Pages

Wednesday, August 31, 2011

Twitter vs. Facebook

#twgallup2 pyörii Twitterissä, kysyn siinä, mihin Twitteriä tarvitaan, kun on olemassa myös Facebook ja Google+.

1,5 vuotta sitten kysyin samaa asiaa: mihin tarvitaan Twitteriä, kun kaikki käyttävät jo Facebookia. Yhden tunnin aikana (minulle silloin vieraat) ihmiset vastasivat minulle näin:




Sittemmin olen tutustunut vastaajiin myös livenä :) - minulle Twitter oli paikka, jossa tutustuin muihin suomalaisiin sosiaalisen median asiantuntijoihin.

Kunhan saan vielä muutamia vastauksia kerron, miten mielipiteet ovat muuttuneet ajan ja Google+:n myötä. Kommentoikaapas tekin, täällä tai Twitterissä.

Friday, August 26, 2011

Somea kylpylöissä by @hrry

Miten some sopii kylpylämarkkinointiin? Antaapa Harri Lakkalan kertoa:

Tuesday, August 23, 2011

Some-katsaus by @hponka

Kiitos Hartolle katsauksen tekemisestä. Mielenkiintoisinta minusta oli LinkedIn-osuus, palvelu taisi saada potkua pörssilistautumisesta. LinkedIn on perustettu vuonna 2003 ja minä liityin sen käyttäjäksi syksyllä 2004 vähän epäröiden, sillä ajattelin että kyseessä on vain uusi versio 6degrees-palvelusta, jota olin yliopisto-aikana käyttänyt ja johon liittyi lähinnä yliopistokavereitani. LinkedIn on todella hyödyllinen palvelu, joka teki minulle tänään houkuttelevan tarjouksen: kokeile kuukauden ajan ilmaiseksi Premium-versiota (arvo noin 50 $). Kaipa sitä kokeilla täytyy, saas nähdä jäänkö koukkuun...

Edit:

No jätinpä sitten kuitenkin LinkedIn-tarjouksen hyväksymättä, sillä saadakseen ilmaisen kuukauden pitää antaa luottokortin tiedot, jolloin laskutus alkaa pyöriä heti 1. kuukauden kuluttua. :P

Thursday, August 18, 2011

Some suomalaisessa työelämässä

Prewise ja Frank Communications tekivät kyselyn somen käytöstä työelämässä.

Wednesday, August 10, 2011

Referral Key, uudet asiakkaat ja liidisopparit

Bloggasin tästä juuri enkuksi, mutta haluan kertoa samasta asiasta myös suomeksi. Sain tänään mailia, jonka otsikko oli kovin spämmimäinen:
Are you taking on new clients?

No kuka yrittäjäpä ei haluaisi?

Viesti oli myös todella epäilyttävä ja spämmitutkani nytkähti melkein ääriasentoon, mutta koska NN jolta kutsu tuli on arvostamani henkilö, piti vähän googlailla.

Hi Johanna,

If you're taking on new clients, I'd like to include you in my private referral network to send you business leads through Referral Key.

Please accept my invitation below. Thanks!

Best,
NN
Company Name
City
+358...

View invitation from NN

"The new, fast growing networking website is using the power of communication to help small businesses build powerful referral networks online." - Boston Business Journal

If you do not wish to receive this type of email from Referral Key, please click Unsubscribe.

Referral Key on tarkoitettu pienille yrityksille liidien välittämiseen luotetuille ihmisille. He asettavat liidipalkkioita, joten palvelulla on mahdollisuus hankkia paitsi uusia asiakkaita myös rahaa muille annetuista liideistä. En tästä oikein innostunut, sillä teen tätä jo muutenkin ilman erillistä some-palvelua, autan kavereita ihan oma-aloiteisesti - jos joku kysyy multa vaikka webbisivujen tekijää, Venäjän markkinoiden osaajaa tai SEO-optimoijaa, tiedän kyllä keitä suosittelen - ja teen sen ilman palkkiota.

Mutta ei minulla kahdenvälisiä liidisoppareitakaan vastaan mitään ole.

Jos siis haluat, että suosittelen asiakkailleni tekemääsi some-alustaa tai -palvelua, ota yhteyttä. Kun olet esitellyt tuotteesi minulle ja saanut minutkin siitä innostumaan, alan esitellä sitä asiakkailleni silloin, kun tuote sopii heidän tarpeisiinsa - ja saan myyntityöstäni liidipalkkion. Ja päinvastoin, kun sinä suosittelet minun koulutuksiani, konsultointejani tai sisällöntuotantopalvelujani omille asiakkaillesi, minä maksan liidipalkkion toteutuneista kaupoista sinulle. Vaikka tämmöiseen soppariin liittyykin rahaa, niin kumpikaan meistä ei tätä pelkästä rahasta tekisi, sillä meillä on pelissä oma maineemme, jota emme niin vain halua vaarantaa suosittelemalla jotain, mihin emme itse usko.

Joten sanon vielä toistaiseksi ei kiitos Referral Key:lle (joka on muuten perustettu jo vuonna 2007 - joten miksihän en muista siitä aiemmin kuulleeni?), tyydyn LinkedInin suosituksiin ja liideihin, joita vaihdamme pöydän alta ystäväyrittäjältä toiselle :).