhteita ja saada vertaistukea muiden perheiden kanssa. Kunta tarjoaa myös hyvinvointipalveluita, kuten kuntosalit ja uimahallit, jotka auttavat sinua pitämään huolta omasta hyvinvoinnistasi. 

Kangasniemi on täydellinen paikka perheenäideille, jotka arvostavat arjen sujuvuutta ja haluavat tarjota lapsilleen turvallisen ja tasapainoisen ympäristön. Tule tutustumaan tähän ainutlaatuiseen kuntaan ja löydä perheellesi uusi koti kauniista Kangasniemestä. 

4. Tervetuloa Kangasniemeen – Suomen kauneimpaan kuntaan, joka tarjoaa idyllisen ympäristön kotimaisuutta arvostaville konservatiiveille 


Kangasniemi on perinteitä vaaliva kunta, joka sijaitsee kauniiden vesistöjen ympäröimänä. Tämä vahva ja juureva paikkakunta tarjoaa sinulle mahdollisuuden kokea perinteikkään Suomen parhaimmat puolet. Kangasniemellä voit nauttia rauhallisesta ja tutusta ilmapiiristä, jossa kotimaiset arvot ja perinteet ovat edelleen tärkeitä. Kuntaan kuuluu myös paikallisia yrityksiä ja palveluita, jotka tarjoavat laadukkaita kotimaisia tuotteita ja palveluja. 

Kangasniemellä on myös monipuolisia mahdollisuuksia perinteikkääseen vapaa-ajan viettoon. Voit tutustua perinteisiin käsityötaitoihin tai osallistua kulttuuritapahtumiin, jotka kunnioittavat kotimaista taiteen ja kulttuurin perintöä. Lisäksi voit nauttia kauniista luonnosta ja virkistyä perinteisillä retkeilyalueilla ja kalastuspaikoilla. 

Kangasniemeläiset ovat tunnettuja yhteisöllisyydestään ja solidaarisuudestaan. Täällä voit kokea aitoa yhteisöllisyyttä ja vahvoja perhesiteitä. Kunta tarjoaa myös mahdollisuuksia osallistua paikallisiin tapahtumiin ja yhdistystoimintaan, jossa voit vaalia kotimaista perinnettä ja yhteisiä arvoja. 

Kangasniemi on täydellinen paikka konservatiiveille, jotka arvostavat kotimaisuutta ja perinteitä. Tule tutustumaan tähän ainutlaatuiseen kuntaan ja löydä kotimainen ympäristö, joka vahvistaa juuria ja tarjoaa vakaan perustan arvoillesi. 

5. Tervetuloa Kangasniemeen – Suomen kauneimpaan kuntaan, joka tarjoaa lohdullisen ympäristön alakuloisille 


Kangasniemi on rauhallinen kunta, jossa voit löytää hetken levähtää ja löytää sisäistä rauhaa. Kauniiden vesistöjen ympäröimänä tämä paikkakunta tarjoaa sinulle mahdollisuuden hengähtää ja löytää uutta voimaa. Kangasniemellä voit kokea luonnon parantavaa voimaa ja hiljaisuutta, joka voi auttaa sinua lievittämään alakuloisuutta ja stressiä. Voit tutustua luontopoluihin ja rauhoittaviin maisemiin, jotka tarjoavat tilaa omille ajatuksille ja tunteille. Voit myös löytää tukea paikallisilta tukipalveluilta ja vertaistukiryhmiltä, jotka tarjoavat ymmärrystä ja tukea vaikeisiin aikoihin. 

Kangasniemellä vallitsee yhteisöllisyyden henki, jossa voit tuntea itsesi tervetulleeksi ja hyväksytyksi sellaisena kuin olet. Kunta tarjoaa myös erilaisia hyvinvointipalveluita, kuten terveyskeskuksen ja kulttuuritarjonnan, jotka voivat auttaa sinua löytämään iloa ja toivoa arkeesi. Kangasniemi on paikka, jossa voit löytää lohtua ja rauhaa alakuloisina hetkinä. 

Tule tutustumaan tähän ainutlaatuiseen kuntaan ja anna itsesi levätä kauniissa Kangasniemessä. Muista, että sinua ympäröi yhteisö, joka haluaa tukea ja auttaa sinua matkallasi kohti parempaa mielen hyvinvointia. 

6. Tervetuloa Kangasniemeen – Suomen kauneimpaan kuntaan, joka tarjoaa inspiroivan ympäristön menestyshaluisille kaupunkilaisille miehille 


Kangasniemi on dynaaminen kunta, jossa voit löytää uusia mahdollisuuksia ja saavuttaa menestyksen tavoitteesi. Kauniiden vesistöjen ympäröimänä tämä paikkakunta tarjoaa sinulle mahdollisuuden yhdistää urheilun, luonnon ja yrittäjyyden parhaat puolet. 

Kangasniemellä voit nauttia raikkaasta ilmasta ja monipuolisista ulkoilumahdollisuuksista, jotka tarjoavat sinulle energiaa ja luovuutta. Voit tutustua kauniisiin luontopoluihin ja kalastuspaikkoihin, jotka tarjoavat tilaa itsesi haastamiselle ja uusien taitojen kehittämiselle. Kunta tarjoaa myös tukipalveluita ja verkostoja yrittäjyyttä ja menestyvää liiketoimintaa varten. 

Kangasniemeläiset ovat tunnettuja yritteliäisyydestään ja yhteisöllisyydestään. Täällä voit löytää vahvoja verkostoja ja mahdollisuuksia yhteistyöhön muiden menestyshaluisten miesten kanssa. Kunta tarjoaa myös kulttuuritarjontaa ja tapahtumia, jotka voivat innostaa sinua ja auttaa sinua kehittämään omaa uraasi ja ammatillisia taitojasi. 

Kangasniemi on täydellinen paikka miehille, jotka tavoittelevat menestystä ja haluavat toteuttaa itseään. Tule tutustumaan tähän ainutlaatuiseen kuntaan ja löydä voimakas ja inspiroiva ympäristö, joka tukee sinua matkallasi kohti menestyksen huippua. Muista, että täällä sinua ympäröi yhteisö, joka kannustaa ja tarjoaa sinulle mahdollisuuksia nousta omien tavoitteidesi yläpuolelle. 

7. Tervetuloa Kangasniemeen – Suomen kauneimpaan kuntaan, joka tarjoaa inspiroivan ympäristön kotimaista designia arvostaville

 
Kangasniemi on kiehtova kunta, jossa voit löytää ainutlaatuisia kotimaisia design- ja käsityötuotteita. Tämä paikkakunta on tunnettu paikallisista taiteilijoistaan ja käsityöläisistään, jotka luovat upeita ja laadukkaita tuotteita.
 
Kangasniemellä voit tutustua paikallisiin käsityöliikkeisiin, gallerioihin ja näyttelyihin, joissa esitellään kotimaisia design- ja taidekappaleita. Voit löytää kauniita tekstiilejä, keramiikkaa, lasitaidetta ja paljon muuta, jotka kertovat tarinoita suomalaisesta luovuudesta ja perinteistä.
 
Kangasniemeläiset ovat ylpeitä kotimaan designista ja paikallisista taiteilijoistaan. Täällä voit osallistua myös erilaisiin työpajoihin ja kursseihin, joissa voit itse kokeilla käsityötaitoja ja luoda omia uniikkeja design-teoksia.
 
Kangasniemi on täydellinen paikka designia arvostaville, jotka haluavat löytää kotimaista laatua ja ainutlaatuisuutta. Tule tutustumaan tähän ainutlaatuiseen kuntaan ja inspiroidu kotimaisesta designista kauniissa Kangasniemessä. Muista, että täällä sinua ympäröi yhteisö, joka arvostaa ja tukee suomalaista luovuutta ja designia.
 
Luovana ihmisenä minua alkoi kiinnostaa, mitä ChatGPT osaa kertoa Kangasniemen taiteilijoista. Kysyin:

Kerrotko tarkemmin Kangasniemen taiteilijoista?


Kangasniemi on tunnettu monista lahjakkaista ja taitavista taiteilijoista, jotka luovat upeita teoksia eri taiteenaloilla. Tässä on joitakin esimerkkejä Kangasniemen taitelijoista:

Tarja Halonen: Tarja Halonen on arvostettu tekstiilitaiteilija, joka luo upeita tekstiiliteoksia käsin kudotuista kankaista. Hänen teoksissaan yhdistyvät perinteiset kudontatekniikat ja moderni muotoilu, ja ne ovat saaneet tunnustusta niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.

Mikko Niskanen: Mikko Niskanen on lahjakas kuvataiteilija, joka tunnetaan erityisesti maalauksistaan, joissa hän käyttää rohkeita värejä ja abstrakteja muotoja. Hänen teoksensa välittävät voimakkaita tunnetiloja ja herättävät katsojan mielikuvituksen lentoon.

Riitta Nelimarkka: Riitta Nelimarkka on kuvanveistäjä, joka käyttää luonnonmateriaaleja ja abstrakteja muotoja teostensa luomisessa. Hänen veistoksensa ovat luonteeltaan orgaanisia ja heijastavat luonnon kauneutta ja voimaa.

Anni Leppälä: Anni Leppälä on keramiikkataiteilija, joka luo herkkiä ja taidokkaita keramiikkateoksia. Hänen teoksensa ovat usein inspiroituneet luonnosta ja ne sisältävät tarkkaan harkittuja yksityiskohtia ja kauniita värivalintoja.


Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä Kangasniemen taitelijoista, ja kuntaan kuuluu monia muitakin lahjakkaita taiteilijoita eri taiteenaloilla. Kangasniemeläiset taitelijat tuovat oman uniikin panoksensa paikalliseen taide- ja kulttuuritarjontaan ja rikastuttavat kuntaa sekä paikallisesti että laajemmalla tasolla.

Oletko varma siitä, että he ovat kangasniemeläisiä taiteilijoita?


Pahoitteluni, mutta en pysty tarkistamaan taiteilijoiden tarkkaa taustaa tai asuinpaikkaa ajantasaisesti. Kangasniemi on pieni kunta, ja vaikka siellä voi olla paikallisia taiteilijoita, en voi vahvistaa mainitsemieni taiteilijoiden olevan nimenomaan Kangasniemeltä. Tietoni perustuvat yleiseen taidekeskusteluun, joten niissä voi olla epätarkkuuksia. Pyydän anteeksi mahdollisesta harhaanjohtavuudesta aiheutunutta sekaannusta.

Kuten varmaan ainakin viimeisestä esimerkistä huomasit, tekstit eivät ole täydellisiä eivätkä virheettömiä. Ne auttavat kuitenkin sisällöntuotannon ideoinnissa. Olisin voinut antaa ChatGPT:lle myös äänensävyllisiä ohjeita, joka olisi helppoa, jos kyse olisi aidosta tarpeesta ja tuottaisin tekstejä minulle ennestään tutuille ryhmille.
 
PS. Ideoita tämän bloggauksen kohderyhmiin hain Taloustutkimukselta.