Pages

Friday, March 31, 2017

Tubettajien vinkit aloittelijoille

Maanantain #CMADFI-Twitter-chatissa oli aiheena tubetus, erityisesti aikuistubetus ja vieraina oli kaksi aikuistubettajana esiin tullutta videon tekijää, Tommi Kivimäki Caravan Studiolta ja Anna Kangas Vantaalta, Vantaan kaupungin museosta.

Tommi on tubettanut lähes YouTuben alusta asti, Anna kiinnostui asiasta vasta viime syksynä osallistuttuaan YouTube-koulutukseen, jota pidin Eetu Eeddspeaks Pesosen kanssa museoille.

Juttelimme tunnin aikana monesta asiasta ja päätimme keskustelun siihen, mitä vinkkejä kukin antaisi aloitteleville tubettajille. Chatin jälkeen luin yhden Suomen suosituimman tubettajan, Miisa Rotola-Pukkilan haastattelun, jossa hän kertoi omasta tubettamisestaan. Tein Pirkan haastattelusta visuaalisen koosteen:
Chatin ja Miisan haastattelun perusteella tein ohjelistan.

Tubettajien 10 käskyä:

  1. kuluta monipuolisesti ja säännöllisesti muiden tubettajien sisältöjä ja verkostoidu heidän kanssaan (Anna, Miisa, Juha Jalonen)
  2. mieti oma kanavastrategia ja siihen sopivia videoita, tee listaus otsikkotasolla (Johanna, Miisa, Milla Havanka)
  3. mieti itsellesi sopiva julkaisuaikataulu, varaa aikaa videoiden tekoon ja ideoi videoiden aiheita etukäteen (Miisa)
  4. aseta rajasi: kerro vain sellaisia asioita joita voit kertoa koko maailmalle (Miisa)
  5. kännykälläkin pärjää (Anna, Tommi)
  6. pidä asiat yksinkertaisina ja kehitä ilmaisuasi vähän kerrallaan (Tommi)
  7. käsikirjoita videosi (Miisa)
  8. kokeile rohkeasti, tubetusta oppii vain tekemällä (Anna, Milla, Videoneuvos)
  9. varaudu myös ikäviin kommentteihin, kaikkia ei voi miellyttää (Miisa)
  10. ole oma upea itsesi (Natasha Varis)

Minkä käskyn sinä lisäisit listalle?


Lue vielä Twitter-chattimme kooste, niin saat kuulla myös siitä, mikä saa chattiin osallistujat tekemään videoita, minkä ikäisten tekemiä videoita he katsovat, mikä tekee jostain videosta hyvän, mistä videoihin saadaan inspiraatiota ja mikä tubetuksessa on vaikeinta:

Thursday, March 30, 2017

LinkedIn-notifikaatiot kertovat eri asioita eri ihmisille

LinkedIn uudisti käyttöliittymäänsä tänä vuonna ja on saanut käyttäjät hämmennyksiin. Samalla kun osa tutuista ominaisuuksista katosi tai muutti paikkaansa, Pulse-blogien näkyvyys on huonontunut. Aiemminhan niitä nostettiin kontaktien notifikaatioihin, mutta muutoksen jälkeen olen bongannut notifikaatioissani vain yhden Pulse-kirjoituksen.

Nyt LinkedIn-notifikaatioissani näkyy:


  • se, miten ihmiset reagoivat artikkeleihinin, päivityksiini ja kuviini (kommentit ja tykkäykset, ei jakoja)
  • saamani maininnat muiden päivityksissä (@-taggaus) ja niihin tulleet reagoinnit
  • se, miten ihmiset kommentoivat päivityksiin, joita minäkin olen kommentoinut
  • se, miten ihmiset kommentoivat aloittamiani keskusteluja ryhmissä
  • uudet seuraajani
  • kontaktieni uudet työpaikat
  • kontaktieni ammatilliset vuosipäivät 
  • kontaktieni syntymäpäivät (mutta ei ehkä kuitenkaan ihan kaikkien kontaktieni syntymäpäiviä, nythän on maaliskuu, eli syntymäpäiviä pitäisi olla aika paljon)
  • se, ketkä ovat katsoneet profiiliani
  • uudet työpaikat seuraamaltani alalta
  • saamani endorsementit
Pari esimerkkikuvaa notifikaatiostani:
Notifikaatioita, joita näin helmikuussa 2017

Notifikaatioita, joita näen tänään. Helmikuun esimerkin notifikaatioita en enää näe.


Vanhimmat tällä hetkellä näkemäni notifikaatiot ovat 3 kk vanhoja, notifikaatioita on silmämääräisesti noin 50-60. Niiden joukossa ei näy yhtään tuttujeni tekemää Pulse-kirjoitusta, saati muita heidän tekemiään päivityksiä. Siksi yllätyin, kun kuulin tällä viikolla kontaktiltani, että hän näkee omissa notifikaatioissaan minun postaamiani kuvapäivityksiä ja kun pyysin saada nähdä toisen kontaktini notifikaatiot, myös hän näki tekemäni kuvapäivityksen. Höh, onpa hämmentävää! 

Näetkö sinä em. asioiden lisäksi jotain muita asioita omissa notifikaatioissasi?

MUOKS:

Halutessasi voit piilottaa jotkin notifikaatiotyypit. Minä piilotin nyt ensi alkuun syntymäpäivät ja toivon, että saan tilalle mielenkiintoisempaa/hyödyllisempää sisältöä, esimerkiksi niitä verkostoni parhaita päivityksiä. 


Wednesday, March 22, 2017

#aikuistubettajat aiheena #cmadfi-Twitter-chatissa 27.3.17

Ensi maanantaina vuorossa on jälleen #cmadfi-Twitter-chat. Yritän nostaa chatin aiheiksi ajankohtaisia aiheita ja viime aikoina olen törmännyt juttuihin aikuistubettajista. Olemme siis saaneet YouTubeen nuorten rinnalle myös aikuisia sisällöntuottajia. Mistä ilmiössä on kyse ja onko iällä väliä? Siitä keskustelemme Anna Kankaan (Anna Vantaalta -kanavalta) ja  pyöräilyvideoita tekevän Tommi Kivimäen kanssa.

Jos et ole aiemmin ollut Twitter-chatissa, tässä ohjeet osallistumiseen:

  • seuraa chattia Twitter-hausta #cmadfi
  • jotta oma twiittisi tulisi mukaan hakuun, käytä chatin tunnusta #cmadfi jokaisessa twiitissäsi. Laita se vaikka twiitin loppuun
  • aloita twiittisi vastauksen numerolla V1, V2, ...
Ja tässä chatin kysymykset:
  1. Kuka olet, mistä tulet? #cmadfi (14.00)
  2. Oletko tehnyt videoita nettiin? Milloin aloitit? #cmadfi (14.05)
  3. Miksi teet videoita? #cmadfi (14.10)
  4. Onko iällä tosiaan väliä, miksi aikuistubettajista puhutaan nyt? #cmadfi (14.17)
  5. Minkä ikäisten tekemiä videoita itse katsot eniten? #cmadfi (14.24)
  6. Mikä tekee jostain videosta hyvän videon? #cmadfi (14.29)
  7. Mistä saat inspiraatiota videoihisi? #cmadfi (14.36)
  8. Mikä tubetuksessa on vaikeinta? #cmadfi (14.41)
  9. Miten markkinoit videoitasi? #cmadfi (14.48)
  10. Miten neuvot aloittelevaa tubettajaa? #cmadfi (14.53)
Tervetuloa mukaan ja vinkkaa chatista myös aikuistubetuksesta kiinnostunteille tutuillesi!

Työnhakija - näytä osaamisesi, järjestä #Suomi100-juhlat

Olin eilen Koko Suomi kiittää -hankeen palaverissa. Hanke on yksi Suomi100 -projekteista ja sen tavoite on kunnianhimoinen: järjestää tänä vuonna kiitosjuhlat ikäihmisille kaikissa Suomen 311 kunnassa. Juhlat järjestetään vapaaehtoisten voimin ja tähän mennessä niitä on järjestetty viidet:
  1. Ystävänpäivätanssit Ivalossa ja..
  2. ...Raumalla
  3. Elokuvailtapäivä Järvenpäässä (poppareita ja Mielensäpahoittaja Vaahterakodissa)
  4. Muistojen kahvila Keravalla (valokuvien katselua ja kahvia)
  5. Nurmijärvellä tarjottiin kahvia ja musiikkia omaishoitajille ja heidän hoidettavilleen
Yhteensä tapahtumia on ilmoitettu sivustolle 19 kpl. Luvassa on mm. mummodisco, karhusatuja ja -lauluja ja Dallapé-konsertti. 

Kuten esimerkeistä näet, juhlat voivat olla ihan järjestäjiensä näköisiä. Vaivaa voi nähdä paljon tai vähän, tärkeintä on ajatus. Ja jos olet mukana jossain toisessa Suomi100-hankkeessa voit kenties yhdistää jutut: Koko Suomi tanssii ja kiittää samalla - voisitteko vaikka mennä vanhainkotiin tanssimaan?

Kampanjaa tehdään näkyväksi mm. kiitosvideoille. Katri Helena teki Facebookiin kauniin videon, jossa hän kiitti sota-ajan ahertajia.

 

Sinäkin voit tehdä videon, jossa kiität vaikka vanhempiasi, isovanhempiasi tai jotain muuta ikäihmistä.

Koko Suomi kiittää -hankkeessa on mukana joukko merkittäviä tahoja:

Eläkeliitto,
Kuntaliitto,
Suomen kylätoiminta ry,
Maaseudun sivistysliitto,
Martat,
Moniheli,
Setlementti,
Partio,
Taku ry,
Osuuspankki ja sen oma Hiiop-tempaus,
Kansalaisopistojen liitto

- ja Piilotettu aarre :). Osallistuessani hankkeeseen tuon oman bittini gigaan - haluan tehdä jotain konkreettista Suomen juhlavuoden kunniaksi ja käyttää omaa osaamistani ja verkostojani ihmisten innostamiseen. Miettiessämme sitä, millä saisimme järjestelyihin mukaan yhä uusia tahoja, muistin aamulla käymäni keskustelun. Sparrasin puhelimessa työnhakijaa, joka kaipasi vinkkejä verkostoitumiseen ja työnhakuun.

Siitä sain idean:

Hei työnhakija, järjestäpä kiitosjuhlat!

Ai miksi?

Jos haluat kiittää oman kuntasi/kyläsi/kaupunkisi/kaupunginosasi vanhuksia juhlilla, saat itse samalla
  1. ...arvokasta kokemusta tapahtuman järjestämisestä. Jos et ole koskaan tapahtumaa järjestänyt, luvassa on paljon oppia siitä, mitä kaikkea pienenkin tapahtuman järjestelyihin kuuluu: aikataulutusta, tiedotusta, ihmisten kontaktointia, tapahtuman tallentamista. Tästä kokemuksesta on sinulle hyötyä, kun haet töitä, sillä aika monessa paikassa järjestetään tapahtumia.
  2. ...uusia verkostoja ja tuttavia. Tapahtuma antaa sinulle luontevan syyn ottaa yhteyttä paikkakunnallasi toimiviin yhdistyksiin, yrityksiin tai mielipidevaikuttajiin. Se, että Kuntaliitto on hankkeessa mukana tarkoittaa sitä, että monet kunnat tarjoavat ilmaisia tiloja juhlien järjestämiseen. Ja ehkä paikallinen yritys voisi tarjota kahvit tai pullat, kun kauniisti puhut? Ja kuka tietää, vaikka näiden uusien verkostojen kautta löytyisi se piilotyöpaikkakin?
  3. ...tavan tuoda omaa osaamistasi ja...
  4. ...arvojasi esille. 
  5. ...näkyvyyttä tapahtuman aikana ja ehkä sen jälkeenkin. Kutsu mukaan paikallismedia ja ehkäpä päädyt haastatteluun, jossa voit kertoa paitsi tapahtumasta myös siitä, että olet etsimässä töitä?
  6. ...hyvän mielen siitä, kun näet miten paljon iloa ideastas on muille.
Työnhakijoiden lisäksi suosittelen kiitosjuhlien järjestämistä myös 
  • yrittäjlle ja freelancereille, jotka haluavat lisää paikallista näkyvyyttä
  • (wanna-be) yhteisömanagereille, jotka haluavat oppia tapahtumanjärjestämisestä
  • järjestö/yhdistysaktiiveille, jotka haluavat lisää näkyvyyttä omalle organisaatiolleen
  • nuorisotyöntekijöille ja opettajille, jotka miettivät sitä, miten heidän nuorensa voisivat juhlavuotta viettää
Jos innostuit, kurkkaa tästä ohjeet juhlien järjestämiseen.

Wednesday, March 15, 2017

Alle 13-vuotiaat Instagramissa

Saako alle 13-vuotias käyttää Instagramia? Ei.
Voiko alle 13-vuotias käyttää Instagramia? Voi, jos valehtelee syntymäaikansa.
Kannattaako alle 13-vuotiaiden käyttää Instagramia? Ei.

Instagramissa, kuten niin monessa muussakin sosiaalisen median palvelussa on ikäraja, 13 vuotta. Se pohjautuu Yhdysvaltojen lainsäädäntöön. Syynä on ns. COPPA - Children's Online Privacy Protection Act, joka estää yrityksiä keräämästä alle 13-vuotiaiden tietoja. Muutaman vuoden sisällä EU on nostamassa omaa ikärajaansa 16 vuoteen. EU-maat voivat tehdä tästä maakohtaisesti poikkeuksia ja oikeusministeriön työryhmä miettii parhaillaan asiaa.

Vanhemmat voivat tietysti antaa lapselleen luvan käyttää Instagramia ennen aikojaan - tai mennä alaikäisenä baariin. Mutta kun portsari ei päästä sisään tai Instagram poistaa lapsen tilin (hei-hei sadat kuvat ja seuraajat), niin vanhempien antamilla luvilla ei ole paljon merkitystä. Alaikäisten Instagram-tilit on helppo ilmiantaa ja ilmiantamista myös tapahtuu suhteellisen usein, sehän on mitä mainioin tapa näpäyttää jotakuta, joka itseä sattuu ärsyttämään.

Googlasin aihetta ja päädyin Common Sensen aihetta käsittelevälle sivulle.

Siellä eräs 14-vuotias kommentoi näin:

100% wait until they're 13! Children don't have the emotional capabilities to deal with the content on social media. Even as a mature for my age 14 y/o, there are many things on Instagram (the only social media I'm on) which could be considered inappropriate. And also, get the user to set their account to private so that any random paedophile cannot follow them. I've found Instagram very safe and free from cyber bullying and scary people trying to follow me but it is so important that we protect pre teens who may not be mature enough to decline follow requests from people they do not know, or worse, have a public account where anyone can follow. Remember, Instagram is fun a great way of keeping in touch with friends who've moved across the globe as long as it is used sensibly.

Eräs 13-vuotias taas kertoi näin:

I think that it doesn't exactly have to do with age, more with the amount of maturity the kid or teen has. I first got social media in December of 2015. I deleted it January of this year because of all the weird people online. I came across sex offenders, sex traffickers, spammers, and more. I realized I probably wasn't mature enough for social media, and so I think it just depends on how mature you are and if you can respond to inappropriate things with a good attitude.

Kesällä 2015 Josefiina Kauppila taas kirjoitti Instagram-kiusaamisesta näin:

Olen nähnyt useita profiileja, joiden kuvien alle on kasautunut useita kymmeniä kommentteja joissa kuvassa esiintyvää henkilöä haukutaan rumaksi, huoraksi tai muuksi vastaavaksi. Hälyyttävintä on se, että kommentoijat sekä kommenttien kohteina olevat ovat syntyneet lähes poikkeuksetta aina 2000-luvun alussa.

Hyvin monet suomalaiset lapset siis käyttävät Instagramia, joko vanhempiensa luvalla tai ilman sitä. Instagram-kyselyyni on vastannut jo 175 alle 13-vuotiasta lasta. Vastaajista tyttöjä on 79% ja poikia 21%. 35% on käyttänyt Instagramia alle vuoden, 37% 1-2 vuotta, 21% 2-3 vuotta ja 7% yli kolme vuotta. 97% vastaajista käyttää Instagramia kännykällä, 22% tabletilla ja 17% tietokoneella. 38% vastaajista ei käytä Instagramin tukena muita applikaatioita, 14% tekee appsien avulla kuvakollaaseja, 15% tarkkailee appsien avulla statistiikkojaan ja seuraajatietojaan (esim. kuka ei enää seuraa) ja 48% käsittelee kuviaan Instagramin ulkopuolella.

Alle 13-vuotiaat käyttävät mm. seuraavia Instagramiin liittyviä sovelluksia:


Aviary, Enlight, Fotor, FotoRus, Insta+, Instabeuty, Insta likes, Instasize, Instagraph, inshot, Layout,   Phonto, Photocollage, Photo editor, Photo studio, Phototastic, Picasa, PicCollage, Picmonkey, Picsart, Snapseed, Retrica, Seuraajat+, Unfollowspy, Vivavideo, Vsco-cam ja WPgram.

Miksi alle 13-vuotiaat ovat Instagramissa? 

  • En tiedä, mutta minä tykkään lisätä kuvia ja videoita itsestäni ja lemmikeistäni. 
  • Haluun seuraajii! x( 
  • Sosialisoituminen uudessa ympäristössä. 
  • Viihteen vuoksi 
  • "Koska kaverit käyttää sitä ja nii menkää seuraa @xxx 
  • On hauska laittaa kuvia instagramiin, ja samalla kun esim. seuraan jotain kaukaista tuttua, on kivaa nähdä hänen kuvansa, tykätä ja kommentoida niitä. 
  • Idk (=I don't know)
  • Saan nähdä muiden elämää. Saan tietää uusia asioita ja saan inspiraatiota. Saan myös osallistua kilpailuihin.  
  • Kivaa saada palautetta 
  • Koska se on hauskaa 
  • Saa ilmaista itseään ja ladata kuvia omasta elämästä.
35% vastaajista seuraa Instagramissa alle 100 tiliä (21% seuraa 50-100 tiliä), 25% seuraa 101-200 tiliä, 14% seuraa 201-300 tiliä, 6% 301-400 tiliä ja 8% 401-500 tiliä. 8% seuraa 501-1000 tiliä ja 3% tätä enemmän.

38%:lla vastaajista oli itsellään alle 100 seuraajaa, neljänneksellä (25%) seuraajia oli 101-200, 13%:lla 201-300 seuraajaa, 9%:lla 301-400 seuraajaa, 5%:lla 401-500 seuraajaa, 8%:lla 501-1000 seuraajaa ja 2%:lla tätä enemmän.

Minua kiinnosti myös se, kuinka paljon seuraajia niillä lapsilla oli, jotka seurasivat itse yli 500 tiliä.
Seuraan 501-1000 tiliä ja minulla on itsellä
51-100 seuraaja (1 kpl),
251-300 seuraajaa (2 kpl),
301-350 seuraajaa (1 kpl),
351-400 seuraajaa (3 kpl),
451-500 seuraajaa (3 kpl) ja
501-1000 vastaajaa (4 kpl) 
Seuraan 1001-1500 tiliä ja mnulla on
101-150 seuraajaa (1 kpl),
251-300 seuraajaa (1 kpl) ja
501-1000 seuraajaa (1 kpl)

Seuraan 1501-2000 tiliä ja minulla on 501-1000 seuraajaa (2 kpl). 
Seuraan yli 3000 tiliä ja minulla on 51-100 seuraajaa (1 kpl).

30% vastaajista kertoi, että yli puolet heidän seurattavistaan on heidän kavereitaan tai tuttujaan, 63% kertoi, että alle puolet heidän seuraamistaan tileistä kuuluu heidän kavereilleen tai tutuilleen ja 7% ei seuraa lainkaan tuttujaan.

17% vastaajista kertoi, että yli puolet heidän seurattavistaan on julkisuuden henkilöitä (myös somejulkkiksia), 70% kertoi, että alle puolet heidän seuraamistaan tileistä kuuluu julkkiksille ja 13% ei seuraa lainkaan julkkistilejä.

2% vastaajista kertoi, että yli puolet heidän seurattavistaan on yrityksiä, tuotteita, organisaatioita tai vastaavia, 65% kertoi, että alle puolet heidän seuraamistaan tileistä kuuluu mainittuun ryhmään ja 33% ei seuraa lainkaan tällaisia tilejä.

61% vastaajista ei ollut koskaan käyttänyt yrityksiin liittyviä hashtageja ja vain 3% oli käyttänyt yrityksiin liittyviä hashtageja yli 30 kertaa. 65% vastaajista ei ollut osallistunut Instagramissa yritysten järjestämiin kilpailuihin, 28% oli osallistunut 1-5 kertaa ja 2% yli 10 kertaa.

No entä mikä sitten saa nuoret vastaajat seuraamaan organisaatioiden ylläpitämiä tilejä?
46% sanoo, ettei mikään.
25% haluaa seurata viihdyttävää sisältöä ja
17% haluaa saada inspiraatiota.

Kyselin somessa seuraajiltani, miten he jatkaisivat lausetta:

"Instagramin ikäraja on 13 vuotta, mutta päästäisin sinne alle 13-vuotiaan lapsen jos..."


ja sain tällaisia vastauksia:

...jos olisin onnellisen tietämätön tästä ikärajasta
...jos en tietäisi ikärajaa (ja siksi asiaan suostuinkin).
...jos sovittaisiin, että käyttäjätili pidetään yksityisenä ja vain tuttuja ihmisiä hyväksytään seuraajiksi.
...en päästäisi edes 13-vuotiasta!
...jos hän haluaa. Insta on kaikkein pehmein someista.
...jos haluan opettaa hänelle, että käyttöehtoja saa rikkoa ja minun ei aikuisena tarvitse niitä noudattaa.
...jos voisin luottaa siihen, että minä ja muut täällä Instagramissa muistaisimme aina, että puhumme toisille ihmisille, jotka ovat samanarvoisia, yhtä tärkeitä.

Muutama kommentoi sitä, miksei päästä alle 13-vuotiaita Instagramiin:

Oma 10-vuotiaani on ottanut asian usein puheeksi. Haluaa instaan, koska kaveritkin siellä ovat. En ole ajatellut suostua. En halua jälleen yhtä asiaa, mistä tapella kännykän käytössä ja nimenomaan ajankäytön näkökulmasta. Mutta tämä on hankala asia! Mihin ne rajat vetää. Ikärajat on hyviä, mutta voi olla, että niistä joutuu joustamaan.                                         -Tiina Leppisaari
En päästä ja syyksi kerron saman kuin muihinkin ikärajallisiin palveluihin: ikärajoille on syynsä sisällön tms vuoksi ja vaikka luotan sinuun lapseni, en luota kaikkiin sinua vanhempiin ihmisiin jotka palvelua käyttävät. Tiedonjanoa en halua tukahduttaa enkä millään pysty valvomaan kaikkea, joten tavoitteena on herättää lapsen omaa käsitystä siitä mitä sisältöä kannattaa yleensäkin internetistä katsella ja mitä tietoja/kuvia itsestään mihinkään ladata. Jotta oma harkintakyky saisi sijaa kasvaa. Toiselle lapsistani tämä on selkeämpi, toisen kanssa keskustellaan useammin ja ihanan älykäs pilttini kaipaa perusteluja mutta tuntuu silti hyväksyvän säännöt 😊 Ikärajat pysyy. Vaikka kavereilla ei pysyisikään.           -Mari Kärkkäinen
En päästä, koska sittenhän voin saman tien viskata muutkin säännöt ja lait romukoppaan. Lisäksi lapset kyllä todellakin osaavat etsiä asioita, eikä kaikki sisältö todellakaan Instassa ole pelkkää kivaa. Olen törmännyt varsin järkkyyn sisältöön. Pahinta on sitten kollektiivinen kiusaaminen. Pikkutytöt laittaa kuviaan Instaan ja sitten 200 tyyppiä tulee porukalla haukkumaan kuvan. Sellaista on vaikeaa kestää edes aikuisen, saati lapsen. Eli kokonaisuudessaan en ole niinkään huolissani omien lasteni tekemisestä, vaan mitä sieltä vahingossa löytää ja miten muut heitä lähestyvät. ...tytöt ovatkin sitten googletelleet aina minun instaani, koska kuvat löytyvät hyvin googlella :P Annan heidän katsella omaa instafiidiäni, joka on TÄYNNÄ kissoja. Olemme kaikki kissahulluja ;) Omat tytsyt ovat itse tarkkoja ikärajoista, eivätkä lataa mitään omalle iällensä sopimatonta. Siitä iso peukku heille. -Jonna Muurinen, somekouluttaja ja Kuulun toimitusjohtaja 

Entä millaiset säännöt minä antaisin 13-vuotiaalle Instagram-käyttäjälle?

  1. Käyttäjätilin pitää olla yksityinen. Yksityisyyden suojaamiseksi tilin voisi perustaa myös salanimellä/nimimerkillä eikä tiliä kannata täyttää omilla kuvilla, vaan tilillä voisi olla jokin muu teema. Ensimmäisistä kuvista voitaisiin käydä pienet keskustelut, eli lapsi voisi näyttää huoltajalle, että tällaisen kuvan ajattelin postata, onko se ok? Kun vanhempi huomaa, että lapselle on syntynyt käsitys siitä, millainen sisältö on sopivaa, millainen ei, tästä käytännöstä voidaan luopua.
  2. Seuraajiksi saa ottaa vain ihmisiä, jotka tuntee (hyvin). Oma huoltaja pitää huolia seuraajaksi :).
  3. Itsekään ei saa seurata tuntemattomia ihmisiä, tai jos seuraa, heidän seuraaminen pitää perustella huoltajalle (esim. no kun meillä on tämä yhteinen harrastus). Instagramista ei kannata tehdä "kenellä on eniten seuraajia" -kilpailua, eikä siitä kannata pahoittaa mieltään, jos joku tuttu ei seuraakaan takaisin tai lopettaa seuraamisen. 
  4. Instagramissa käyttäydytään asiallisesti, ketään ei kiusata tai nimitellä. Instagramiin ei postailla ilman lupaa kenenkään kuvia (tai videoita, joissa esiintyy muita ihmisiä). Epäilyttävistä yhteydenotoista ja asioista, jotka mietityttävät pitää heti kertoa huoltajalle.
  5. Sääntöjen rikkomisesta joutuu jäähylle.

Mitä mieltä sinä olet alle 13-vuotiasta Instagram-käyttäjistä?

Wednesday, March 8, 2017

5 vinkkiä bisnesnaisille: näin luot itsellesi vahvan henkilöbrändin

Naistenpäivän kunniaksi halusin antaa lahjan naisille, jotka miettivät omaa henkilöbrändiään (no okei, saavat miehetkin tämän lukea). Siksi käänsin teille Business News Dailyn artikelin aiheesta. Se on julkaistu 22.4.2016 ja jutun on kirjoittanut Nicole Fallon Taylor.

Jos olet netissä, sinulla on siellä myös henkilökohtainen brändi, joka rakentuu jokaisesta tilapäivityksestä, twiitistä, blogikirjoituksesta ja valokuvasta, jonka jaat. Kaikki, jotka näkevät päivityksiäsi, voivat muodostaa sinusta niiden perusteella mielipiteen. Siksi henkilöbrändin rakentaminen on nykyään tärkeää monella alalla. Brändiin kuuluu paitsi aitous myös läsnäolo ja parhaiden puolien esiintuonti.

"Sosiaalinen media ja mobiiliteknologia muokkaavat sitä, miten me olemme vuorovaikutuksessa toisiimme, miten me kommunikoimme ja poimimme oivalluksia muilta", sanoi johtaja Seeta Hariharan, TCS Digital Software & Solutions Group. "Ne tarjoavat mahdollisuuden esitellä osaamista esimerkiksi asiakkaille ja rekrytoijille." Erityisesti naisille vahva henkilökohtainen brändi voi avata uusia ovia uusille liiketoiminta- ja uramahdollisuuksille. Fiksut naisammattilaiset tietävät, että sukupuolten välisten erojen kaventaminen työpaikalla alkaa siitä, että tuetaan omia naiskollegoita. Somessa voi luoda lisää tärkeitä verkostoja naisten kesken, sanoi tohtori Gabrielle Wood Kaplan Universitystä. "Kun naisjohtajat ylenevät, he joutuvat hyvin miehiseen ympäristöön. Henkilöbändäys tarjoaa heille mahdollisuuden saada tukea muilta naisjohtajilta."

"Liike-elämässä, erityisesti teknisellä alalla työskentelevistä naisista on tullut erittäin minulle vaikutusvaltaisia liittolaisia", kertoi Lori Wright, Bluejeans-videoviestintäjärjestelmän markkinointipäällikkö. "Naisammattilaisilla on enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan ennen ja vahva verkosto voi avata mahdollisuuksia alueilla, joita ei olisi koskaan voinut itse kuvitella."

Mou Mukherjee, Aruban markkinointijohtaja sanoi, että liike-elämässä toimivat naiset voivat oppia paljon toisiltaan. Omia kokemuksia jakamalla voi löytyä mentoreita ja muita ammattilaisia, joilla voi olla tärkeä rooli elämässäsi, hän sanoi. "Naisista voi tulla suurimpia kannattajiasi, koska he ovat itse voittaneet samanlaisia haasteita." Mukherjee kertoi. "On joitain yleisiä ongelmia, joita naiset kohtaavat urallaan, mutta koska kaikilla on hieman erilaiset urapolut, naiset voivat oppia paljon toistensa kokemuksista."

Seuraavaksi 5 vinkkiä henkilöbrändin rakentamiseen naisille, jotka ovat joko uransa alussa tai miettimässä seuraavia uraliikkeitään.



1. Tuo persoonallisuutesi esiin

Persoonasi ja arvosi ovat brändisi tärkeitä rakennusosia, Wood sanoi. Hän neuvoo jakamaan ammattiisi liittyviä ajatuksia, neuvoja ja mielipiteitä somessa. Näin seuraajasi saavat tietää vahvuuksistasi ja siitä, mitä sinulta voi odottaa, ​​hän sanoi. "Tämä voi herättää muiden kiinnostusta osaamistasi kohtaan, mistä taas voi seurata uusia uramahdollisuuksia."

2. Verkostoidu

Olitpa sitten nettifoorumilla tai livetapahtumissa, käytä aikaasi asioihin ja keskusteluihin, jotka ovat sinulle tärkeitä sekä henkilökohtaisella että ammatillisella tasolla, neuvoo Hariharan. "Verkostoasi kasvattamalla ja vahvistamalla sinulla on suurempi joukko ihmisiä, joiden kanssa voit vaihtaa ideoita, löytää kaikupohjaa ja tai saada tukea", hän sanoo. "Puhu muille oman alasi naisille ja pyydä heiltä ammatillisia neuvoja", sanoi Amy Callahan, Collective Bias -alusta perustaja. "Tämän päivän liike-elämä toimii valonnopeudella, joten hyvä verkosto on suuri vahvuus", Callahan sanoi. "Mielestäni ihmiset, erityisesti naiset, jakavat mielellään tietoa niin kauan kuin se ei ole luottamuksellista tietoja. Hyvästä henkilöbrändistäsi ei hyödy ainoastaan työnantajasi, vaan luomasi suhteet voivat olla urasi kannalta kriittisiä siinä vaiheessa, kun haluat edetä urallasi."

3. Usko itseesi

Connie DeWitt, Adaptive Insightsin varatoimitusjohtaja, sanoi että miesvaltaisissa työympäristöissä työskentelevistä naisista tuntuu usein, ettei se ei ole oikeastaan ​​"heidän" kulttuuriaan. Ulkopuolisuuden tunne voi aiheuttaa särön itseluottamukseen, mutta DeWittin mukaan naisen pitää vakuuttaa itsensä siitä, että hänelläkin on oikeus paikkaan neuvottelupöydässä. "Sen sijaan, että tuntisit itsesi kalaksi kuivalla maalla, ala uskoa siihen, että vesi kuuluu sinullekin", DeWitt sanoi. "Et voi luoda itsellesi vahvaa henkilöbrändiä, jos et usko itseesi ja siihen, että olet ansainnut menestyksesi omin eväin. Hyvä itseluottamus vie sinua eteenpäin urallasi."

4. Usko siihen mitä teet 

Kokeneet somen käyttäjät tunnistavat valheellisen henkilöbrändin - jos esimerkiksi yrität olla kiinnostunut jostain, josta et oikeasti ole kiinnostunut, he huomaavat sen kyllä. Wrightin mielestä aito intohimoisuus on tärkeää uskottavan henkilöbrändin luomisessa. "Intohimoa ei voi väärentää ainakin kovin kauaa, joten varmista, että uskot siihen, mitä teet. Mieti onko työnantajasi sellainen, jolle teet töitä, vai jota haluat olla kehittämässä", Wright sanoi. "Voit oppia paljon taitoja erilaisista ​​rooleista, mutta ainoa tapa saavuttaa henkilökohtaista menestystä on löytää rooli, joka tyydyttää intohimosi."

5. Live on yhtä tärkeä kuin digi

Vaikka digitaalisten profiilien avulla on helppo verkostoitua uusien ihmisten kanssa, oma brändi jatkuu netin ulkopuolellakin, Mukherjee sanoi. Se on myös sitä, mitä teet jokapäiväisessä elämässäsi. "Henkilöbrändistä tulee ihmisten mieleen kolumnit, blogikirjoitukset ja nettisivut. Vaikka ne kertovatkin sinusta, henkilöbrändiisi kuuluu myös se, miten rakennat suhteita, kuinka reagoit eri tilanteisiin ja millaisen vaikutelman teet ihmisiin."

PS. Lopuksi haluan kiittää omia naisverkostojani kaikesta tuesta, joita olen teiltä saanut! Olette mahtavia!

Suomen kiinnostavimmat vloggaajat Wikipedian mukaan

Wikipedia-koulutuksissani olen näyttänyt osallistujille http://stats.grok.se/ -palvelun avulla sen, kuinka paljon heihin liittyviä artikkeleita Wikipediassa luetaan. Olen harmitellut sitä, että kyseinen palvelu lakkasi toimimasta noin vuosi sitten. Eilen tuli mieleen kysyä Wikipedian ystävät -Facebook-ryhmässä, josko joku tietäisi jonkun toisen tavan saada vastaavia tilastotietoja. Ja löytyihän se vastaus: Jukka Ala-Hynnylä vinkkasi Tool Labsin palvelun, jolla voi verrata eri Wikipedia-artikkelien lukukertoja.

Miettiessäni herkullista esimerkkiä, jolla esitellä palvelua muille, tuli mieleeni suomalaiset tubettajat, joihin olen törmännyt nykyään tämän tästä.

Wikipediasta löytyy 48 artikkelia nettivideoiden tekijöistä ja 14 sivua videobloggaajista. Suomalaisia näistä vloggaajista on puolet ja se oli juuri sopiva määrä demooni, vertailtavia kun mahtuu 10 kpl.


Tässä siis kuva siitä, miten eri vloggareiden Wikipedia-artikkeleita on luettu viimeisen vuoden aikana. Janne Naakan, NaaG:in, artikkeli on tehty vasta tammikuussa, joten siksi sitä ei ole aiemmin luettu. Saara, Sara Maria Forsberg, on ollut koko vuoden ajan vloggaajista kiinnostavin, muiden järjestys on vaihdellut. 

Seuraava taulukko taas kertoo, 
-kuinka paljon artikkelia on luettu vuoden aikana
-keskimääräiset lukukerrat / kuukausi
-muokkausten määrän vuoden aikana
-artikkelin muokkaajien määrän sekä
-artikkelin pituuden merkeissä

(klikkaa taulukko isommaksi tai tutustu vertailuun täällä)

Sara Maria Forsbergin artikkeli on siis huomattavasti pidempi kuin muiden artikkelit. Eetu Eeddspeaks Pesosen artikkeli taas kiinnostaa muokkaajia eniten, sitä on muokannut peräti 51 eri tiliä, yhteensä 86 kertaa. Suurin osa muutoksista taitaa liittyä Eetun nimeen, hänen nimensä kun on väitetty olevan mm. Eemos Eerikki Pesonen tai Edvard Pesonen. Artikkeliin liittyvien muokkaussotien takia se on vakautettu.

Nämä vloggaajat ovat saaneet niin paljon medianäkyvyyttä, että muut wikipedistit eivät ole voineet kyseenalaistaa heidän Wikipedia-merkittävyyttään. Onhan sitä toki yritetty: lue miten Sara Marian merkittävyyttä arvioitiin silloin, kun hän tuli julkisuuteen tai mitä Sonja Hämäläisen, Eeddspeaksin tai Veronice Verhon artikkeleista on kirjoitettu. NaaGin artikkeli on tosin aivan lähteetön, joten joku saattaa siihen vielä varoituslätkän heittää.

No niin, tässä oli ensimmäinen testinii uuden työkalun käytöstä. Sen avulla voisi vertailla myös esimerkiksi poliitikkojen, yritysten, yliopistojen, lomakohteiden tai tuotteiden kiinnostavuutta. Jos otat vinkistä vaarin ja teet palvelun avulla omia vertailujasi, kerro niistä kommenteissa. Linkki olisi kiva yllätys!

Ps. Kiinnostaako sinua se, miten Wikipediaan voisi tuottaa teihin liittyvää sisältöä? Minulta voit tilata sekä Wikipedia-koulutuksia että sisällöntuotantoa Wikipediaan

Friday, March 3, 2017

Mikä saa ihmiset lukemaan Wikipediaa

Heikki Kastemaa kirjoitti Wikimedia Suomen blogissa tuoreesta tutkimuksesta, jossa 30 000 vastaajaa kertoi siitä, miksi he lukevat Wikipediaa. Kävin itsekin läpi tutkimuksen yhteenvedon ja tästä siitä poimintoja:

Wikipediaa luetaan eri syistä. Lukijat lukevat yhtä paljon aiheita, jotka he jo tuntevat kuin aiheita, joista he eivät tiedä mitään.

Wikipedia käytetään pinnalliseen tiedonhakuun (ns. faktojen tarkistus ja yleiskatsaus) useammin kuin syvällisempään tiedonhakuun, joka liittyy usein opiskeluun ja haluun oppia asioita. Pinnallisen tiedonhaku alkaa usein keskustelujen seurauksena, halutaan tarkistaa miten joku asia on. Yleiskatsausten pariin taas hakeudutaan silloin, kun on tylsää, kun jokin aihe on ollut esillä mediassa tai kun haetaan tukea omiin henkilökohtaisiin päätöksiin. Median laukaisemia Wikipedia-hakuja tehtiin eniten viikonloppuisin ja öisin, keskustelujen laukaisemia hakuja tehtiin eniten viikonloppuisin ja työhön ja kouluun liittyviä hakuja arkipäivisin ja päiväsaikaan.

Kyselyvastauksiin yhdistettiin Wikipediasta saatuja hakulokeja, ja näin saatiin luokiteltua tiettyjä käyttäytymismalleja.

  • Kun Wikipedia käytetään töihin tai kouluun liittyvän tiedon hakuun, käytetään usein tietokonetta. Sivuja luetaan pitkään ja Wikipediasta luetaan useita aiheeseen liittyviä artikkeleja. Istunnossa keskitytään tiedonhakuun, eikä ns. viihdeartikkeleita lueta samaan aikaan. 
  • Kun Wikipediaa käytetään jonkin median ohjaamana, luetaan lähinnä jotain tiettyä suosittua artikkelia. Nämä artikkelit eivät ole niin linkitettyjä muihin Wikipedia-artikkeleihin, kuin artikkelit yleensä, joten lukijakaan ei lähde seikkailemaan artikkelista toiseen. 
  • Taiteeseen tai tieteeseen liittyvät artikkelitkaan eivät sisällä niin paljon Wikipedian sisäisiä linkityksiä, joten ihmiset, jotka haluavat sivistää itseään näistä aiheista, käyvät kännykällään usein vain aiheeseen liittyvässä artikkelissa, eivätkä jatka selailua sen pidemmälle. 
  • Ihmiset, jotka käyttävät Wikipedia tylsyyden poistamiseen tai tutkiakseen paremmin jotain satunnaista aihetta on yleensä ns. tehokäyttäjiä, jotka navigoivat Wikipediassa pitkään, käyvät läpi aiheeseen liittyviä artikkeleja ja vierailevat usein suosituissa artikkeleissa. Aiheet liittyvät useammin viihteeseen kuin tieteeseen.

Ajankohtaiset tapahtumat ohjaavat hakuliikennettä pitkiin urheilu- ja politiikka-aihesiin artikkeleihin ja usein nämä aiheet ovat hyvin suosittuja, sillä monet ihmiset haluavat tutustua meneillään olevan asian taustoihin.

Esimerkiksi tällä viikolla suomalaiset ovat lukeneet eniten seuraavia artikkeleja (lähde: Wikitrends):

Iivo Niskanen 2014-04-29 001 (cropped)


  1. Iivo Niskanen (13 288 views) Related pages: Kerttu Niskanen (4 515 views), Sami Jauhojärvi (3 859 views), Pohjoismaiset hiihtolajit talviolympialaisissa 2014 (851 views), Olli Ohtonen (568 views), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 (5 487 views)
  2. Krista Pärmäkoski (8 830 views) Related pages: Tommi Pärmäkoski (2 508 views), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2015 (2 003 views), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2011 (1 010 views), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 (5 487 views)
  3. Laskiainen (8 310 views) Related pages: Laskiaispulla (1 257 views), Tuhkakeskiviikko (815 views), Kreikka (791 views), Pääsiäinen (790 views), Suuri paasto (682 views)
  4. Axl Smith (7 530 views) Related pages: Kasmir (3 771 views), Putous (1 331 views)
  5. Viivamerkit (6 961 views) 
  6. Kalevala (6 504 views) Related pages: Kalevalan päivä (3 904 views), Viro (2 175 views), Elias Lönnrot (1 846 views), Akseli Gallen-Kallela (1 098 views), Luettelo Kalevalan henkilöistä (1 053 views)
  7. Suomi (6 132 views) Related pages: Helsinki (2 560 views), Sveitsi (2 401 views), Viro (2 175 views), Talvisota (1 884 views), Ruotsi (1 856 views)
  8. Oscar-gaala 2017 (5 967 views) Related pages: Moonlight (vuoden 2016 elokuva) (3 185 views), La La Land (elokuva) (2 691 views), Oscar-palkinto (1 235 views), Manchester by the Sea (1 019 views), Damien Chazelle (462 views)
  9. Bill Paxton (5 912 views) Related pages: Luettelo vuonna 2017 kuolleista henkilöistä (1 600 views), Titanic (vuoden 1997 elokuva) (800 views), Aliens – paluu (261 views)
  10. Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 (5 487 views) Related pages: Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut (4 456 views), Emil Iversen (4 167 views), Sami Jauhojärvi (3 859 views), Marit Bjørgen (2 638 views), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2001 (2 184 views)

Sen sijaan nämä artikkelit ovat ns. trendikkäitä, eli niitä luetaan huomattavasti enemmän kuin edellisellä viikolla oli luettu:

  1. Iivo Niskanen (+14 830%) Related pages: Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 (+504%), Pohjoismaiset hiihtolajit talviolympialaisissa 2014 (+2 028%), Olli Ohtonen (+2 482%), Maastohiihdon maailmancup 2016–2017 (+37%), Kerttu Niskanen (+14 465%)
  2. Krista Pärmäkoski (+12 697%) Related pages: Tommi Pärmäkoski (+35 729%), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 (+504%), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2015 (+437%), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2011 (+1 102%), Maastohiihdon maailmancup 2016–2017 (+37%)
  3. Bill Paxton Related pages: Titanic (vuoden 1997 elokuva) (+467%)
  4. Emil Iversen (+83 240%) Related pages: Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 (+504%), Heidi Weng (+5 211%), Maastohiihdon maailmancup 2016–2017 (+37%)
  5. Kerttu Niskanen (+14 465%) Related pages: Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 (+504%), Aino-Kaisa Saarinen (+1 229%), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2015 (+437%), Pohjoismaiset hiihtolajit talviolympialaisissa 2014 (+2 028%), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2013 (+731%)
  6. Axl Smith (+1 856%) Related pages: Kasmir (+2 031%)
  7. Laura Mononen (+34 489%) Related pages: Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 (+504%), Maastohiihdon maailmancup 2016–2017 (+37%)
  8. Sami Jauhojärvi (+5 115%) Related pages: Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017 (+504%), Pohjoismaiset hiihtolajit talviolympialaisissa 2014 (+2 028%), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2011 (+1 102%), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2009 (+1 378%), Hiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2013 (+731%)
  9. Amy Winehouse (+2 238%) 
  10. Väinö Tiihonen (+279 300%) Related pages: Cheek (+186%)

Viime viikon trendikkäitä aiheita olivat:
  • Meksikon lippu 
  • Ampumahiihdon maailmanmestaruuskilpailut 2017
  • Yhdistyneiden kansakuntien turvallisuusneuvosto 
  • Jere Karalahti 
  • Lauri Love 
  • Charles Bronson
  • Luettelo paaveista 
  • Dingo (yhtye)
  • Adolf Eichmann
  • Penkinpainajaiset
Wikipediaa käytetään omien henkilökohtaisten ostopäätösten tueksi ja nämä artikkelit liittyvät usein maantieteellisiin ja teknologisiin aiheisiin. Wikipediasta haetaan ideoita matkustukseen ja tietoa tuotteista, joiden ostamista harkitaan.

PS. Jos haluat kysellä siitä, miten te voisitte näkyä Wikipediassa, ota yhteyttä!