Friday, November 25, 2016

Someklinikalla mietittiin sisällöntuotantoa

Maanantaina olin Äänekosken Kehityksessä pitämässä someklinikkaa. Toteutus oli minulle uutta: Äänekosken Kehitys hoiti päivän markkinoinnin ja aikataulutuksen, koko päivän sessioon mahtui 12 puolen tunnin sessiota. Minä taas keräsin ajanvaranneilta yrittäjiltä lomakkeen avulla tietoja siitä, mistä asioista he haluavat kanssani jutella ja millaisia somekanavia heillä jo on käytössä.

Kävin läpi etukäteen myös heidän nettisivunsa. Tämä auttoi minua suuresti, sillä päivän tahti oli hengästyttävä ja aloin ensi kertaa ymmärtää lääkäreitä, joiden pitää nopeasti orientoitua aina uuteen ihmiseen ja uuteen tilanteeseen. Hatunnosto! Itselleni palkitsevinta oli, kun sain ratkaistua ongelmia, joita oli mietitty pitkään tai avattua uusia näkökulmia johonkin asiaan. Ja varsin hienolta tuntui jälkikäteen saatu palaute: "Usko tai älä, mutta tänään olen saanut jo kolme uutta asiakasta mokomalla ilmoituksella." (Ilmoitus = tekstimuotoinen Facebook-päivitys, jonka ideoimme yhdessä.)

Kirjoitin Facebook-sivulleni koosteen siitä, mistä kaikesta klinikalla puhuimme.



Yleisin ongelma liittyi sisällöntuotantoon: itseä on vaikea myydä ja on myös vaikea keksiä millaista sisältöä nettisivuille tai someen pitäisi tuottaa. Eiväthän yrittäjät yleensä sisällöntuotannon ammattilaisia ole, vaan heidän vahvuutensa on ihan muualla.

Tässä muutama vinkki markkinointinsa kanssa kamppaileville yrittäjille:

  • Jos sinulla on visuaalisia tuotteita, sinun on PAKKO ottaa niistä kuvia. Instagram on kuville ehkä se luontevin paikka, joten ota se äkkiä haltuusi! Kuvia tarvitset toki muissakin somepalveluissa, esimerkiksi Facebookissa kannattaa välttää pelkkään tekstiin perustuvia päivityksiä.
  • Syntyykö sinulta helpommin tekstiä vai puhetta? Valitse välineesi sen mukaan, mutta älä turhaan pelkää videota. Tarinavideot-koulutuksessa opetamme miten teet käsikirjoituksia ja toteutat videoita nopeasti. YouTubessa on paljon tilaa aikuisten tekemille ammattisisällöille, mene sinne nyt, niin olet muita edellä.
  • Muista, että olet somessa palvelemassa ja auttamassa ihmisiä. Et voi koko aikaa vain myydä heille. Jos pääset tunneyhteyteen asikkaiden kanssa, heihin vaikuttaminen on helpompaa.
  • Oman yhteisön "perustaminen" on hyvä ajatus, mutta se ei ole ihan helppoa. Mutta ehkä sinulla on jo sanansaattajia somessa?
  • Varaa aikaa somelle, ja tee itsellesi selvät säännöt. Esimerkiksi minä bloggaan kerran viikossa ja postaan Instaan kuvia kerran päivässä. Blogin ja Instan avulla saan yleensä sisältöä muihinkin somekanaviini, joten niistä ei tarvitse erikseen huolehtia, vaan postailen monta kertaa viikossa myös Facebookiin, Google+:aan, LinkedIniin, Pinterestiin, Snapchatiin ja Twitteriin. Lisäksi postaan noin kerran kuukaudessa YouTubeen, SlideShareen ja Storifyihin. Listani on toki pitkä, mutta se liittyy siihen, että olen alan ammattilainen ja minun pitää pysyä työkalujen muutosten mukana. Sinulle riittää varmasti pienempikin määrä. Osa yrittäjistä pääsee hyötymään myös Wikipedia-näkyvyydestä ja siinä minusta on apua.
No teetpä mitä teet, niin ole kuitenkin somessa oma itsesi. Yrittäjillä kun tuppaa olemaan stressiä muistakin asioista, joten yhtään ylimääräistä ei kannata hankkia.


Tuesday, November 15, 2016

Meltwater #cmadfi-chatin vieraana 28.11.2016

Tämän kuun #cmadfi-Twitter-chatissa ovat vieraina pääsponsorimme Meltwaterin puhujat Senni Niemi ja Katri Kuntsi. Chatti järjestetään perinteiseen tapaan kuukauden 4. maanantaina kello 14-15 eli 28.11. Tammikuun CMADFI-tapahtumassa Senni ja Katri kertovat omassa puheenvuorossaan somenhallintavälineistä, joka oli äänestyksemme mukaan kaikkein kiinnostavin aihe.

Suunnittelimme chattia viime viikolla. Kysyin Senniltä ja Katrilta, kannattaako kaikkien käyttää somenhallintapalveluja. Eihän toki, he sanoivat ja luettelivat sitten tapaukset, joissa työkaluista on hyötyä:
  • jos somepäivittäjiä on useita, voi olla vaikea hallita sitä, kuka vastaa mihinkin kysymykseen ja varmistaa se, että kaikkiin kysymyksiin vastataan
  • yksi ihminen hallinnoi useita sometilejä (esimerkiksi yhteensä 15 Facebook-sivua, Twitter-tiliä ja Instagram-tiliä)
  • somessa tehdään asiakaspalvelua ja aspan johto on kiinnostunut seuraamaan sitä, miten hyvin (nopeasti, tehokkaasti) viesteihin vastataan
  • organisaatio tai joku somejulkkis saa niin paljon somepalautetta, ettei hänen ole mahdollista sitä seurata
Jos et usko, katsopa pärjäisitkö sinä tällaisen notifikaatiomäärän kanssa:



Somehallintatyökalu auttaa myös sisältöjen suunnitteluissa mittaamisen kautta, kun on helppo katsoa, millaiset postaukset ovat aiheuttaneet keskimääräistä enemmän reaktioita. Jos organisaatio haluaa muutenkin helpottaa mittaamista ja säästää aikaa sen kanssa, auttaa hallintatyökalu, kun dataa ei tarvitse kerätä eri lähteistä erikseen.

Eli kääntäen: jos sinulla on kourallinen somepalveluita, joihin tulee kommentteja harvakseltaan, eikä kukaan odota sinulta raportteja työsi tuloksista, voit unohdaa somenhallintavälineet.

Juttelin perjantaina myös CMADFI-tapahtuman yhteydessä pidettävän kansainvälisen Hangoutin vetäjän Sani Leinon kanssa. Hän kertoi minulle siitä, miten KLM käyttää Facebook-sivullaan botteja, jotka vastaavat asiakkaiden viesteihin 13 viestin minuuttivauhdilla. Tuollaiseen viestimäärään tarvittaisiin tietenkin todella suuri aspa-tiimi!
Twitter-chattimmen kysymykset liittyvät hiljattain Meltwaterin tekemään kyselyyn, johon vastasi 192 someammattilaista. Kyselystä selvisi mm. se, että organisaatiot ovat keskittyneet vain omien somekanaviensa mittaamiseen, ja se, mitä tapahtuu niiden ulkopuolella on unohdettu. Jos halutaan luoda ilmiö, tarvitaan mielipidevaikuttajia, rohkeaa tai oivaltavaa viestintää, huumoria tai mielensäpahoittamista. Tutustu kyselyn tuloksiin.

Esimerkiksi:

Mikä on merkittävin haaste, jonka sosiaalinen media asettaa organisaatiollesi? (N=187)
1 Ajan puute 65%
2 Somen hyötyjä vaikea mitata ja vaikea näyttää toteen 34%
3 Oikein kohderyhmien tavoittaminen somen kautta 33%
4 Osaamisen puute 28%
5 Ei ymmärretä mitä hyötyä somesta on liiketoiminnalle 27%
6 Työntekijät eivät halua edustaa yritystä somessa 20%
7 Ei budjettia 20%
8 Some ei ole kenenkään vastuulla 17%
9 Johdon tuki puuttuu 14%
10 Somen käyttöä rajoitetaan organisaation toimesta 5%

Tällä hetkellä mittaamme sosiaalisesta mediasta (N=181)
1 Seuraajamäärien kasvua 83%
2 Engagementiä (omien postauksien reaktiomääriä) 66%
3 Verkkosivuliikennettä eri somekanavista 40%
4 Tavoittavuutta 31%
5 Vertaamme omia somekanavia kilpailijoiden kanaviin 29%
6 Somekeskustelua omien kanavien ulkopuolella 15%
7 Konversioprosenttia eri kanavista 14%
8 Omaa vastausaikaamme somessa 12%
9 Negatiivisten reaktioiden määrää 8%
10 Emme mittaa mitään 8%
11 Myyntiä somen kautta 8%
12 Työntekijälähettiläinen somekäyttäytymistä 7%

Kuinka paljon etukäteen suunnittelette sosiaalisen median sisältöjä? (N=187)1 Viikkotasolla 32%
2 Kuukausitasolla 20%
3 Emme suunnittele 16%
4 Suunnittelemme samaksi päiväksi 14%
5 En osaa sanoa 9%

Teettekö sosiaalisen median asiakaspalvelua? (N=187)
1 Kyllä, omissa kanavissamme 54%
2 Emme tee 34%
3 En osaa sanoa 7%
4 Kyllä, osallistumme keskusteluun aktiivisesti myös omien kanavien ulkopuolella 5%

Chatissa kyselemme osittain samoja asioita.

Kysymykset ja ohjeet Twitter-chattiin

K1 Kuka olet ja mistä tulet? Osallistuitko #cmadfi-lounaalle tänään? (14.00)
K2 Somenhallintavälineet olivat #cmadfi-äänestyksessä suosituin puheenaihe. Mitä sinä haluat niistä tietää? (14.06)
K3 Mitkä ovat somenhallinnat suurimmat haasteet (esim. resurssit, kanavien/kommenttien paljous, sisältöjen koordinointi, mittaus) (14.13)
K4 Millainen on sinusta hyvä sometavoite? Kerro esimerkkejä! (14.20)
K5 Miten tavoitteita voi seurata? (14.26)
K6 Kuinka pitkälle suunnittelet(te) somesisältöjä? (14.33)
K7 Onko teidän asiakaspalvelu somessa? Miten se käytännössä toimii? (14.39)
K8 Millaisena näette somenhallinnan tulevaisuuden? (14.46)
K9 Senni ja Katri kertovat #cmadfi'ssa somenhallintavälineistä. Mitä haluat kuulla, mitä et? (14.53)

Kun osallistut chattiin, muista liittää chatin tunnus #cmadfi jokaiseen twiittiin, muuten muut eivät huomaa niitä. Aloita vastauksesi kysymyksen numeron mukaisesti: V1, V2, V3... Chattia voit seurata Twitter-haun kautta tai nettisivumme Twitter-välilehdellä.

MUOKS: 

Kooste chatista lisätty chatin jälkeen, parhaiten saat siitä selvää Storifyssä, tähän alle upotan saman slideshow-moodissa.

Wednesday, November 9, 2016

Somen avaimet: Tarinavideot

Nyt kun CMADFI-ilmoittautumisen alku on jo aika lähellä, on hyvä aika kertoa sen kylkeen rakentamastani uudesta koulutustapahtumasta. Minultahan on monena vuonna pyydetty, että CMADFI olisi kaksipäiväinen. Huh, ihan niinkuin päivässäkin ei olisi kova järjestäminen! No ei se ole hullu, joka pyytää ja jos yrittäjältä pyytää, niin ennen pitkää hän myös vastaa yleisön toiveisiin.

Eli maanantaina 23.1.2017 Tampereelle kokoontunee satoja yhteisömanagereja CMADFI-tapahtumaan. Ja osa heistä jää Tampereelle seuraavaksikin päiväksi, sillä 24.1.2017 järjestän siellä Somen avaimet -koulutuksen. Seminaaripäivän ja koulutuspäivän väliinkin olen järjestänyt kivaa ohjelmaa - nimittäin CMADFI-tapahtuman jatkot Tampereen Työväen Teatterilla, jossa livetwiittaamme Mielensäpahoittajan Suomi -näytelmän harjoitukset - viikko ennen ensi-iltaa!

Konseptoin jo muutama vuosi sitten Somen avaimet -koulutukset. Tähän mennessä olen pitänyt YouTubeen keskittyneitä koulutuksia ja miettinyt, mikä olisi sarjan seuraava askel. Juteltuani tänä syksynä asiakkaideni kanssa asia on valjennut minulle: nopealle videontuotannolle on iso tarve. Videoitahan ei tarvita enää vain YouTubeen, vaan melkein joka paikkaan: Facebookiin, Twitteriin, Instagramiin, Snapchatiin, Periscopeen. Ja jostain luin hiljattain, että myös LinkedIniin on tulossa livestriimaus... Teknisesti videoita on aika simppeliä tehdä, sen kun ottaa kännykän käteen ja alkaa kuvata. Mutta miten kuvata sellaisia videoita, joissa on jokin idea, tai videoita, joista muodostuu yhtenäinen sarja? Videoiden käsikirjoittaminen on taito, jota kaikilla yhteisömanagereilla ei vielä ole.

Tarinavideoihin olen kutsunut kaksi kouluttajaa, tarinallistamisesta meille kertoo Tarinakoneen +Anne Kalliomäki ja videoiden muokkaamiseen ja eri somepalveluihin tuottamiseen mm. YouTube-laskurin isä +Toni Nummela.

Selaa ensin koulutusesite:



ja lue sitten lisää koulutuksesta. Koulutuksen vastaanotto on ollut jo hyvin innostunutta. :)

Tuesday, November 8, 2016

Tutkijana somessa: haastattelussa Jukka Huhtamäki ja Teivo Teivainen

Kävin viime viikolla kouluttamassa Jyväskylän yliopiston tutkijoita siinä, miten he voisivat työssään hyödyntää sosiaalista mediaa. Koulutusta varten haastattelin kahta tutkijaa, professori Teivo Teivaista, jonka kommentit ehtivät alta löytyvään koulutusmatskuuni sekä CMADFI-esiintyjynäkin tutuksi tullutta Jukka Huhtamäkeä, joka väittelee ensi viikolla.

Näin Jukka kertoo:

Käytän Twitteriä esimerkiksi oman ajatustyön tukena. Heitän yksittäisiä ajatuksia ja ideoita ilmaan ja pyrin kohdistamaan ne hashageilla ja tagaamalla siten, että joku voi mahdollisesti tarttua niihin. Aina toisinaan heitoista tulee kommentteja ja keskustelua.

Pari esimerkkitwiittiä:


Somesta on ollut Jukalle hyötyä myös väitöskirjan viimeistelyssä:

Väitöskirjatyöni viimeistelyssä somella on ollut olennainen rooli. Olen päivittänyt etenemistä Facebookissa ja Twitterissä. Molemmissa kanavissa on sekä mahdollisia yhteistyökumppaneita että tuotetun tiedon potentiaalisia hyödyntäjiä. Olen ikäänkuin tehnyt työtä enemmän todelliseksi kertomalla sen tekemisestä. Somen kautta on tullut paljon vertaistukea ja erinomaisia kommentteja. Viimeksi tänään ruodimme yhdessä väitöstiedotetta. Käynnissä olevassa COBWEB-hankkeessa tutkimimme onnekkaiden sattumusten eli serendipiteetin mahdollisuuksien parantamista. Somessa on minulle paljolti kyse nimenomaan onnekkaista sattumuksista.

Tutustu Jukan väitöskirjaan.

Teivon kommentit taas löydät oheisesta koulutusmatskusta. Siinä on mukana myös muutama vloggaava tutkija, joihin ilokseni törmäsin. Tosi hienoa, että YouTubesta löytyy suomenkielistä asiantuntijasisältöä!


Yliopistotutkijat somessa (ote) from Johanna Janhonen

Tuleeko sinulle mieleen esimerkkejä yliopistotutkijoista, jotka hyödyntävät hienosti somea? Kerro!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...